YEL-työtulo voi jäädä vuodenvaihteessa alle yrittäjän työttömyysturvan alarajan

Telp Default Thumbnail Image

Tänä vuonna työttömyysturvalain alarajalle vahvistettu YEL- ja MYEL-työtulo voi jäädä pyöristyssäännön vuoksi alle työttömyysturvalain mukaisen työssäoloehdon alarajan 1.1.2019 alkaen. Vastaava tilanne oli ensimmäisen kerran 1.1.2016, jolloin työttömyysturvalakia muutettiin niin, että palkkakertoimella tarkistettavat kuukausitasoiset määrät pyöristetään lähimpään euroon. Työeläkelaeissa ei ole vastaavanlaista pyöristyssääntöä, vaan tarkistaminen tehdään sentin tarkkuudella.

Työttömyysturvalain mukaan yrittäjän työssäoloehtoon luetaan sellaiset kuukaudet, joina henkilön YEL:n tai MYEL:n mukainen työtulo on ollut yhteensä vähintään 1 000 euroa kuukaudessa (rajamäärä on vuoden 2013 tasossa). Koska yrittäjän työssäoloehdon täyttävä työtulon alaraja on työttömyysturvalaissa määritelty kuukausitasossa, myös palkkakertoimella tarkistamisen yhteydessä tehtävä pyöristys lähimpään euroon tehdään kuukausitasoiseen määrään. Kuukausitasoinen lähimpään euroon pyöristetty määrä kerrotaan kahdellatoista, jotta saadaan vuotuinen työttömyysturvalain työssäoloehdon täyttävä työtulo. Kuukausittainen pyöristys lisää eroa työttömyysturvalain sekä YEL:n ja MYEL:n välillä.

Yrittäjän työssäoloehdon täyttävä työttömyysturvan alaraja vuonna 2019 on 12 816 €/v. Tämä on 7 euroa korkeampi kuin vuonna 2018 työttömyysturvan alarajalle vahvistettu YEL-työtulo, joka tarkistetaan palkkakertoimella vuodelle 2019. Eriytyminen tarkoittaa yrittäjän työttömyysturvan ansiopäivärahaoikeuden lakkaamista, ellei YEL-työtuloa nosteta.   

Sosiaali- ja terveysministeriössä selvitetään lainmuutosta, jolla vältettäisiin pyöristyksen aiheuttama alarajojen ero. Muutos ei kuitenkaan ehdi ennen vuodenvaihdetta, eikä toteutuessaankaan koske vuotta 2019.