Tasavallan presidentti vahvisti 29.6.2012 lakimuutokset, jotka sisältyvät hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain 21 §:n muuttamisesta ja takuueläkkeestä annetun lain 5 §:n muuttamisesta (HE 49/2012 vp).
Pääasiallinen sisältö
Kansaneläkkeen määrään vaikuttava asumisajan laskentasääntö muuttuu ulkomailta eläkettä saavilla
Aika, jonka henkilö on asunut Suomessa ja saanut samalla eläkettä ulkomailta, otetaan jatkossa huomioon laskettaessa kansaneläkkeen määrää. Oikeus kansaneläkkeeseen ja kansaneläkkeen määrä riippuvat Suomessa asutun ajan pituudesta. Tähän saakka ulkomailta maksettu pienikin eläke on estänyt kansaneläkkeen määrään vaikuttavan asumisajan karttumisen.
Muutos tehdään yhteisölainsäädännön perusteella. Takuueläkkeestä annetussa laissa olevaa maahanmuuttajan määritelmää selkeytetään.
Asumisajan laskentatavan muutoksen arvioidaan koskevan noin 700 eläkeläistä. Näille henkilöille maksettava kansaneläke nousee keskimäärin 68 eurolla kuukaudessa. Jos eläkeläinen on oikeutettu takuueläkkeeseen, kansaneläkkeen nousu pienentää vastaavasti takuueläkkeen määrää. Jos eläketulot ylittävät takuueläkkeen enimmäismäärän, kansaneläkkeen korotus pienentää mahdollisen asumistuen määrää.
Eduskuntakäsittelyssä lakiehdotukset hyväksyttiin muuttamattomina.
Tarkempia tietoja hallituksen esityksessä (
HE 49/2012 vp
).
Vahvistettujen lakien säädösnumerot ovat
384/2012
ja
385/2012
.
Voimaantulo
Lait tulevat voimaan 1.7.2012.
Hallituksen esityksen ja säädöstekstin tilaaminen
Säädöstekstejä ja hallituksen esityksiä voi tilata sekä suomen- että ruotsinkielisinä Oy Edita Ab:n asiakaspalvelusta puhelimitse numerosta 020 45005 tai sähköpostitse osoitteesta
asiakaspalvelu.publishing@edita.fi
. Hallituksen esitykset löytyvät myös Internetistä eduskunnan sivuilta osoitteesta
www.eduskunta.fi
ja säädöstekstit osoitteesta
www.finlex.fi
.