Etelä-Korean sosiaaliturvasopimus voimaan helmikuussa

Telp Default Thumbnail Image

Syyskuussa 2015 allekirjoitettu Suomen ja Etelä-Korean välinen sosiaaliturvasopimus tulee voimaan 1.2.2017. Sopimus koskee sovellettavaa lainsäädäntöä, eläkkeitä ja työttömyysvakuutusta.

Sopimuksella vältetään kaksinkertaiset vakuutusmaksut. Suomalaisen työnantajan Etelä-Koreaan lähettämä työntekijä pysyy Suomen työeläkelainsäädännön ja työttömyysvakuutuksen piirissä enintään viiden vuoden ajan. Suomalainen työnantaja ja työntekijä suorittavat eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut Suomeen. Etelä-Koreasta Suomeen lähetetyt työntekijät pysyvät vastaavasti oman järjestelmänsä piirissä eivätkä kuulu Suomen työeläkkeen tai työttömyysvakuutuksen piiriin.

Sopimus varmistaa myös työeläkkeiden maksamisen sopimusvaltiosta toiseen, jos eläkkeensaaja ei enää asu siinä valtiossa, jossa eläke on kertynyt. Eläkehakemusten toimittamisessa ja hakumenettelyssä hakijoiden apuna toimivat nimetyt yhteyslaitokset. Suomessa yhteyslaitoksena toimii Eläketurvakeskus.

Eläketurvakeskus julkaisee tarkemmat ohjeet Etelä-Korean sosiaaliturvasopimuksen soveltamisesta ennen sopimuksen voimaantuloa.

Lisätietoja Etelä-Korean sopimuksesta:

Etk.fi – Uusia sosiaaliturvasopimusmaita 1.2.2007 lukien

Hallituksen esitys HE 106/2016

STM:n tiedote