Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Selvitystilassa oleva eläkekassa voi periä osakkailtaan vakuutusmaksuja selvitystilaan asettamista edeltävän tilikauden osalta. Vakuutuskannan siirron vaativiksi toimenpiteiksi on kuitenkin ensisijaisesti asetettava kassan omaisuuden realisoiminen ja vasta toissijaisesti osakkailta perittävät vakuutusmaksut. Vakuutusmaksun maksuunpano on kumottu lainvastaisena.
Esitiedot
Eläkekassa X asetettiin selvitystilaan 15.12.2011. Selvitysmies laati selvitystilatilinpäätöksen ajalta 1.1. – 15.12.2011 ja vuositilinpäätöksen ajalta 1.1. – 31.12.2011. Selvitystilassa oleva eläkekassa maksuunpani osakkailleen vuoden 2011 vakuutusmaksuja yhteensä 13.425.606 euroa. Lisäperintä ositettiin osakkaille vakuutettujen palkkasummien suhteissa. Osakas Y:lle maksuunpantiin 15.11.2012 päivätyllä laskulla vuoden 2011 vakuutusmaksuja korkoineen yhteensä 43.561,91 euroa.
Osakas Y vaati työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalle tekemässään perustevalituksessa vakuutusmaksun maksuunpanon kumoamista. Y vaati, että ensisijaisesti eläkekassan lähettämä lisälasku peruutetaan tai ainakin sen perintä kielletään ja täytäntöönpano keskeytetään. Y katsoi, että maksuunpano on lain ja sopimuksen vastainen. Selvitystilassa oleva eläkekassa ei voi periä vakuutusmaksuja vakuutuskassalain 130 §:n nojalla. Vaatimusta on lisäksi perusteltu sillä, että maksujen määrääminen on ollut ennenaikaista ottaen huomioon sen, ettei eläkekassan lopullinen varallisuus ole ollut selvillä. Y vaati suullisen käsittelyn järjestämistä asiassa.
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisu
Toimitettuaan asiassa suullisen käsittelyn työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen sekä oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. Äänestysratkaisu 4-1.
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan perustelut
1. Eläkekassa on asetettu kassan kokouksessa 15.12.2011 selvitystilaan ja selvitysmies on laatinut vakuutuskassalain (VKL) 115 §:n mukaisen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen selvitystilaa edeltävältä ajalta (selvitystilatilinpäätös ajalta 1.1.-15.12.2011) sekä vuositilinpäätöksen (1.1.-31.12.2011). Kassankokous ei ole myöntänyt 25.5.2012 vastuuvapautta esitettyjen tilinpäätösten osalta.
2. Kesäkuussa 2012 eläkekassa on maksuunpannut Y:lle vuoden 2011 vakuutusmaksun ennakkomaksun huomioon ottaen tarkistusmaksuna 864,34 euroa ja marraskuussa 2012 tapahtuneella maksuunpanolla eläkekassa on maksuunpannut vuoden 2011 vakuutusmaksun jaetun maksuselvityksen jälkimmäisen osan laskuna korkoineen 30.11.2012 saakka 43 561,91 euroa.
3. Muutoksenhakulautakunta toteaa, että työntekijän eläkelain (TyEL) 152 §:n ja 159 §:n säännökset huomioon ottaen vakuutusmaksun maksuunpano ei edellytä erillistä päätöstä tai tuomiota.
4. Vuoden 2012 lisäperintä eläkekassan osakkailta on ollut 13 425 606 euron suuruinen ja lopullinen vakuutusmaksu on lähetetty selvitysmiehen mukaan kaikille eläkekassan vuoden 2011 osakkaille ja eläkekassan omaisuus on arvostettu käyvin arvoin ja oikein kirjattuna. Lisäperintä on ositettu osakkaille vakuutettujen palkkasummien suhteissa. Selvitysmiehen mukaan osakkaan velvollisuus täydentää lisävakuutusvastuuta vakavaraisuusrajaan saakka on perustunut VKL:n 83 d §:n 5 momenttiin.
5. TyEL:n 152 §:n 5 momentin 2 kohdan mukaan eläkekassan työeläkevakuutusmaksu määräytyy TyEL:n 166 §:ssä mainittujen laskuperusteiden ja eläkekassan sääntöjen mukaisesti.
6. VKL:n 83 d §:n 5 momentin mukaan jos toimintapääoma on pienempi kuin vakavaraisuusraja, lisävakuutusvastuuta ei saa purkaa vakuutusmaksujen alentamiseen. Jos vakavaraisuusrajaa ei voida muulla tavoin vahvistaa, lisävakuutusvastuuta on kartutettava vakuutusmaksuilla. Jos toimintapääoma kuitenkin alenee 1 momentin mukaisen sijoitustoiminnan tappioiden siirtämisen jälkeen alle vakavaraisuusrajan (VKL:n 83 c §:n 1 momentissa määritetty vähimmäismäärä), lisävakuutusvastuuta on kartutettava vakuutusmaksuilla vakavaraisuusrajaan saakka.
7. Vuodesta 1998 voimassa olleen vakuutuskassoja koskevan vakavaraisuussäännöstön mukaan vakuutuskassoilla on oltava peruste vakuutusmaksuille tai ne on määrättävä säännöissä (VKL:n 78 §). Vakavaraisuutta koskeva eläkekassan sääntömuutos on asiakirjojen mukaan hyväksytty vuoden 2000 kassankokouksessa.
8. Voimassa olevien eläkekassan sääntöjen 13.1 §:n mukaan sääntöjen 2 §:n 4 ja 5 momentin mukaisen eläketurvan kustantavat osakkaat suorittamalla eläkekassalle työeläkevakuutusmaksuina vuosittain määrän, joka kassan muiden tuottojen lisäksi tarvitaan eläkkeiden suorittamiseen, sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden edellyttämiin siirtoihin vakuutusmaksuvastuuseen ja korvausvastuuseen sekä kassan muiden kulujen kattamiseen. Edellä sanotun määrän suorittamiseen osakkaat osallistuvat jäsenille maksamiensa palkkojen mukaisessa suhteessa.
9. Eläkekassan sääntöjen 12 a.3 §:n mukaan osakas on velvollinen suorittamaan eläkekassalle kaikki näiden sääntöjen mukaiset maksut, joiden peruste on syntynyt ennen eroamis- tai erottamisajankohtaa.
10. Eläkekassan sääntöjen 12 c.1 §:n mukaan osakas on velvollinen erotessaan tai tullessaan erotetuksi eläkekassan TyEL-osastosta suorittamaan eläkekassalle määrän, jolla vastuuvelka ylittää sanottua vastuuvelkaa kattamassa olevat varat. Sen lisäksi osakas on velvollinen erotessaan tai tullessaan erotetuksi eläkekassan TyEL-osastosta täydentämään toimintapääomaa vastuun siirron yhteydessä VKL 132 §:n 9 momentissa tarkoitetussa tilanteessa.
11. VKL:n 132 §:n 9 momentin mukaan siirrettäessä 1 momentissa tarkoitettua osakaskohtaista vastuuta osakas, jonka vastuuta siirretään, on velvollinen täydentämään toimintapääomaa 3 momentin mukaan siten kuin siitä tarkemmin määrätään kassan säännöissä.
12. Y on katsonut, että kesä- ja marraskuun 2012 maksuunpanossa ei ole menetelty vakuutuskassa-asetuksen (VKA) 4 §:n mukaisesti, koska tämän säännöksen mukaan lisämaksu on saatettava velallisen tietoon vähintään kuukautta ennen ensimmäisen maksuerän erääntymistä. Muutoksenhakulautakunta toteaa, että VKA:n 4 § koskee vakuutuskassalain 76 §:n mukaista lisämaksua, josta ei ole tässä tapauksessa kysymys.
13. Valituskirjelmän mukaan lisämaksua ei ole määrätty varsinaisessa kassankokouksessa sääntöjen 22.1 §:n mukaisesti, koska alijäämän peittämisestä päättää kassan kokous. Muutoksenhakulautakunta katsoo, että koska kysymyksessä olevien vakuutusmaksujen maksuunpanojen perusteena ei ole ollut VKL:n 76 §:n mukaisen tilinpäätöksen alijäämän peittäminen, maksuunpanot eivät edellytä varsinaisen kassakokouksen päätöstä.
14. Koska eläkekassa on VKL:n 111 §:n mukaisesti selvitystilassa, selvitysmies on velvollinen ryhtymään lain edellyttämiin toimenpiteisiin kassan purkamiseksi, johon vakuutusmaksun maksuunpanotoimenpiteet kuuluvat.
15. VKL:n 130 §:n mukaan selvitystilan tai konkurssin alkamisen jälkeen vakuutuskassa ei saa ottaa uusia jäseniä, eikä myöskään suorittaa etuuksia, mikäli ne ovat erääntyneet maksettaviksi selvitystilan tai konkurssin alkamispäivänä tai sen jälkeen. Eläke-erä, joka on erääntynyt maksettavaksi konkurssin alkamispäivänä tai sen jälkeen, voidaan kuitenkin suorittaa, jos eläke on myönnetty sitä ennen ja jollei suorituksen voida katsoa loukkaavan jäsenten, edunsaajien tai velkojien etuja.
16. Selvitystilan alkamisen jälkeenkin eläkekassan toiminta jatkuu rajoitetussa mielessä ja selvitysmiehen tulee ryhtyä viivyttelemättä lain vaatimiin toimenpiteisiin. Selvitystilatilinpäätöksen perusteella on maksuunpantava VKL:n 132 §:n 2 momentin mukaisesti VKL:n 111 §:n 1 momentin mukaisessa pakkoselvitystilanteessa edellytetty vähintään VKL:n 83 c §:n 1 momentissa tarkoitettua vakavaraisuusrajaa vastaava määrä. Näin ollen muutoksenhakulautakunta katsoo, että selvitystilan alkaminen ei katkaise selvitystilan alkamiseen asti kertyneiden osakkaiden maksuvelvoitteiden perimistä eläkekassalle VKL:n 130 §:n nojalla huomioon ottaen myös mitä VKL:n 132 §:n 2 momentissa on säädetty vakuutuskannan siirrosta ja sen vaatimista toimenpiteistä.
17. Asiakkaille vakuutuksenottotilanteissa eläkekassasta jaetuista esitteistä on ilmennyt, että eläkelaitos voi päättää ennakkomaksuprosentin vapaasti, mutta eläkelaitoksen lopullinen todellinen maksuprosentti tiedetään kuitenkin vuosittain vasta jälkikäteen eläkekassan vuosituloksen selvittyä. Toteutuneista vakuutusmaksuista osakkaat ovat voineet todeta, että lopullinen vakuutusmaksu on muodostunut vuosituloksen perusteella, koska ennakot on peritty perusvakuutusmaksun suuruisena.
18. Muutoksenhakulautakunta katsoo, että osakkaiden olisi tullut tietää VKL:n säännösten, kassan sääntöjen ja heille kassan toimesta vakuutuksenottohetkellä jaetun tiedon perusteella, miten vakuutusmaksut muodostuvat ja millä tavoin he ovat vastuussa lain mukaisen vakavaraisuusvaatimuksen täyttämisestä.
19. Viime kädessä eläkekassan koko toiminta perustuu osakkailta perittäviin vakuutusmaksuihin, eikä tämä vastuu voi olla siirrettävissä millekään toiselle taholle voimassa olevan lainsäädännön perusteella.
20. Eläkekassan vakavaraisuustilanne on ollut 31.12.2010 Porasto Oy:n 13.4.2011 päivätyn lausunnon mukaan eläkelaitoksen tilikauden 1.1.2010-31.12.2010 tietojen perusteella sellainen, että eläkelaitoksen toimintapääoma on ollut suurempi kuin VKL:n 83 c §:n 1 momentissa edelletyn vakavaraisuusrajan puolitoistakertainen määrä. Suullisessa käsittelyssä on todistaja A:n todistelussa todettu vastaavanlainen kanta vuoden 2010 tilinpäätöksen osalta. Vakavaraisuuden puute on havaittu vasta vuotta 2011 koskevien tilinpäätöstietojen perusteella ja vakuutusmaksut on määrätty 11.6.2012 sekä 15.11.2012 tapahtuneilla maksuunpanoilla VKL:n 83 d §:n 5 momentin ja eläkekassan osakkaita koskevien sääntöjen 12 a.3 §:n, 12 c.l §:n ja 13.1 §:n mukaisesti.
21. Kesäkuussa 2012 on maksuunpantu normaali vakuutusmaksujen tarkistusmaksu sen mukaisesti, mikä on ollut vuoden 2011 ennakoitujen paikkojen ja toteutuneiden palkkojen välinen erotus. Marraskuun 2012 maksuunpanolla on suoritettu selvitystilan alkamisajankohdalle laaditun tilinpäätöksen perusteella toteutuneen tuloksen ja vakavaraisuuden edellyttämä vakuutusmaksujen perintä.
22. Edellä esitetyn perusteella muutoksenhakulautakunta katsoo, etteivät maksuunpanot ole olleet lain tai sopimuksen vastaisia.
23. Siltä osin kuin Y on vedonnut maksuunpanojen suuruuden aiheuttamaan kohtuuttomuuteen yksittäisten osakkaiden kannalta, muutoksenhakulautakunta toteaa, että kysymys on ollut lakisääteiseen työeläkevakuuttamiseen perustuvasta maksuunpanosta, eikä sellaisesta sopimusoikeudellisesta oikeustoimesta, joka voisi olla soviteltavissa tai kohtuullistettavissa.
24. Siltä osin kuin Y on vaatinut, että maksuunpannuille vakuutusmaksuille ei makseta viivästyskorkoa, muutoksenhakulautakunta katsoo vaatimuksen olevan TyEL:n säännöksiin perustumaton.
25. Muutoksenhakulautakunta katsoo asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen, ettei voida pitää kohtuuttomana, että Y joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
26. Suullisessa käsittelyssä Y:n nimeäminä todistajina kuultujen todistajien B ja C todistajanpalkkioista on lähetetty lyhennysote Y:n prosessiosoitteeseen. Todistajanpalkkiot jäävät muutoksenhakijan vahingoksi.
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan jäsenen eriävä mielipide
Hylkään valituksen 11.6.2012 päivätyn ja 20.6.2012 erääntyväksi määrätyn maksuunpanon osalta ja kumoan 15.11.2012 päivätyn ja 30.11.2012 erääntyväksi määrätyn maksuunpanon, koska Y ei ole ollut vakuutuksesta saatujen tietojen perusteella tietoinen näin suureen vakuutusmaksuvastuuseen joutumisen mahdollisuudesta vakuutuksen ottaessaan saatujen tietojen ja suullisessa kuulemisessa todistajilta saatujen tietojen valossa huomioon ottaen lisäksi viranomaisten puutteellisen valvonnan aiheuttama myötävaikutus vakuutusmaksuvelvollisuuden muodostumiselle näinkin suureksi. Katson, että eläkelaitoksen tulee korvata Y:n oikeudenkäyntikulut tässä asiassa kohtuulliseksi harkitulla 670,35 eurolla.
Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa
Eläkekassan osakas Y haki muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja vaati, että vakuutusoikeus kumoaa työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisun koskien selvitystilassa olevan eläkekassa X:n määräämiä vakuutusmaksuja korkoineen seuraavilla perusteilla (perusteet 1 – 4 koskivat 15.11.2012 päivättyä maksua ja peruste 4 koski 8.6.2012 päivättyä maksua):
1. Maksut ovat sopimukseen perustumattomia.
2. Maksut ovat lakiin perustumattomia.
3. Maksuunpano on ennenaikainen.
4. Maksu on erääntynyt selvitystilaan asettamisen jälkeen, joten se on vakuutuskassalain 130 §:n perusteella perintäkelvoton.
Lisäksi Y vaati suullisen käsittelyn toimittamista ja eläkekassan velvoittamista korvaamaan osakkaille asian käsittelystä osakasta kohden aiheutuneet oikeudenkäyntikulut arvonlisäveroineen työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan osalta 1.340,66 eurolla ja vakuutusoikeuden osalta 547,57 eurolla eli yhteensä 1.888,23 eurolla (sisältäen arvonlisäveron). Vaadittujen oikeudenkäyntikulujen yhteismäärä kaikkien muutoksenhakijoina olevien osakkaiden osalta oli muutoksenhakulautakunnassa 392.813,38 euroa ja vakuutusoikeudessa 164.271,48 euroa eli yhteensä 557.084,86 euroa.
Vakuutusoikeuden ratkaisu
Käsittelyratkaisu
1. Työntekijän eläkelain 131 §:n mukaan asianosainen saa tehdä maksuunpanoa koskevan perustevalituksen, jos hän katsoo, että eläkelaitoksen tai Eläketurvakeskuksen tämän lain perusteella määräämä maksuunpano tai työnantajan 152 tai 154 §:n perusteella tekemä työntekijän työeläkevakuutusmaksun pidätys on ollut lain tai sopimuksen vastainen.
Vakuutusoikeus tutkii nyt käsiteltävässä perustevalitusasiassa työntekijän eläkelain 128 §:ssä ja 131 §:ssä säädetyn toimivaltansa nojalla työeläkevakuutusmaksujen maksuunpanon lain tai sopimuksen vastaisuuden eikä vireillä oleva välimiesmenettely muuta vakuutusoikeuden laissa säädettyä toimivaltaa asiassa. Vakuutusoikeuden toimivaltaan ei sen sijaan kuulu tutkia eläkekassa X:n selvitystilaan johtaneita syitä, sijoitusten arvostuksia tai sitä, miten kassan toimintaa on valvottu.
2. Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin mukaan vakuutusoikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta, hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton.
Osakas Y:n asiamies on vaatinut asiassa suullisen käsittelyn toimittamista todistajien kuulemiseksi. Hän on perustellut vaatimusta myös asian yhteiskunnallisella merkittävyydellä, asian monimutkaisuudella, viranomaisten eriävillä mielipiteillä, työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen sekavuudella ja eläkekassa X:n selvitysten ristiriitaisuudella. Selvitysmies on peruuttanut aiemmin esittämänsä suullisen käsittelyn vaatimuksen.
Vakuutusoikeus toteaa, että yksityisellä asianosaisella ei ole ehdotonta oikeutta suulliseen käsittelyyn. Suullisen käsittelyn toimittamisen tarpeellisuutta arvioidaan asianosaisen esittämien perusteiden nojalla ja muiden asiakirjoista ilmenevien seikkojen perusteella.
Vakuutusoikeus katsoo, ettei suullinen käsittely ole tarpeen asian selvittämiseksi, koska asiassa annettava ratkaisu ei perustu siinä esitetyn näytön arviointiin, vaan lainsäädännön tulkintaan. Suullisen käsittelyn toimittamista on pidettävä ilmeisen tarpeettomana asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen myös siihen nähden, että sen toimittamista on oikeudenkäynnin loppuun saakka vaatinut vain osakkaiden asiamies.
Asiaratkaisu
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätös kumottiin siltä osin kuin asiassa oli kysymys selvitystilassa olevan eläkekassa X:n 15.11.2012 päivätyllä laskulla määräämän tilivuotta 2011 koskevan 43.561,91 euron suuruisen vakuutusmaksun maksuunpanosta. Valitus hylättiin siltä osin kuin siinä oli vaadittu 8.6.2012 päivätyn vakuutusmaksun kumoamista.
Eläkekassa velvoitettiin korvaamaan Y:n oikeudenkäyntikulut työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa kohtuulliseksi harkitulla 300 eurolla ja oikeudenkäyntikulut vakuutusoikeudessa kohtuulliseksi harkitulla 200 eurolla eli yhteensä 500 eurolla (sisältäen arvonlisäveron), jolle määrälle oli maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa kuukauden kuluttua päätöksen postituspäivästä lukien.
Vakuutusoikeuden perustelut
Tosiseikat
Eläkekassa X on asetettu selvitystilaan 15.12.2011. Selvitysmies on laatinut selvitystilatilinpäätöksen ajalta 1.1. – 15.12.2011 ja vuositilinpäätöksen ajalta 1.1. – 31.12.2011. Kassankokous ei ole myöntänyt vastuuvapautta esitettyjen tilinpäätösten osalta ja tähän liittyvää asiaa on käsitelty käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.
Eläkekassa X on vuonna 2012 maksuunpannut osakkailleen vuoden 2011 vakuutusmaksuja yhteensä 13.425.606 euroa. Lisäperintä on ositettu osakkaille vakuutettujen palkkasummien suhteissa. Osakas Y:lle on 15.11.2012 päivätyllä laskulla maksuunpantu vuoden 2011 vakuutusmaksuja korkoineen yhteensä 43.561,91 euroa.
Oikeusohjeet
Asiassa on kyse eläkekassan kirjanpitovuoteen 2011 liittyvistä vakuutusmaksuista, joten sovellettavaksi tulevat kyseisenä ajankohtana voimassa olleet vakuutuskassalain säännökset.
Vakuutuskassalain 76 §:n mukaan jos vakuutuskassan tilinpäätös osoittaa alijäämää, tulee sen peittämiseen käyttää ensin ylijäämä edellisiltä tilikausilta ja sitten 75 §:n 4 momentin mukaiset rahastot. Tämän jälkeen alijäämän peittämiseen tulee käyttää vararahasto, pohjarahasto ja takuupääoma. Jollei alijäämää saada peitetyksi, on niille, jotka tilikauden aikana ovat olleet velvollisia suorittamaan maksuja kassalle, viipymättä määrättävä lisämaksu, jos kassan säännöissä on lisämaksun suorittamiseen velvoittava määräys. Lisämaksun tulee olla suhteellinen tilikaudelta suoritettavaan maksuun ja enintään sen suuruinen. Lisämaksu saa ylittää enintään 20 prosentilla puuttuvan määrän.
Vakuutuskassalain 83 d §:n 5 momentin mukaan jos toimintapääoma on pienempi kuin vakavaraisuusraja, lisävakuutusvastuuta ei saa purkaa vakuutusmaksujen alentamiseen. Jos vakavaraisuutta ei voida muulla tavoin vahvistaa, lisävakuutusvastuuta on kartutettava vakuutusmaksuilla. Jos toimintapääoma kuitenkin alenee 1 momentin mukaisen sijoitustoiminnan tappioiden siirtämisen jälkeen alle vakavaraisuusrajan, lisävakuutusvastuuta on kartutettava vakuutusmaksuilla vakavaraisuusrajaan saakka.
Vakuutuskassalain 83 e §:n 1 momentin mukaan eläkekassan hallituksen tulee vahvistaa osana sijoitussuunnitelmaa vakuutusmaksujen käyttämistä vakavaraisuuden tukemiseen koskeva riskienhallintasuunnitelma viideksi vuodeksi. Vakavaraisuuden heikentyessä vakuutusmaksujen korotustarve ei saa muodostua niin suureksi, että se vaarantaisi osakkaan maksukyvyn. Suunnitelma on toimitettava Vakuutusvalvontavirastolle. Eläkekassan on laadittava uusi suunnitelma, jos Vakuutusvalvontavirasto katsoo, ettei riskienhallintasuunnitelmaa voida toteuttaa. Eläkekassan hallituksen tulee soveltaa suunnitelmaa vuotuisen vakuutusmaksutason asettamisessa.
Saman pykälän 2 momentin mukaan jos toimintapääoma on pienempi kuin 83 c §:n 1 momentin mukaan määritelty vakavaraisuusraja, eläkekassan on viipymättä toimitettava Vakuutusvalvontaviraston hyväksyttäväksi eläkekassan taloudellisen aseman tervehdyttämissuunnitelma. Tervehdyttämissuunnitelmassa on osoitettava, että eläkekassan toimintapääoma ylittää vakuutusmaksuja lisäämällä tai muulla tavoin vuoden tai erityisistä syistä Vakuutusvalvontaviraston luvalla enintään kahden vuoden kuluessa vakavaraisuusrajan.
Vakuutuskassalain 111 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan vakuutuskassa on asetettava selvitystilaan ja purettava, jos eläkekassa ei ole toteuttanut laissa säädetyssä määräajassa 83 e §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitettua taloudellisen aseman tervehdyttämissuunnitelmaa tai lyhyen aikavälin rahoitussuunnitelmaa.
Vakuutuskassalain 130 §:n mukaan selvitystilan tai konkurssin aikana vakuutuskassa ei saa ottaa uusia jäseniä eikä periä kassalle suoritettavia maksuja eikä myöskään suorittaa etuuksia, mikäli ne ovat erääntyneet maksettaviksi selvitys- tai konkurssitilan alkamispäivänä tai sen jälkeen. Eläke-erä, joka on erääntynyt maksettavaksi konkurssin alkamispäivänä tai sen jälkeen, voidaan kuitenkin suorittaa, jos eläke on myönnetty sitä ennen ja jollei suorituksen voida katsoa loukkaavan jäsenten, edunsaajien tai velkojien etuja.
Vakuutuskassalain 132 §:n 2 momentin mukaan siirrettäessä 111 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa työntekijäin eläkelain mukaisia eläkkeitä ja muita etuuksia vastaavaa vastuuta vastaanottavaan vakuutuslaitokseen 83 b §:ssä tarkoitettua toimintapääomaa on siirrettävä vähintään 83 c §:n 1 momentissa tarkoitettua vakavaraisuusrajaa vastaava määrä. Jos eläkekassan toimintapääoma on suurempi kuin vakavaraisuusrajaa vastaava määrä, toimintapääoma siirretään kokonaan, kuitenkin enintään vakavaraisuusrajan kaksinkertainen määrä tai 3 momentissa säädetty määrä, sen mukaan, kumpi näistä määristä on suurempi. Muu osa toimintapääomasta voidaan palauttaa osakkaalle siten kuin 83 a §:n 4 momentissa säädetään.
Eläkekassa X:n sääntöjen kohdan 12a.3 mukaan osakas on velvollinen suorittamaan eläkekassalle kaikki näiden sääntöjen mukaiset maksut, joiden peruste on syntynyt ennen eroamis- tai erottamisajankohtaa.
Sääntöjen kohdan 12c.1 mukaan osakas on velvollinen erotessaan tai tullessaan erotetuksi eläkekassan TyEL-osastosta suorittamaan eläkekassalle määrän, jolla vastuuvelka ylittää sanottua vastuuvelkaa kattamassa olevat varat. Sen lisäksi osakas on velvollinen erotessaan tai tullessaan erotetuksi eläkekassan TyEL-osastosta täydentämään vastuun siirron yhteydessä siirrettävää toimintapääomaa vakuutuskassalain 132 §:n 9 momentissa tarkoitetussa tilanteessa.
Sääntöjen kohdan 13.1 mukaan edellä 2 §:n 4 ja 5 momenteissa tarkoitetun eläketurvan kustantavat osakkaat suorittamalla eläkekassalle työeläkevakuutusmaksuina vuosittain määrän, joka kassan muiden tuottojen lisäksi tarvitaan eläkkeiden suorittamiseen, sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden edellyttämiin siirtoihin vakuutusmaksuvastuuseen ja korvausvastuuseen sekä kassan muiden kulujen kattamiseen. Edellä sanotun määrän suorittamiseen osakkaat osallistuvat jäsenille maksamiensa palkkojen mukaisessa suhteessa.
Vakuutusoikeuden johtopäätökset
1. Asiassa on kyse vakuutusmaksujen maksuunpanosta selvitystilassa olevaan eläkekassaan selvitystilaan asettamista edeltävän tilikauden eli vuoden 2011 osalta.
Siviilioikeuden professori Jarno Tepora on antanut eläkekassan selvitysmiehen pyynnöstä asiassa 12.3.2012 päivätyn lausunnon. Professori Teporan lausunnossa on käsitelty muun muassa sitä, katkeaako osakkaan lisämaksuvelvollisuus selvitystilan asettamishetkellä vai voiko lisämaksuvelvollisuus syntyä vielä selvitystilan aikana. Tepora on ottanut huomioon vakuutuskassalain 130 §:n ja 132 §:n 2 momentin sekä eläkekassan sääntöjen kohdan 12c.1 ja ollut sillä kannalla, että osakkailla olisi kassan ollessa selvitystilassa lisämaksuvelvollisuus vakavaraisuusrajan saavuttamiseksi. Teporan mukaan vakuutuskassalain 132 §:n 2 momentti asettaa selvitysmiehelle selvän tavoitteen siitä, että toimintapääomaa on siirrettävä vastaanottavalle vakuutuslaitokselle vakavaraisuusrajaa vastaava määrä. Vakuutusmaksujen perintä voisi Teporan mukaan koskea lisämaksua, joka koskee tilikautta ennen selvitystilan alkamista, mutta jota koskeva tilinpäätös annetaan selvitysmiehen toimesta vasta selvitystilan aikana kassankokoukselle. Osakkaille voitaisiin määrätä lisämaksu ennen selvitystilan alkamista päättyneen tilikauden osalta, mutta ei enää selvitystilan ajalta.
Eläketurvakeskus on asiassa antamassaan lausunnossa kiinnittänyt huomiota siihen, että vakuutuskassalain 130 §:ssä selvitystila ja konkurssi on asetettu samanveroiseen asemaan. Eläketurvakeskus on myös viitannut vakuutusoikeuden päätökseen Dnro 11485/97, jossa vakuutusoikeus oli todennut, että vakuutusmaksusaatava on syntynyt silloin, kun sen peruste on syntynyt. Eläketurvakeskuksen mukaan eläkekassan vakuutusmaksusaatavat ovat syntyneet ennen selvitystilaa, jonka alkamisen jälkeisillä maksuilla on katettu ennen selvitystilaa perittyjen maksujen riittämättömyyttä. Lausunnossa on lisäksi viitattu vakuutuskassalain 132 §:n 2 momenttiin, joka velvoittaa selvitysmiestä toimimaan niin, että vastaanottavaan työeläkelaitokseen on siirrettävä toimintapääomaa vähintään vakavaraisuusrajaa vastaava määrä.
Vakuutusoikeus katsoo edellä esille tuoduilla perusteilla, että vakuutusmaksujen periminen selvitystilassa olevaan eläkekassaan selvitystilaan asettamista edeltävän tilikauden osalta on mahdollista, eikä vakuutuskassalain 130 § aseta tältä osin rajoituksia vakuutusmaksujen maksuunpanolle. Näin ollen edellytyksiä 8.6.2012 päivätyn vakuutusmaksun kumoamiselle ei voida katsoa olevan.
2. Vakuutuskassalain 83 d § on lisätty lakiin 1.1.1998 voimaan tulleessa lainmuutoksessa. Säännöksen mukaan jos vakavaraisuutta ei voida muulla tavoin vahvistaa, lisävakuutusvastuuta on kartutettava vakuutusmaksuilla. Vakuutuskassalain 76 § koskee puolestaan eläkekassan tilinpäätöksen alijäämäisyyttä. Säännöksen mukaan jollei alijäämää saada peitetyksi, on niille, jotka tilikauden aikana ovat olleet velvollisia suorittamaan maksuja kassalle, viipymättä määrättävä lisämaksu, jos kassan säännöissä on lisämaksun suorittamiseen velvoittava määräys.
Eläketurvakeskuksen edellä mainitussa lausunnossa on katsottu, että selvitystilatilinpäätöksen mukaan kyse ei ole ollut alijäämäisestä tilinpäätöksestä, eikä sovellettavaksi tulisi vakuutuskassalain 76 §. Helsingin käräjäoikeus on 8.10.2013 antanut ratkaisun eläkekassan selvitystila- ja vuositilinpäätöksen vahvistamisasiassa. Käräjäoikeudessa kuultujen todistajien kertomusten mukaan edellä mainitun lainmuutoksen johdosta kassan tilinpäätös ei voi enää olla alijäämäinen. Kassan on saavutettava nollatilinpäätös ja vakavaraisuusvaatimuksilla on todettu olevan keskeinen rooli.
Vakuutusoikeus katsoo, ettei eläkekassan vuotta 2011 koskeva tilinpäätös ole vakuutuskassalain 1.1.1998 voimaan tullut muutos huomioon ottaen voinut olla alijäämäinen, eikä sovellettavaksi näin ollen tule vakuutuskassalain 76 §. Kyse on vakavaraisuusrajan saavuttamisesta kassan ollessa selvitystilassa. Vakuutuskassalain 83 d §:n soveltumista tilanteeseen, jossa kassa on asetettu selvitystilaan, ei voida säännösten ja lain esitöiden valossa pitää aivan yksiselitteisenä. Vakuutuskassalain 1.1.1998 voimaan tulleisiin muutoksiin (HE 221/1997 vp) sisältyvillä toimintapääomasäännöksillä ja vakavaraisuusrajavaatimuksilla on vakuutusoikeuden käsityksen mukaan pyritty turvaamaan se, että kassan taloudellisen tilanteen heikentyessä kassan hallitus ryhtyy parantamaan kassan vakavaraisuutta säännöksissä määritellyin keinoin. Edellä mainitun hallituksen esityksen yleisperustelujen mukaan eläkekassan toimintapääoman vähimmäismäärän yläpuolelle on asetettu lisärajoja, joiden alittaminen varoittaa sekä eläkekassaa että vakuutusvalvojaa eläkekassan heikentyneestä tilasta ja joiden johdosta eläkekassan hallitus joutuu parantamaan eläkekassan vakavaraisuutta hallituksen esityksessä jäljempänä esitetyin keinoin. Vakuutusoikeuden näkemyksen mukaan kyse on ensisijaisesti siitä, että säännöksillä on pyritty turvaamaan toimintaansa jatkavan kassan vakavaraisuus.
Vakuutuskassalain 1.1.2007 voimaan tulleessa lainmuutoksessa vuonna 1998 säädettyjä toimintapääomasäännöksiä muutettiin. Uusitun 83 d §:n 5 momentin mukaan jos toimintapääoma alenee 1 momentin mukaisen sijoitustoiminnan tappioiden siirtämisen jälkeen alle vakavaraisuusrajan, lisävakuutusvastuuta on kartutettava vakuutusmaksuilla vakavaraisuusrajalle saakka. Kyseiseen lainmuutokseen liittyvän hallituksen esityksen (HE 77/2006 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on tämän momentin osalta viitattu eläkesäätiölain 48 c §:n 5 momenttiin. Sen osalta yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että vastaavasti kuin nykyisin, kannatusmaksuja tulisi käyttää vakavaraisuuden nostamiseksi vakavaraisuusrajalle, jos muita keinoja ei olisi käytettävissä. Samassa yhteydessä vakuutuskassalain 83 e §:ää uudistettiin ja säädettiin uudesta riskienhallintasuunnitelmasta. Myös tämän säännöksen osalta hallituksen esityksessä on viitattu eläkesäätiölain 48 d §:n 1 momenttiin, jonka osalta on todettu, että kannatusmaksujen korottamisen käytettävyys vakavaraisuuden tukemiseen tulisi rajoittua vain siihen määrään, joka ei vaarantaisi työnantajan kykyä selviytyä maksuvelvoitteistaan suunnitelman viiden vuoden aikavälillä.
Professori Tepora ei ole lausunnossaan tuonut 83 d §:ää tai 83 e §:ää esille. Hän on katsonut, että ”Osakkaiden lisämaksuvelvollisuus siinä merkityksessä, että siirrettävä toimintapääoma siirrettäessä VakKassaL 111 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa työntekijäin eläkelain mukaisia eläkkeitä ja muita etuuksia vastaavaa vastuuta vastaanottavaan vakuutuslaitokseen olisi vähintään 83 c §:n 1 momentissa tarkoitettua vakavaraisuusrajaa vastaava määrä, on lainsäädännöllisesti jossain määrin epäselvä (VakKassaL 130 § verrattuna 132 §:n 2 momenttiin)”. Kuitenkin Teporan mielestä löytyy perusteita sille, että osakkailla olisi eläkekassan sääntöjen kohdan 12c.1 mukaisesti myös selvitystilan ollessa voimassa lisämaksuvelvollisuus, kunhan se määräytyy sen tilikauden mukaan, joka päättyy selvitystilan alkaessa.
Vakuutusoikeus katsoo, että vakuutuskassalain 83 d § ja 83 e § ovat osa säännöskokonaisuutta, joka on laadittu ensisijaisesti säätelemään toiminnassa olevan kassan sijoitustoimintaa ja vakavaraisuuden ylläpitoa. Tähän viittaa edellä mainittu eläkesäätiölain 48 d §:n 1 momenttia koskeva hallituksen esityksen perustelu. Edelleen 1.1.2013 voimaan tullutta vakuutuskassalain muutosta koskevan hallituksen esityksen (HE 9/2012 vp) yleisperustelujen mukaan tavoitteena on ollut mahdollistaa eläkelaitosten tuottava sijoitustoiminta. Pyrkimyksenä on ollut hillitä työeläkevakuutusmaksuihin kohdistuvaa nousupainetta mahdollistamalla eläkevarojen tuottava sijoittaminen. Tämän lainmuutoksen yhteydessä lakiin lisättiin 83 u §, jossa säädetään vaatimuksista osakkaan lisämaksuvelvollisuuteen perustuvan erän lukemiselle vakavaraisuuspääomaan. Myös tässä hallituksen esityksessä on vakuutuskassalain osalta viitattu eläkesäätiölain 48 g §:n perusteluihin, joiden mukaan riskienhallintasuunnitelmassa tulisi kuvata mitä erän lukemisella vakavaraisuuspääomaan tavoitellaan, miten erän käyttö vaikuttaa eläkesäätiön sijoitussuunnitelmaan sekä miten erä vaikuttaisi eläkesäätiön vakavaraisuuteen, sijoitusjakaumaan ja tuotto-odotukseen. Erityisesti olisi kiinnitettävä huomiota tilanteisiin, joissa lisäerän käyttäminen riskipuskurina realisoituisi lisämaksuina tai pienentäisi kannatusmaksujen alennuksia. Erän käyttöönotto edellyttäisi huolellista etukäteissuunnittelua. Lisämaksuvelvollisuuteen perustuvan erän tarkoituksena olisi, että laitos voisi sijoitustuotoillaan kasvattaa vakavaraisuuttaan. Perusteluissa on edelleen todettu, että pykälän 2 momentissa säädetään lisämaksuvelvollisuuteen perustuvan erän mitoittamisesta. Erä tulisi mitoittaa siten, että mitoituksessa otetaan huomioon erälle asetettu toteuttamiskelpoinen tavoite. Mitoituksen tulisi olla realistinen suhteessa markkinainformaatioon ja työnantajan maksukykyyn. Esimerkiksi tehtäessä arviolaskelmia lisämaksuvelvollisuuteen perustuvan erän avulla saavutettavissa olevista sijoitustuotoista vakavaraisuuden kasvattamiseksi laskelmien oletuksien tulisi olla realistiset.
Vakuutusoikeus katsoo, että vakuutuskassalain muutoksilla on ollut tarkoituksena hillitä vakuutusmaksujen nousupainetta. Lainmuutoksissa on otettu huomioon vakuutuskassan osakkaina olevien työnantajien maksukyvyn säilyminen. Vakuutusoikeus toteaa, että jos vakuutusmaksujen perimiselle selvitystilan aikana haetaan peruste 83 d §:stä, ei myöskään perusteita tähän lainkohtaan kiinteästi liittyvän 83 e §:n eli osakkaiden maksukyvyn vaarantamisen kieltävän säännöksen sivuuttamiselle voida katsoa olevan.
3. Eläkekassa X on asetettu selvitystilaan 15.12.2011 eli yli kolme vuotta sitten, joten laissa asetettu kahden vuoden aika selvitystilalle on selvästi ylittynyt. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan eläkekassan tilanne on tänä aikana muuttunut olennaisella tavalla. Vakuutusoikeudelle toimitetun selvitysmiehen 25.9.2014 päivätyn osakkaille antaman ilmoituksen mukaan RBS-sijoitus on realisoitu 9.9.2014 yli 27 miljoonan euron arvosta, kun sen arvo on selvitystilahetkellä ollut noin 12 miljoonaa euroa. Eläkekassalla voidaan tämän tiedon perusteella katsoa olevan varallisuutta noin 15 miljoonaa euroa enemmän kuin mitä sillä oli selvitystilaan asetettaessa, minkä tilanteen mukaan nyt perittävät vakuutusmaksut ovat määräytyneet. Realisoinnista saatujen varojen voidaan siten arvioida ylittävän selvitystilatilinpäätöksen mukaisen lisäperittävien vakuutusmaksujen määrän, joka on noin 13 miljoonaa euroa.
Vakuutusoikeus katsoo asian ratkaisun kannalta merkittävän säännöksen olevan selvitystilaan asetetun kassan vastuun siirtämistä koskeva vakuutuskassalain 132 §:n 2 momentti, jonka perusteella pakkoselvitystilanteessa vastaanottavaan vakuutuslaitokseen on siirrettävä 83 b §:ssä tarkoitettua toimintapääomaa vähintään 83 c §:n 1 momentissa tarkoitettua vakavaraisuusrajaa vastaava määrä. Vakuutusoikeus pitää kyseisen säännöksen soveltamisen ja siitä johdettavan maksuvelvollisuuden määräämisen kannalta olennaisena edellä selostettuja lain esitöitä ja professori Jarno Teporan 12.3.2012 päivättyä lausuntoa.
Professori Tepora on lausunnossaan todennut, että vakuutuskassalain 132 §:n 2 momentti asettaa selvitysmiehelle selvän tavoitteen siitä, kuinka vakavaraisuusrajaa vastaava määrä toimintapääomaa on siirrettävä vastaanottavalle eläkelaitokselle (minimimäärä). Sitä vastoin säännöksessä ei ole mitään suoranaista normia osakkaiden lisämaksuvelvollisuudesta siltä varalta, ettei toimintapääoma täytä vakavaraisuusrajaa vastaavaa määrää. Edelleen Tepora toteaa, että toisaalta selvitysmiehellä on kaksi vuotta aikaa selvitystilassa olevan eläkekassan omaisuuden realisoimiseksi, mikä voi tehdä mahdolliseksi vakavaraisuusrajan määrän ylittämisen. Huomionarvoinen on Teporan lausunnon päätelmä, jonka mukaan eläkekassan omaisuuden arvostuksessa, mukaan luettuna kiinteä omaisuus, sijoitusosakehuoneistot ja strukturoidut arvopaperit, määrätään omaisuuden arvo per selvitystilan alkamisajankohta ja per vastuun siirron ajankohta. Jos jälkimmäinen arvo on suurempi kuin selvitystilan alkamisajankohdan mukainen arvo, osakkaiden maksettavaksi välittömästi tuleva lisämaksuvelvollisuus määräytyisi tämän jälkimmäisen arvon mukaan. Jos omaisuuden arvo jää sanottuna jälkimmäisenä ajankohtana tosiasiallisesti pienemmäksi kuin selvitystilan alkamisajankohtana, osakkaille tulisi lisämaksuvelvollisuutta enintään selvitystilan alkamisajankohdan mukaisen omaisuuden arvon mukaan laskettuna. Tällainen kaksivaiheinen lisämaksuvelvollisuuden tarkastelu antaisi riittävää suojaa osakkaille, koska heidän intressissään on, että eläkekassan selvitysvaiheen aikana tapahtuneet arvonnousut otetaan huomioon. Toisaalta heidän riskinsä ei saisi kasvaa selvitystilan aikana.
Myös Eläketurvakeskuksen lausunnossa on todettu, että selvitystilan aikana selvitysmies ryhtyy toimenpiteisiin eläkekassan omaisuuden realisoimiseksi ja kassan vakuutustoiminnan siirtämiseksi muiden työeläkelaitosten hoidettavaksi. Vakuutuskassalain 132 §:n 2 momentti velvoittaa selvitysmiestä toimimaan niin, että vastaanottavaan työeläkelaitokseen on siirrettävissä toimintapääomaa vähintään vakavaraisuusrajaa vastaava määrä. Eläketurvakeskuksen hylkäävää ratkaisua puoltavan, 16.9.2014 päivätyn lausunnon osalta on huomionarvoista, että sitä annettaessa ei ole ollut vielä tiedossa edellä mainittu selvitysmiehen ilmoitus sijoituksen realisoinnista.
Vakuutusoikeus katsoo edellä mainitun mukaisesti, ettei vakuutuskassalaissa ole selvää säännöstä siitä, missä vaiheessa selvitystilaa osakkaille 83 d §:n 5 momentin ja 132 §:n 2 momentin perusteella asetettava lisämaksu tulee määrätä. Alijäämän peittämistä koskevan vakuutuskassalain 76 §:n nojallakin voidaan kuitenkin analogisesti katsoa, että kassan osakkaiden maksuvelvollisuus on viimesijainen keino saattaa siirrettävä toimintapääoma vakavaraisuusrajaa vastaavalle tasolle. Näin on myös professori Teporan lausunto tulkittavissa. Vakuutuskassalain 1.1.1998 voimaan tulleeseen muutokseen liittyvässä hallituksen esityksessä (HE 221/1997 vp) on todettu, että vakavaraisuutta olisi kartutettava vakuutusmaksujen kautta, jollei ole käytettävissä muuta keinoa. Kuten edellä on jo todettu, myös 1.1.2007 voimaan tullutta vakuutuskassalakia koskevan hallituksen esityksen (HE 77/2006 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on viitattu eläkesäätiölain 48 c §:n 5 momenttiin, jonka perusteluissa puolestaan on todettu, että vastaavasti kuin nykyisin, kannatusmaksuja tulisi käyttää vakavaraisuuden nostamiseksi vakavaraisuusrajalle, jos muita keinoja ei olisi käytettävissä. Myös vakuutuskassalain 1.1.2013 voimaan tulleessa muutoksessa on hallituksen esityksen (HE 9/2012 vp) mukaisesti ollut pyrkimyksenä hillitä työeläkevakuutusmaksuihin kohdistuvaa nousupainetta mahdollistamalla eläkevarojen tuottava sijoittaminen. Vakuutusoikeus katsoo, että lain esitöidenkin perusteella on ilmeistä, että vakuutuskassalain 83 d §:n 5 momenttiin perustuva maksuvelvollisuus on viimesijainen keino turvata vakavaraisuus, olipa sitten kyse toimivasta tai selvitystilassa olevasta kassasta. Selvitystilassa olevan kassan osalta tulee siten ensin pyrkiä muilla keinoilla, kuten omaisuuden realisoimisella, saavuttamaan tilanne, jota 132 §:n 2 momentissa on edellytetty toimintapääomaa vastaanottavaan kassaan siirrettäessä. Tähän voidaan katsoa epäsuorasti viittaavan myös vakuutuskassalain 132 §:n 2 momentin viimeinen virke, jossa on todettu, että muu osa toimintapääomasta voidaan palauttaa osakkaille siten kuin 83 a §:n 4 momentissa säädetään.
4. Vakuutusoikeus katsoo edellä kerrotun perusteella, että vakuutuskannan siirron vaativiksi toimenpiteiksi on ensisijaisesti asetettava kassan omaisuuden realisoiminen ja vasta toissijaisesti osakkailta perittävät vakuutusmaksut. Eläkekassa X:n selvitystilatilinpäätökseen perustuvaa vakuutusmaksujen maksuunpanoa ei tämän vuoksi voida pitää lainmukaisena, kun otetaan huomioon myös kassan omaisuuden realisoimisesta esitetty selvitys. Näin ollen vakuutusoikeus toteaa, että selvitystilassa olevan eläkekassan Y:lle 15.11.2012 määräämä tilivuotta 2011 koskeva 43.561,91 euron suuruisen vakuutusmaksun maksuunpano on vakuutuskassalain vastaisena kumottava.
Oikeudenkäyntikulut
Vakuutusoikeus katsoo, että huomioon ottaen asiassa annettu ratkaisu ja myös asian merkittävyys muutoksenhakijalle olisi kohtuutonta, että Y joutuisi pitämään asiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut vahinkonaan. Muutoksenhakijaa kohden korvattavien kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määrän arvioinnissa on otettu huomioon asian edellyttämä työmäärä, mutta toisaalta myös se seikka, että vakuutusoikeudessa on samaan aikaan ollut vireillä 308 samanlaista perustevalitusasiaa, joissa asianajaja D on toiminut asiamiehenä. Lisäksi kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määrää arvioitaessa on otettu huomioon se seikka, että huomattava osa asiamiehen esittämistä toimenpiteistä on 27.2.2015 päivättyyn laskuun liitetyn toimenpide-erittelyn mukaan koskenut vireillä olevaan välimiesmenettelyyn liittyviä toimenpiteitä ja osakkaiden muuta edunvalvontaa, joita kuluja ei voida korvata tässä perustevalitusasiassa aiheutuneina oikeudenkäyntikuluina. Vakuutusoikeus arvioi kohtuullisiksi yhtä perustevalitusasiaa kohden korvattaviksi oikeudenkäyntikulujen määräksi asian käsittelystä työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa 300 euroa ja vakuutusoikeudessa 200 euroa eli yhteensä 500 euroa sisältäen arvonlisäveron.