Eläkkeen perusteena olevan palkan määrittelyä tarkennetaan

Telp Default Thumbnail Image

Vahvistetut lait

Laki työntekijäin eläkelain 7 §:n muuttamisesta on vahvistettu. Lailla tarkennetaan eläkkeen perusteena olevan palkan käsitettä tulospalkkion osalta.

Eduskuntakäsittelyssä lakiehdotus muuttui esitetystä. Vahvistetun lain mukaan lainkohdassa tarkoitettuihin konserneihin rinnastuvat myös muut vastaavat taloudelliset yhteenliittymät. Konserniyhtiön osakkeisiin rinnastuvat näin ollen myös samaan taloudelliseen yhteenliittymään kuuluvan yhtiön julkisesti noteeratut osakkeet.

Lakimuutos sisältyy hallituksen esitykseen työntekijäineläkelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 45/2005 vp). Laki kuitenkin vahvistettiin samassa yhteydessä kuin hallituksen esityksiin HE 68/2005 vp ja HE 129/2005 vp sisältyvät sairausvakuutuksen rahoitusta koskevat muutokset, koska sairausvakuutuslain 11 luvun 2 §:ssä on TEL:n 7 §:ää vastaava muutos.

Asiaa koskevasta hallituksen esityksestä (

HE 45/2005 vp

) on kerrottu aiemmin julkaistussa

tiedotteessa

.

Laki tulee voimaan 1.1.2006. Sitä sovelletaan sellaiseen palkkioon, joka maksetaan työntekijälle lain voimaantulon jälkeen.

Vahvistetun säädöksen numero on

1119/2005

.

Hallituksen esityksen ja säädöstekstin tilaaminen

Säädöstekstejä ja hallituksen esityksiä voi tilata sekä suomen- että ruotsinkielisenä Oy Edita Ab:n asiakaspalvelusta puhelimitse numerosta 020 45005 tai sähköpostitse osoitteesta

[email protected]

. Hallituksen esitykset löytyvät internetistä osoitteesta

www.eduskunta.fi

ja säädöstekstit osoitteesta

www.finlex.fi

.