Valtion eläkelakiin ja valtion eläkerahastosta annettuun lakiin ehdotetut muutokset on vahvistettu

Telp Default Thumbnail Image

Vahvistetut lait

Laki valtion eläkelain muuttamisesta ja laki valtion eläkerahastosta annetun lain 7 a §:n muuttamisesta on vahvistettu hallituksen esityksen mukaisesti.

Lakimuutoksella säädetään eläkemaksun maksuunpanolle, aiheettomasti maksetun eläkemaksun palauttamiselle, aiheettomasti maksetun etuuden takaisin perimiselle ja maksamatta jääneen etuuden saamiselle kymmenen vuoden vanhentumisaika. Takaisinperintäpäätöksellä vahvistettujen etuussaatavien perinnälle säädetään puolestaan viiden vuoden vanhentumisaika, jonka katkaisemisesta alkaa kulua uusi viiden vuoden vanhentumisaika. Viiden vuoden vanhentumisaika koskee myös aiheettomasti maksetun eläkemaksun palauttamista ja maksamatta jääneen etuuden saamista sen jälkeen, kun niitä on edellä mainitun kymmenen vuoden määräajan kuluessa ensimmäisen kerran valtiokonttorilta vaadittu.

Lait tulevat voimaan 15.4.2005. Vanhentumista koskevia säännöksiä sovelletaan kuitenkin myös ennen lain voimaantuloa liikaa maksettuihin etuuksiin ja saataviin. Laskettaessa ennen lain voimaatuloa syntyneen saatavan vanhentumisaikaa, otetaan huomioon myös ennen lain voimaantuloa kulunut aika. Saatava vanhenee kuitenkin aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta, jollei se vanhentuisi myös 31.12.2003 voimassa olleiden vanhentumissäännösten perusteella tätä ennen.

Asiaa koskevasta hallituksen esityksestä (

HE 273/2004 vp

) on kerrottu aiemmin julkaistussa

tiedotteessa

.

Vahvistettujen säädösten numerot ovat

194/2005 – 195/2005

.

Hallituksen esityksen ja säädöstekstin tilaaminen

Säädöstekstejä ja hallituksen esityksiä voi tilata sekä suomen- että ruotsinkielisenä Oy Edita Ab:n asiakaspalvelusta puhelimitse numerosta 020 45005 tai sähköpostitse osoitteesta

[email protected]

. Hallituksen esitykset löytyvät internetistä osoitteesta

www.eduskunta.fi

ja säädöstekstit osoitteesta

www.finlex.fi

.