Valtiokonttorin henkilöasiakkaita koskevien eläkeasioiden käsittely ehdotetaan siirrettäväksi Kuntien eläkevakuutukseen

Telp Default Thumbnail Image

Tasavallan presidentti on antanut 12.2.2010 eduskunnalle hallituksen esityksen laeiksi valtion eläkelain, kunnallisen eläkelain, valtiokonttorista annetun lain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta

(HE 4/2010 vp).

Esityksen keskeinen sisältö

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkelakia, kunnallista eläkelakia, valtiokonttorista annettua lakia sekä eräitä niihin liittyviä lakeja siten, että Valtiokonttorin henkilöasiakkaita koskevien eläkeasioiden käsittely siirretään Kuntien eläkevakuutukseen.

Tavoitteena on yhdistää valtion ja kuntien eläkejärjestelmien piiriin kuuluvien henkilöasiakkaiden asioiden käsittely samaan paikkaan. Kuntien ja valtion eläkejärjestelmät ovat keskenään hyvin samankaltaiset. Tarkoituksena on aikaansaada kustannussäästöjä työeläkejärjestelmän vaatimien tietojärjestelmien kehittämisessä ja ylläpidossa. Muutoksella saavutettaisiin myös muita säästöjä. Valtiokonttorissa valtion eläketurvan toimeenpanon tehtävissä toimiva henkilöstö siirtyisi Kuntien eläkevakuutuksen palvelukseen.

Työnantaja-asiakkaisiin kohdistuvat tehtävät ehdotetaan jätettäviksi Valtiokonttorin hoidettaviksi. Valtiokonttori ratkaisisi edelleen palveluksen alkaessa ja kestäessä sen, sovelletaanko siihen valtion eläkelakia ja peritäänkö siitä työnantajan ja työntekijän eläkemaksut. Esitys ei vaikuta valtion eläkelain ja kunnallisen eläkelain mukaisiin eläke-etuihin eikä eläkemenoon.

Voimaantulo

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011.

Hallituksen esityksen tilaaminen

Hallituksen esityksiä voi tilata sekä suomen- että ruotsinkielisenä Oy Edita Ab:n asiakaspalvelusta puhelimitse numerosta 020 45005 tai sähköpostitse osoitteesta

[email protected]

. Hallituksen esitykset löytyvät myös Internetistä eduskunnan sivuilta osoitteesta

www.eduskunta.fi

.