Sosiaali- ja terveysministeriö on yhdessä valtiovarainministeriön kanssa aloittanut lainsäädäntömuutosten valmistelun, jonka perusteella Suomen Pankin työntekijöiden eläkepalvelut siirtyisivät Kevan hoidettavaksi.
Eduskunnan pankkivaltuusto on 20.9.2019 kokouksessaan antanut valtuutuksen aloittaa hallituksen esityksen valmistelun Suomen Pankin eläkejärjestelyyn liittyvän lainsäädännön muuttamiseksi. Tavoitteena on Suomen Pankin työntekijöiden eläkepalveluiden siirtäminen Kevan hoitoon siten, että pitäydytään julkisten alojen eläkelain (JuEL) soveltamisessa.
Tähän liittyen sosiaali- ja terveysministeriö yhdessä valtiovarainministeriön kanssa on aloittanut syyskuussa 2019 hallituksen esityksen valmistelun virkatyönä. Valmisteluun osallistuvat lisäksi Suomen Pankki, Keva ja ETK. Tavoitteena on, että Suomen Pankin eläketurvan toimeenpano siirtyisi Kevalle. Muutoksessa Suomen Pankki lakkaisi olemasta eläkelaitos ja voisi keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä keskuspankkina. Tarkoitus on, että Suomen Pankin eläketurvan rahoitus säilyisi Suomen Pankilla. Vaikka Suomen Pankin eläketurvaa hoitaisi Keva, Suomen Pankin eläkkeet pysyisivät jatkossakin vilma-menettelyn ulkopuolella.
Lakimuutosten olisi tarkoitus tulla voimaan 1.1.2021 alkaen.