Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 2 luvun 5 §:n muuttamisesta (
HE 130/2006 vp
)
Esityksen keskeinen sisältö
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että yrityksessä työllistynyt yrittäjän perheenjäsen pääsisi työttömyysetuuksien piiriin nykyistä helpommin.
Esityksessä ehdotetaan, että jos yrityksessä työllistynyt yrittäjän perheenjäsen jää vaille työtä yrityksen sellaisen tuotannonsuunnan lopettamisen johdosta, jossa hän on työllistynyt, ei työttömyysetuuksien saamiseksi edellytettäisi koko yritystoiminnan tai oman työn lopettamista taikka keskeytymistä. Tuotantosuunnan lopettamiseen rinnastettaisiin esimerkiksi koko yrityksen tuotantosuunnan tai toiminnan vaihtaminen sekä tietyn toiminnan lopettaminen tai ulkoistaminen. Esityksen mukaan säännöstä sovellettaisiin perheenjäseneen, jolla ei ole ollut omaan osakeomistukseen tai vastaavaan asemaan perustuvaa määräysvaltaa yritystoiminnassa.
Voimaantulo
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.10.2007.
Hallituksen esityksen tilaaminen
Hallituksen esityksiä voi tilata sekä suomen- että ruotsinkielisenä Oy Edita Ab:n asiakaspalvelusta puhelimitse numerosta 020 45005 tai sähköpostitse osoitteesta
[email protected]
. Hallituksen esitykset löytyvät myös internetistä eduskunnan sivuilta osoitteesta
www.eduskunta.fi
.