Sveitsi soveltaa nyt EU:n sosiaaliturvasääntöjä samoin kuin EU/ETA-maat

Telp Default Thumbnail Image

Kesäkuussa 2012 voimaan tullut EU:n sosiaaliturva-asetus 465/2012 tuli voimaan 1.1.2015 myös Sveitsissä. EU/ETA-maiden ja Sveitsin välillä liikkuvien henkilöiden sosiaaliturva määräytyy siten samoin kuin EU/ETA-maiden välillä liikkuvien henkilöiden.

EU:lla on Sveitsin kanssa sosiaaliturvaa koskeva erillissopimus, jonka johdosta Sveitsi on 1.4.2012 alkaen soveltanut EU:n sosiaaliturva-asetusta 883/2004. Sveitsi ei kuitenkaan ole ollut mukana kesällä 2012 kyseiseen asetukseen tulleissa muutoksissa, jotka koskivat lentohenkilökunnan ja useassa maassa työskentelevien henkilöiden vakuuttamista. EU:n ja Sveitsin välinen sopimus on uudistettu 1.1.2015 alkaen koskemaan myös näitä muutoksia.

Työeläkelakipalvelun soveltamisohjeet Sveitsin osalta tullaan päivittämään myöhemmin.