Elinaikakerroin- ja eläkeikäennusteita on päivitetty

Telp Default Thumbnail Image

Arviot elinaikakertoimen, alimman vanhuuseläkeiän ja tavoite-eläkeiän kehityksestä on päivitetty Tilastokeskuksen vuoden 2021 väestöennusteen mukaisiksi. Aiempaan ennusteeseen verrattuna alimmat vanhuuseläkeiät ovat hieman korkeampia, mutta elinaikakerroin leikkaa vastaavasti vähemmän.

Ennusteet elinaikakertoimista sekä vuonna 1965 syntyneiden ja tätä nuorempien ikäluokkien eläkei’istä on päivitetty Työeläkelakipalvelun ohjeisiin. Työeläke.fi -laskureihin uudet ennusteet päivitetään vuodenvaihteessa. Arviolaskentaan ennusteet päivitetään helmikuussa 2022.

Vuosina 1965–2002 syntyneiden ikäluokkien vanhuuseläkeikäennusteet pysyivät ennallaan tai nousivat korkeintaan kahdella kuukaudella. Ennusteet osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen ja työuraeläkkeen ikärajoista nousivat vastaavasti.

Myös elinaikakerroinennusteet muuttuivat. Uuden ennusteen mukaiset elinaikakertoimet leikkaavat ikäluokasta riippuen korkeintaan 0,8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin aiemmassa ennusteessa.

Muuttuneiden elinaikakerroin- ja ikärajaennusteiden takia ennustetut tavoite-eläkeiät laskevat 19611986 syntyneillä 12 kuukaudella.

Esimerkiksi vuonna 1980 syntyneen elinaikakerroin (0,894) olisi leikannut kuukausieläkettä aiemman ennusteen perusteella 10,6 prosenttia, kun uuden ennusteen (0,901) mukaan leikkaus on 9,9 prosenttia. Ikäluokan arvioitu vanhuuseläkeikä nousi 66 vuodesta ja 8 kuukaudesta 66 vuoteen ja 9 kuukauteen. Ikäluokan arvioitu tavoite-eläkeikä sen sijaan laski 69 vuodesta ja 2 kuukaudesta 69 vuoteen ja 1 kuukauteen.