Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltu perhe-eläkeuudistusta koskeva hallituksen esitysluonnos on lähetetty lausunnoille.
Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt lausunnoille luonnoksen hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi työeläkelakien ja kansaneläkelain muuttamisesta. Lausuntomenettely ja siihen liittyvä jatkovalmistelu on osa ministeriön lainvalmisteluprosessia, joka tehdään ennen hallituksen esityksen antamista eduskunnalle.
Taustaa
Pääministeri Marinin hallituksen ohjelman mukaan hallitus on sitoutunut vuoden 2017 eläkeuudistuksen toimeenpanon jatkamiseen yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Yhtenä osana tätä uudistetaan työeläkelakien ja kansaneläkelain mukaista perhe-eläketurvaa.
Työmarkkinajärjestöt tekivät hallitukselle ehdotuksen perhe-eläkkeiden uudistamisesta sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän maaliskuussa 2017 julkaiseman perhe-eläkeselvityksen pohjalta. Hallituksen esitysluonnos on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriössä on yhteistyössä Kansaneläkelaitoksen kanssa valmisteltu kansaneläkelain mukaisen perhe-eläketurvan muutoksia.
Esitysluonnoksen tavoitteena on ajanmukaistaa lakisääteisten eläkejärjestelmien perhe-eläketurva vastaamaan yhteiskunnan ja perheiden muuttuneisiin tarpeisiin. Jatkossa perhe-eläkejärjestelmät turvaisivat edunjättäjän kuolemaa seuranneen sopeutumisvaiheen toimeentuloa. Esitysluonnoksen tavoitteena on myös kohdentaa perhe-eläke-etuuksia lapsille ja lapsiperheille sekä osaltaan turvata työeläkejärjestelmän rahoituksellista kestävyyttä.
Keskeiset muutosehdotukset
Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan työeläkelakien mukaista perhe-eläkettä muutettavaksi niin, että leskeneläke muutetaan määräaikaiseksi ja sitä maksetaan edellytysten täyttyessä myös edunjättäjän kanssa yhteistaloudessa avioliittoa solmimatta asuneelle puolisolle. Lapseneläkkeen päättymisikää ehdotetaan nostettavaksi kahdella vuodella. Lisäksi ehdotetaan, että lesken laskennallinen osuus perhe-eläkkeestä maksetaan lapseneläkkeenä lapselle, jos leskeneläkkeen saajaa ei ole.
Avioliitossa olleen lesken leskeneläkeoikeutta ehdotetaan määräaikaiseksi
Esitysluonnoksessa ehdotetaan työeläkelakien ja kansaneläkelain leskeneläkkeen keston rajaamista siten, että sitä maksettaisiin avioliitossa edunjättäjän kanssa olleelle leskelle 10 vuotta, kuitenkin vähintään siihen asti, kun nuorin lapseneläkkeeseen oikeutetuista täyttää 18 vuotta. Muutoksella vahvistettaisiin leskeneläkkeen tavoitetta sopeuttaa lesken ja lapsiperheiden toimeentuloa puolison kuoleman aiheuttamaan taloudelliseen muutokseen. Leskeneläkkeen tavoitteena ei enää jatkossa olisi pysyvästi säilyttää totuttua toimeentuloa. Leskeneläkkeen keston rajaamista koskevia muutoksia sovellettaisiin vuonna 1975 ja sen jälkeen syntyneisiin leskiin, jos edunjättäjä kuolee ehdotettujen lakien tultua voimaan. Muutokset eivät koskisi maksussa olevia leskeneläkkeitä eivätkä ennen vuotta 1975 syntyneitä leskiä. Tällä hetkellä leskeneläkettä maksetaan työeläkelakien mukaan pääsääntöisesti lesken kuolemaan saakka ja kansaneläkelain mukaan kunnes leski täyttää 65 vuotta.
Leskeneläkeoikeutta ehdotetaan myös yhteistaloudessa eläneelle puolisolle
Luonnoksessa ehdotetaan, että työeläkelakien ja KEL:n leskeneläkkeeseen olisivat jatkossa oikeutettuja myös yhteistaloudessa edunjättäjän kanssa asuvat avopuolisot, joilla on edunjättäjän kanssa yhteinen alaikäinen lapsi. Tätä leskeneläkettä maksettaisiin siihen asti, kunnes yhteinen lapsi täyttää 18 vuotta. Yhteistaloudessa asumiselta edellytettäisiin vakiintuneisuutta eli yhteistalouden tulisi olla jatkunut ennen edunjättäjän kuolemaa vähintään viisi vuotta. Ehdotus parantaisi lapsiperheiden tilannetta perhemuodosta riippumatta.
Lapseneläkkeeseen ehdotetut parannukset
Esitysluonnoksessa ehdotetaan työeläkelakien mukaisen lapsen eläkeoikeuden jatkamista nykyistä kaksi vuotta pidempään eli kunnes lapsi täyttää 20 vuotta. Tähän ei liittyisi opiskeluvaatimusta. Lisäksi ehdotetaan työeläkelakien mukaisen lapseneläkkeen osalta, että lesken laskennallinen perhe-eläkeosuus maksettaisiin lapseneläkkeenä lapselle, jos leskeneläkkeen saajaa ei ole. Nämä muutokset parantaisivat hieman huoltajansa menettäneen lapsen taloudellista tilannetta. Muutokset koskisivat luonnoksen mukaan myös jo lain voimaantulohetkellä maksussa olevia lapseneläkkeitä. Lapseneläkkeisiin ehdotetuilla muutoksilla työeläkejärjestelmän perhe-eläketurvaa kohdennettaisiin lasten toimeentulon turvaamiseen. KEL:n mukaiseen lapseneläkkeeseen ei ehdoteta muutoksia.
Voimaantuloehdotus
Esitysluonnoksen mukaan lakien on ehdotettu tulevan voimaan 1.1.2022.