Arviot elinaikakertoimen, alimman vanhuuseläkeiän ja tavoite-eläkeiän kehityksestä on päivitetty. Tilastokeskuksen vuoden 2019 väestöennusteen mukaisia ennusteita on päivitetty vuoden 2019 toteutuneen kuolevuuden perusteella. Toteutunut kuolevuus vuonna 2019 oli hieman suurempi kuin aiemmin ennustettu.
Ennusteet elinaikakertoimista sekä vuonna 1965 syntyneiden ja tätä nuorempien ikäluokkien eläkei’istä on päivitetty Työeläkelakipalvelun ohjeisiin. Arviolaskennassa (Yhella ja LAPA) uudet ennusteet ovat olleet käytössä 9.11. alkaen. Työeläke.fi -laskuriin ennusteet päivittyvät vuodenvaihteessa.
Eläkeikäennusteet muuttuivat aiempaan verrattuna vähän. Vuosina 1965–2002 syntyneiden ikäluokkien vanhuuseläkeikäennusteet pysyivät ennallaan tai nousivat yhdellä kuukaudella. Ennusteet osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen ja työuraeläkkeen ikärajoista nousivat vastaavasti.
Myös elinaikakerroinennusteet muuttuivat vain vähän. Pääosin elinaikakertoimen leikkaus on pienempi kuin aiemman ennusteen mukaan. Ikäluokasta riippuen muutos elinaikakertoimen leikkauksessa on -0,4–0,1 prosenttiyksikköä.
Esimerkiksi vuonna 1976 syntyneen elinaikakerroin (0,899) olisi leikannut kuukausieläkettä aiemman ennusteen perusteella 10,1 prosenttia, kun uuden ennusteen (0,902) mukaan leikkaus on 9,8 prosenttia. Ikäluokan arvioitu vanhuuseläkeikä nousi 66 vuodesta ja 3 kuukaudesta 66 vuoteen ja 4 kuukauteen.