Tulorekisterihanke käynnistyy

Telp Default Thumbnail Image

Valtiovarainministeriö on käynnistämässä kansallisen tulorekisterin perustamishankkeen 1.11.2014 alkaen. Tavoitteeksi on asetettu, että rekisteri olisi rajoitetussa tuotantokäytössä vuoden 2019 alussa ja laajemmassa käytössä vuoden 2020 alusta alkaen.

Hankkeen tavoitteet

Tulorekisterin ensisijaisena tavoitteena on yritysten hallinnollisen taakan vähentäminen. Nykyisin yritykset joutuvat raportoimaan palkanmaksuja koskevia tietoja monille eri tahoille. Tulorekisterin tarkoituksena on, että tiedot ilmoitetaan rekisteriin kattavasti ja vain yhden kerran kunkin maksutapahtuman yhteydessä. Tulotietojen on tarkoitus siirtyä rekisteriin sähköisesti suoraan palkkahallinnon järjestelmistä kehitteillä olevan kansallisen palveluväylän välityksellä.

Mitä tietoa ja kenelle

Tulorekisteriä tulevat sen valmistuttua hyödyntämään kaikki kansalaisen tulotietoja omassa toiminnassaan tarvitsevat tahot, kuten Verohallinto, Kela sekä muun muassa useat etuustuloja maksavat yksityisen sektorin toimijat.

Tulorekisteriin on ensimmäisessä vaiheessa tarkoitus kerätä ainakin palkkatuloja koskevat ajantasaiset tiedot. Lisäksi perustamishankkeen aikana selvitetään mahdollisuudet kerätä rekisteriin heti sen käyttöönotosta lähtien myös eläke- ja muita etuustuloja koskevia ajantasaisia tietoja. Varsinaisten tulotietojen lisäksi sinne voidaan koota myös esimerkiksi etuustulojen myöntämisessä tarvittavia työntekijän työssäolotietoja.

Ketkä hankkeessa mukana

Tulorekisterin perustamishankkeeseen osallistuvat kaikki keskeiset kansalaisten tulotietoja tuottavat ja niitä tarvitsevat tahot. Valtiovarainministeriö vastaa hankkeen asettamisesta ja sen ensimmäisistä työvaiheista. Hanke toteutetaan kiinteässä yhteistyössä Verohallinnon kanssa. Verohallinto tulee toimimaan rekisterin ylläpitäjänä.

Hankkeella on ohjausryhmä sekä alatyöryhmät:

  1. Rekisterin toiminnallisuus ja liittymät
  2. Tulokoodisto ja sanasto
  3. Lainsäädäntö
  4. Teknologia, palvelut ja arkkitehtuuri

Työeläkejärjestelmällä tulee olemaan ETK:n ja Telan nimeämät edustajat näissä kaikissa työryhmissä. Työeläkealalla on lisäksi oma sisäinen työeläkealan tulorekisterihankkeen johtoryhmä, Tulorekisteriryhmä, joka seuraa ja tarvittaessa vaikuttaa valtion hankkeeseen sekä tukee valtion hankkeessa olevia työeläkealan edustajia. Tulorekisteriryhmän alle on päätetty organisoida vastaavat taustatukiryhmät kuin valtion hankkeessakin. Tulorekisteriryhmään ja tukiryhmiin kukin eläkelaitos, palvelutoimisto, ETK ja tarvittaessa Arek ja Tela ovat nimenneet oman jäsenensä.

Työeläkejärjestelmä ei ole ottanut kantaa siihen, sitoutuuko se tulorekisterin käyttäjäksi. Kukin eläkelaitos tekee ratkaisun tulorekisteriin liittymisestä itse.

 

Tämä on työeläkejärjestelmän sisäinen uutinen