Valtion eläkelakia ehdotetaan muutettavaksi

Telp Default Thumbnail Image

Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion eläkelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (

HE 173/2006 vp

)

Esityksen keskeinen sisältö

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi valtion eläkelaki, joka korvaisi nykyisen valtion eläkelain, valtion perhe-eläkelain sekä niihin liittyviä lakeja.

Esityksessä lainsäädännön rakenne ehdotetaan uudistettavaksi siten, että se sopii yhteen vuoden 2007 alusta voimaan tulevan TyEL:n kanssa ottaen kuitenkin huomioon valtion eläkejärjestelmän erityispiirteet. Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että säännöksiä, joita ei käytännössä juurikaan ole sovellettu, karsittaisiin ja lain soveltamista ja toimeenpanoa ohjaava vakiintunut tulkintakäytäntö kirjattaisiin lakiin. Eläketurvan sisältöön ei ehdoteta muutoksia, vaan se jäisi vuoden 2005 alusta lukien voimassa olleen lainsäädännön mukaiseksi.

Esityksen mukaan valtion eläkelaki koskisi vuodesta 2007 alkaen ansaittua uutta eläketurvaa. Sen voimaanpanolailla jätettäisiin voimaan siirtymäsäännökset koskien niitä työntekijöitä, jotka ovat kartuttaneet eläkettä jo ennen vuotta 2007.

Esityksessä ehdotetaan, että työnantajan eläkemaksun yhteydessä alettaisiin periä hoitokuluosaa, jolla rahoitettaisiin valtion eläketurvan toimeenpano. Hoitokuluosan perusteet määrättäisiin valtioneuvoston asetuksella ja hoitokuluosan suuruuden määräisi valtiovarainministeriö.

Lisäksi laki valtion eläkerahastosta ehdotetaan säädettäväksi uudestaan, koska eläkkeiden rahoitusta koskevat säännökset ehdotetaan otettavaksi valtion eläkelakiin. Uuteen eläkerahastolakiin tulisivat ne nykyisen valtion eläkerahastosta annetun lain pykälät, jotka koskevat pääosin rahaston hallintoa, sijoitustoimintaa, rahaston ohjausta, valvontaa ja tilinpäätöstä. Rahaston tulojen ja menojen osalta viitattaisiin valtion eläkelakiin.

Voimaantulo

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1.1.2007.

Hallituksen esityksen tilaaminen

Hallituksen esityksiä voi tilata sekä suomen- että ruotsinkielisenä Oy Edita Ab:n asiakaspalvelusta puhelimitse numerosta 020 45005 tai sähköpostitse osoitteesta

[email protected]

. Hallituksen esitykset löytyvät myös internetistä eduskunnan sivuilta osoitteesta

www.eduskunta.fi

.