Työeläke – Työkyvyttömyyseläke – Ensisijaisuusaika

Asianumero
3641:2020
Päätöksen antaja
VakO
Päätöksen antopäivä
4.5.2022
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Asiassa oli kyse työkyvyttömyyseläkkeen alkamisen ajankohdasta.

A:n eläkehakemus oli tehty ennen kuin Kansaneläkelaitos oli vahvistanut sairauspäivärahan ensisijaisuusajan. A:lle ei myöskään ollut myönnetty eläkehakemuksen tekemistä seuraavan toisen kalenterikuukauden loppuun mennessä vähintään kuukauden ajalta yhtäjaksoisesti maksettavaa päivärahaa. Vakuutusoikeus totesi, että näin ollen A:n täysi työkyvyttömyyseläke alkoi sairauspäivärahan enimmäisajan päättymistä seuraavan kuukauden alun sijasta maatalousyrittäjän eläkelain 52 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisesti työkyvyttömyyden alkamista seuraavan kuukauden alusta.

Esitiedot

Työeläkelaitos hylkäsi 3.10.2017 antamallaan päätöksellä A:n työkyvyttömyyseläkehakemuksen katsoen, ettei hän ollut työeläkelaeissa tarkoitetulla tavalla työkyvytön. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi 8.8.2018 antamallaan päätöksellä A:n valituksen. Vakuutusoikeus muutti 7.1.2019 antamallaan päätöksellä muutoksenhakulautakunnan päätöstä ja totesi, että A:n työkyky on maaliskuusta 2018 alkaen siten heikentynyt, että hänellä on oikeus täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen.

Eläkelaitos myönsi vakuutusoikeuden 7.10.2019 antaman päätöksen johdosta A:lle 26.3.2018 alkaneen työkyvyttömyyden johdosta täyden työkyvyttömyyseläkkeen sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan ensisijaisuusajan päättymisen 30.6.2019 jälkeen, eli 1.7.2019 alkaen.

A haki muutosta eläkelaitoksen päätökseen ja vaati täyden työkyvyttömyyseläkkeen maksamista 26.3.2018 alkaen.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisu

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi A:n valituksen.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut

Maatalousyrittäjän eläkelain 52 §:n 1 momentin mukaan täysi työkyvyttömyyseläke alkaa aikaisintaan sairausvakuutuslain 12 luvun 3 §:ssä tarkoitetun sairauspäivärahan ensisijaisuusajan päättymistä seuraavan kuukauden alusta.

Maatalousyrittäjän eläkelain 52 §:n 2 momentissa on säädetty, että täysi työkyvyttömyyseläke alkaa kuitenkin työkyvyttömyyden alkamista seuraavan kuukauden alusta, jos 1) eläkehakemus on tehty ennen kuin Kansaneläkelaitos on vahvistanut sairauspäivärahan ensisijaisuusajan ja eläkehakemuksen tekemistä seuraavan toisen kalenterikuukauden loppuun mennessä ei ole myönnetty vähintään kuukauden ajalta yhtäjaksoisesti maksettavaa päivärahaa, joka kohdistuu työkyvyttömyyden alkamisen jälkeiseen aikaan; 2) työkyvyttömyyden alkamisen jälkeiseen aikaan kohdistuva päivärahahakemus on hylätty eikä maatalousyrittäjälle ole myönnetty hylkäämisen jälkeiseen aikaan kohdistuvaa vähintään kuukaudelta yhtäjaksoisesti maksettavaa päivärahaa; tai 3) työkyvyttömyys alkaa sairauspäivärahan ensisijaisuusajan päättymisen jälkeen ja maatalousyrittäjälle on myönnetty työkyvyttömyyden alkamisen jälkeiselle ajalle sairausvakuutuslain 8 luvun 9 §:n 5 momentin mukaista sairauspäivärahaa.

Valituksenalaisella päätöksellä A:lle on myönnetty täysi työkyvyttömyyseläke 1.7.2019 alkaen. Tämä työkyvyttömyyseläke perustuu vakuutusoikeuden 7.10.2019 antaman päätöksen mukaisesti 26.3.2018 alkaneeseen työkyvyttömyyteen. Kansaneläkelaitos on myöntänyt A:lle 26.3.2018 alkaneesta työkyvyttömyydestä sairauspäivärahaa 9.4.2018–15.6.2018 ja edelleen 4.9.2018 alkaneesta työkyvyttömyydestä 15.9.2018–30.6.2019. Sairauspäivärahan ensisijaisuusaika ja enimmäissuoritusaika ovat päättyneet 30.6.2019.

A:n työkyvyttömyyseläkkeen alkamisajankohta 1.7.2019 on valituksenalaisella päätöksellä maatalousyrittäjän eläkelain 52 §:n 1 momentin perusteella oikein määrätty.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A haki muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen vakuutusoikeudelta ja vaati valituksensa hyväksymistä vedoten siihen, että eläkelaitos ei ole osoittanut työkyvyttömyyden johtuneen 27.5.2019 päivätyn lääkärin B-lausunnon mukaisista sairauksista, koska kaikki oireet ovat olleet jo vuonna 2012 ja aiemmin oireiden on katsottu johtuvan Aspergerin oireyhtymästä ja sidekudossairaudesta, joiden lisäksi vuonna 2019 hänellä on todettu laryngomalasia. A myös viittasi asiassa aiemmin esittämäänsä.

Eläkelaitos esitti valituksen hylkäämistä.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä muutettiin ja Maatalousyrittäjien eläkelaitos määrättiin maksamaan A:lle työkyvyttömyyseläkettä huhtikuusta 2018 alkaen, mikäli sen saamisen edellytykset muutoin täyttyvät. Valitus hylättiin enemmälti.

Vakuutusoikeuden perustelut

Maatalousyrittäjän eläkelain 52 §:n 1 momentin mukaan täysi työkyvyttömyyseläke alkaa aikaisintaan sairausvakuutuslain 12 luvun 3 §:ssä tarkoitetun sairauspäivärahan ensisijaisuusajan päättymistä seuraavan kuukauden alusta. Saman pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan täysi työkyvyttömyyseläke alkaa kuitenkin työkyvyttömyyden alkamista seuraavan kuukauden alusta, jos eläkehakemus on tehty ennen kuin Kansaneläkelaitos on vahvistanut sairauspäivärahan ensisijaisuusajan ja eläkehakemuksen tekemistä seuraavan toisen kalenterikuukauden loppuun mennessä ei ole myönnetty vähintään kuukauden ajalta yhtäjaksoisesti maksettavaa päivärahaa, joka kohdistuu työkyvyttömyyden alkamisen jälkeiseen aikaan.

Maatalousyrittäjän eläkelain 53 §:n 4 momentin mukaan, jos työkyvyttömyyseläkettä myönnetään takautuvasti 52 §:n 2 momentin mukaan ja samalta ajalta on maksettu sairausvakuutuslaissa tarkoitettua sairauspäivärahaa tai osasairauspäivärahaa, työkyvyttömyyseläkettä maksetaan tältä ajalta päivärahan määrän ylittävä osa.

A on hakenut työkyvyttömyyseläkettä 7.7.2017 vireille tulleella eläkehakemuksella. Maatalousyrittäjien eläkelaitos on 3.10.2017 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n hakemuksen ja työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta on 8.8.2018 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n eläkelaitoksen päätökseen kohdistuvan valituksen. A:n vaadittua muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen vakuutusoikeus on 7.10.2019 antamallaan päätöksellä todennut A:n olevan maatalousyrittäjien eläkelain mukaisesti täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavalla tavalla työkyvytön maaliskuusta 2018 alkaen. Kansaneläkelaitos on 21.6.2018 antamallaan päätöksellä myöntänyt A:lle sairauspäivärahaa 26.3.2018 alkaneen työkyvyttömyyden perusteella 15.6.2018 saakka.

A:n eläkehakemus on tehty ennen kuin Kansaneläkelaitos on myöntänyt hänelle sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa, joka kohdistuu työkyvyttömyyden alkamisen jälkeiseen aikaan, eli ennen kuin Kansaneläkelaitos on vahvistanut sairauspäivärahan ensisijaisuusajan. A:lle ei lisäksi ole eläkehakemuksen tekemistä seuraavan toisen kalenterikuukauden eli syyskuun 2017 loppuun mennessä myönnetty vähintään kuukauden ajalta yhtäjaksoisesti maksettavaa päivärahaa, joka kohdistuu työkyvyttömyyden alkamisen jälkeiseen aikaan. Näin ollen A:n täysi työkyvyttömyyseläke alkaa maatalousyrittäjän eläkelain 52 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisesti työkyvyttömyyden alkamista seuraavan kuukauden alusta, eli 1.4.2018 lukien.

Lainkohdat

Maatalousyrittäjän eläkelaki 52 § 1 ja 2 mom. 1 kohta