EU-eläke: Tulevan ajan ansioiden tarkasteluaikana vuosia, jolloin ei ansioita Suomessa eikä vakuutuskausia toisessa EU-maassa
Tulevan ajan ansioiden tarkasteluaikaan voi sisältyä sellaisia vuosia, jolloin henkilöllä ei ole ansioita Suomessa eikä eläkettä kartuttavia vakuutuskausia toisessa EU-maassa....
EU-eläke: Työkyvyttömyyseläke, jossa tuleva aika
Tulevan ajan ansio määräytyy pääsääntöisesti eläketapahtumavuotta edeltäneiden 5 viimeisen kalenterivuoden (tarkasteluajan) ansioiden perusteella. Jotta Suomen tulevan ajan eläkettä voitaisiin laskea,...
EU-eläke: Vanhuuseläke ja korotettu karttuma (2)
Eläkkeenhakijalla on oikeus korotettuun karttumaan, jos hän on työskennellyt työntekijänä tai yrittäjänä muussa EU-maassa Suomen korotettuun karttumaan oikeuttavan ikäisenä. Korotetun...
EU-eläke: Työkyvyttömyyseläke, tulevan ajan osittaminen
Jos toinen EU-maa myöntää eläkkeen, jossa on tulevan ajan osuus, niin Suomi myöntää tulevan ajan eläkkeen Suomen vakuutuskausien suhteessa eli...
EU-eläke: LITA-etuuksien vähentäminen, LITA-etuus suurempi kuin työeläke
LITA-etuuksien osalta EU-tilanteissa sovelletaan erilaisten etuuksien päällekkäisyyttä koskevia säännöksiä. Jos kaksi tai useampi jäsenvaltio ottaa huomioon saman erilaisen etuuden vähentävänä,...
EU-eläke: Työkyvyttömyyseläke – vakuutuskaudet eläketapahtumakuukauden loppuun
EU:n sosiaaliturva-asetusten mukaista työkyvyttömyyseläkettä laskettaessa toisen EU-maan vakuutuskaudet otetaan huomioon eläketapahtumakuukauden loppuun, jos Suomen eläkkeessä ei ole tulevan ajan eläkkeenosaa....
EU-eläke: Työkyvyttömyyseläke, jossa ei tulevaa aikaa
Tulevan ajan ansio määräytyy pääsääntöisesti eläketapahtumavuotta edeltäneiden 5 viimeisen kalenterivuoden (tarkasteluajan) ansioiden perusteella. Jotta Suomen tulevan ajan eläkettä voitaisiin laskea,...
Työkyvyttömyyseläke, vakuutuskaudet eläketapahtumakuukauden loppuun
Henkilö on syntynyt 30.5.1959. Hän on työskennellyt Suomessa vuosina 1977–1994 yhteensä 145 kuukautta, jolta ajalta karttuneen eläkkeen määrä on 613,00...
Perhe-eläke leskelle, Suomessa asuva edunjättäjä ja leski eläkkeellä 1.1.1994 jälkeen
Suomessa asuva edunjättäjä on kuollut 6.3.2009 eläkkeellä ollessaan. Hän on saanut työkyvyttömyyseläkettä 1.5.2003 alkaen sekä Suomesta että Ruotsista. Hänen vakuutuskautensa...
Eu-Perhe-eläke leskelle ja lapselle
Suomessa asuva edunjättäjä, joka on syntynyt 2.6.1961, on kuollut 10.9.2008 työsuhteessa ollessaan. Hänen karttunut eläkkeensä on 400,00 euroa/kuukausi vuoden 2008...