Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulosottolain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (
HE 13/2005 vp
)
Esityksen keskeinen sisältö
Esityksessä ehdotetaan maksuvelvoitteen täytäntöönpanoa koskevien ulosottolain säännösten uudistamista. Esityksen tarkoituksena on kehittää heikossa taloudellisessa asemassa olevien velallisten vähimmäissuojaa, parantaa yritystoiminnan jatkamisen edellytyksiä ulosotossa sekä kehittää huutokauppaan nähden vaihtoehtoisia myyntimuotoja. Uudistus muodostaa ulosottolain kokonaisuudistuksen kolmannen vaiheen.
Esityksessä ehdotetaan, että suojaosuuksia korotettaisiin ja että lievemmän ulosmittauksen käyttöä laajennettaisiin, jolloin aiempaa useammalla pienituloisella velallisella ulosmittauksen määrä olisi vähemmän kuin kolmannes nettopalkasta. Lisäksi vapaakuukausijärjestelmää selkeytettäisiin. Suurituloisille ulosoton jälkeen jätettävää määrää ehdotetaan puolestaan pienenettäväksi. Suurissa tuloluokissa ehdotetaan otettavaksi käyttöön progressiivinen ulosmittausmäärän laskentatapa, jossa palkat jaettaisiin ulosmittauksen määrän laskemisessa kolmeen ryhmään. Ulosmitattava määrä voisi olla kuitenkin enintään puolet nettotulon määrästä. Ankarampaan ulosmittaukseen siirryttäisiin kuitenkin vasta kolme vuotta lain voimaantulon jälkeen.
Esityksen mukaan ulosottolakiin ehdotetaan otettavaksi säännökset maksusuunnitelmasta ja maksusopimuksesta. Maksusuunnitelma tarkoittaisi ulosottomiehen ja velallisen laatimaa suunnitelmaa, jonka mukaan velallinen lyhentää omatoimisesti hakijan saatavaa ulosottoon. Maksusopimuksella puolestaan tarkoitettaisiin velallisen ja velkojan välistä sopimusta, jolla voidaan poiketa lakisääteisestä ulosmittauksesta.
Esityksessä ehdotetaan myös, että elinkeinotulon suoja, joka koskee nykyisin vain luonnollisia henkilöitä, laajennettaisiin yhtiöihin ja muihin yhteisöihin. Tulon ulosmittauksen määrää saataisiin rajoittaa, jos toiminta voi siten jatkua eikä lievennys ole olennaisesti velkojan edunvastainen.
Esityksen mukaan myös yhteisesti omistettu esine voitaisiin ulosmitata kokonaan tietyillä ehdoilla. Vakituista asuntoa ei kuitenkaan voitaisi myydä ulosottotoimin ilman yhteisomistajan suostumusta.
Esityksessä ehdotetaan uudistettavaksi myös kuolinpesän osuuden ulosmittausta koskevia säännöksiä. Esityksen mukaan kuolinpesäosuuden ulosmittauksen jälkeiset toimet siirtyisivät ulosmittausvelkojilta ulosottomiehelle.
Esityksessä ehdotetaan, että huutokaupan sijasta ulosmitattu omaisuus voitaisiin tietyin edellytyksin myydä vapaalla myynnillä.
Esityksen mukaan lakiin otettaisiin nimenomaiset säännökset kohdentamisjärjestyksestä varojen jaossa. Tilityssäännösten mukaan kertymä kohdennettaisiin ensin korolle, sitten pääomalle ja viimeksi kuluille. Muutoksenhakijan oikeusturvaa ehdotetaan parannettavaksi ottamalla lakiin keskeytyssäännös.
Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että pienistä kertymistä perittäviä taulukkomaksuja alennettaisiin hiukan. Ulosottomaksuista annettua lakia muutettaisiin puolestaan siten, että yli kolme vuotta jatkuneessa toistuvaistulon ulosmittauksessa taulukkomaksun perintä lakkaisi.
Ulosottomaksuista annetun lain lisäksi ulosottolain uudistus aiheuttaisi tarkistuksia perintökaaren säännöksiin, autokiinnityslakiin sekä osamaksukaupasta annettuun lakiin.
Voimaantulo
Lait on tarkoitetut tulemaan voimaan aikaisintaan puolen vuoden kuluttua niiden hyväksymisestä ja vahvistamisesta.
Hallituksen esityksen tilaaminen
Hallituksen esityksiä voi tilata sekä suomen- että ruotsinkielisenä Oy Edita Ab:n asiakaspalvelusta puhelimitse numerosta 020 45005 tai sähköpostitse osoitteesta
[email protected]
. Hallituksen esitykset löytyvät myös internetistä eduskunnan sivuilta osoitteesta
www.eduskunta.fi
.