Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Kysymys siitä tuliko A:n toimeksiantosopimuksen perusteella tapahtuneeseen työskentelyyn X Oy:lle soveltaa työntekijän eläkelakia vai yrittäjän eläkelakia. Vakuutusoikeus totesi, että ratkaistaessa työeläkevakuuttamisessa sovellettavaa lakia on keskeistä arvioida, täyttyvätkö kaikki työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentissa säädetyt työsuhteen tunnusmerkit. Asianosaisten välisellä sopimuksella ei yksin ole ratkaisevaa merkitystä, vaan asiantilan tulee myös käytännössä vastata työn suorittamisen muodosta tehtyä sopimusta. A:n työskentelyn tosiasialliset olosuhteet viittasivat työsuhteeseen, joten vakuutusoikeus katsoi asiaa kokonaisuutena arvioiden, että A:n X Oy:n lukuun tekemä työ on ollut työsuhteessa tapahtunutta työskentelyä ja se on siten kuulunut työntekijän eläkelain soveltamisalaan.
Esitiedot
A ja X Oy olivat 27.10.2017 allekirjoittaneet toimeksiantosopimuksen, jonka mukaan A:n työtehtäviä ovat olleet asiakaspalvelu, työvuorojen laatiminen ja organisointi sekä markkinointi. Toimeksiantosopimuksen mukaan toimeksiannon suorittaminen tapahtuu toimeksiantajan toimitiloissa, joissa toimeksisaajan käytössä on toimeksiantajan koneet, kalusto, välineistö ja aineet sekä mahdolliset hoitolaitoksen henkilökunnan palvelut ilman eri veloitusta. Toimeksianto suoritetaan toimeksiantajan määritteleminä liikkeen aukioloaikoina, asiakkaiden varausten mukaisesti. Edellä mainittu on koskenut A:n asiakaspalvelutehtäviä, joiden osalta hän on voinut siirtää sopimansa työvuorot toiselle X Oy:lle asiakaspalvelutyötä tekevälle henkilölle. Muiden tehtävien osalta A on saanut itse päättää työskentelyajoistaan ja -paikastaan ja hän voinut käyttää apulaista. Työskentelytuntien perusteella määräytynyt korvaus työstä on laskutettu laskutuspalvelun kautta. Toimeksiantosopimuksen mukaan A:lla on voinut olla myös muita päämiehiä ja asiakkaita. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A on työskennellyt osa-aikaisesti samaan aikaan kahdessa muussa yrityksessä.
Asian käsittely Eläketurvakeskuksessa
Eläkelaitos on pyytänyt Eläketurvakeskukselta päätöstä siitä, mitä työeläkelakia A:n laskutuspalvelu osuuskunnan kautta laskuttamaan työskentelyyn X Oy:lle on sovellettava.
Eläketurvakeskus on 19.3.2020 antamassaan päätöksessä katsonut, että vaikka A:n työskentelyssä X Oy:lle on myös yrittäjätoimintaan viittaavia piirteitä, tosiasialliset työtehtävät ja työskentelyolosuhteet viittaavat työsuhteen tunnusmerkkien täyttymiseen. Eläketurvakeskuksen päätöksen mukaan A:n työskentelyyn X Oy:lle 1.7.2018 alkaen sovelletaan työntekijän eläkelakia.
Asian käsittely työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa
A haki muutosta Eläketurvakeskuksen päätökseen ja vaati, että hänen työskentelyynsä X Oy:lle sovelletaan koko sopimuskauden ajalta yrittäjän eläkelakia.
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi A:n valituksen. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta totesi perusteluissaan, että toimeksiantosopimuksen perusteella A:n ja X Oy:n yhteinen tahto on ollut, että A on toimintaa harjoittaessaan itsenäinen ammatinharjoittaja eikä heidän välilleen ole muodostunut työsuhdetta. Työnteettäjä ja työnsuorittaja eivät voi kuitenkaan eläkelaitoksia sitovasti sopia siitä, onko kyseessä työsuhde. Suora asiakaspalvelu on luonteeltaan sellaista, että se tapahtuu pääsääntöisesti johto- ja valvontaoikeuden alaisena. X Oy:n asiakkaiden palveleminen edellyttää yhteistyötä A:n ja X Oy:n välillä, eikä A:lla ole tältä osin ollut itsenäisyyttä työn tekemiseen. Ensisijainen vastuu työn laadusta asiakkaita kohtaan on X Oy:llä, minkä vuoksi X Oy:llä on ollut A:n työn johto- ja valvontavelvollisuus. A:n työhön on kuulunut asiakaspalvelutehtäviä, jotka ovat kohdistuneet X Oy:n asiakkaisiin X Oy:n tiloissa. Kyseisten tehtävien osalta A:n työskentelyaika on määräytynyt X Oy:n liikkeiden aukioloaikojen ja asiakkaiden varausten perusteella, ja A:lla on myös ollut käytettävissään X Oy:n tarjoamat välineet työskentelyyn. A:n työstä on laskutettu tuntiperusteisesti. Muutoksenhakulautakunta on katsonut edellä mainituin perustein, että A on työskennellyt vastiketta vastaan pääosin X Oy:n lukuun, eikä hänellä ole ollut yritystoimintaan keskeisesti kuuluvaa yrittäjän riskiä. A:n työskentely on siten tapahtunut työsuhteessa ja siihen on tullut soveltaa työntekijän eläkelakia. Muutoksenhakulautakunnan päätös on ollut asiaratkaisun osalta äänestysratkaisu 3–2 ja vähemmistöön jääneet jäsenet ovat katsoneet, että valitus tulisi hyväksyä koska kokonaisarvioinnin perusteella A:n työskentelyyn X Oy:lle tulee soveltaa yrittäjän eläkelakia.
Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa
A haki muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen vakuutusoikeudelta ja vaati, että hänen työskentelyynsä sopimussuhteessa X Oy:n kanssa tulee soveltaa yrittäjän eläkelakia. Lisäksi A vaati oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Vaatimuksensa perusteeksi A kertoi muun ohella, että sopimussuhde X Oy:n kanssa on päättynyt 30.11.2020. A totesi X Oy:n työn johto- ja valvontaoikeudesta, ettei yhteistyön tarpeellisuus osapuolten välillä tarkoita direktio-oikeuden olemassaoloa. A katsoi muutoksenhakulautakunnan päätöksen olevan tältä osin virheellinen. Vastuu asiakkaita kohtaan ei myöskään ole muodostanut X Oy:lle työn johto- ja valvontavelvollisuutta. A:n mukaan työsuorituksesta maksetun vastikkeen suuruuden määrittymisessä on huomioitu hänen velvollisuutensa itse maksaa YEL-maksunsa. Sovittu vastike on ylittänyt alan työehtosopimuksen mukaisen vähimmäispalkan 60-80 prosentilla, mikä viittasi A:n mukaan yrittäjätoimintaan. A totesi vielä taloudellisesta riskistä, että myös yrittäjät tekevät usein töitä, joista maksetaan tuntikorvaus lopputuloksen onnistumisesta riippumatta. Hänellä on ollut riski työn vähenemisestä ja hänen työtuntinsa ovatkin vähentyneet koronapandemian aikana samoin kuin X Oy:n putkiremontin aikana. Lisäksi etenkin A:n muihin työtehtäviin kuin asiakaspalveluun on sisältynyt lopputuloksen epäonnistumiseen liittyvä yrittäjäriski. A katsoi, että hänen työskentelynsä sopimuksen voimassaoloaikana toisessa yhtiössä osa-aikaisesti sekä tuuraajana thairavintolassa ovat merkityksellisiä arvioitaessa työsuhteen olemassaoloa. A viittasi Työneuvoston laskutuspalvelua koskevassa lausunnossa 1451-13 omaksuttuun ratkaisuun, jonka mukaan kyse on ollut yrittäjätoiminnasta, jos sopimuksen katsotaan syntyneen ja työtä tehdyn sellaisissa olosuhteissa, joissa toimeksiantaja on voinut ymmärtää laskutuspalvelun käyttämisen johtavan siihen, ettei työsuhdetta synny. A:n mukaan sen painoarvoa eivät vähennä Työneuvoston yleisellä tasolla annetut äänestysratkaisut TN 1481-20 ja 1482- 20, jotka koskevat alustataloutta ja ehdottomasti henkilökohtaisesti suoritettavaa työtä.
Eläketurvakeskus esitti valituksen ja oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkäämistä. Perusteluinaan Eläketurvakeskus totesi muun ohella, että siltä osin kuin valituksessa on vedottu vastikkeen suuruuden määräytymisessä A:n velvollisuuteen itse maksa YEL-maksunsa, että asiakaspalvelu- ja telemarkkinointialaa koskevan työehtosopimuksen vähimmäispalkka ei ole vastikkeen suuruutta arvioitaessa riittävä referenssi sillä A:n työtehtävien on kuvattu sisältävän asiakaspalvelun lisäksi muitakin tehtäviä. Eläketurvakeskuksen mukaan edes A:n työtehtäviin soveltuvan työehtosopimuksen vähimmäispalkan ylittävä vastike ei ole sellaisenaan merkki siitä, että kyse olisi yrittäjänä tehdystä työstä. Työn vähenemisen riskin osalta Eläketurvakeskus totesi, että myös työsuhteissa vaihtelevan työajan järjestelyssä, joissa työntekijän työaika vaihtelee työsopimuksen mukaisen vähimmäis- ja enimmäismäärän välillä tai joissa työntekijä sitoutuu työskentelemään töihin kutsuttaessa, riskin työn vähenemisestä kantaa osaltaan työntekijä. Työn vähenemisen riskin kantaminen ei siten ole sellainen seikka, jonka perusteella olisi katsottava kyse olevan yrittäjänä tehdystä työstä. Valittajan Työneuvoston ratkaisuun 1451-13 viitatuilta osin Eläketurvakeskus totesi vielä, ettei laskutuspalvelun käyttäminen työstä saadun korvauksen laskuttamiseen tai maksamiseen merkitse, että työskentelyä pidettäisiin työeläkelakeja sovellettaessa yrittäjänä tehtynä työnä. Laskutuspalvelun käyttäminen palkan maksamiseen tai laskuttamiseen on käytännön menettelyihin liittyvä seikka, jonka perusteella ei ratkaista työeläkevakuuttamista. Muilta osin Eläketurvakeskus viittasi asiassa aikaisemmin esittämäänsä.
Asiassa kuultiin A:ta ja X Oy:tä ja valituksen vireillä olosta annettiin tieto työeläkevakuutusyhtiölle.
Vakuutusoikeuden ratkaisu
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä ei muutettu. Valitus hylättiin.
Vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin.
Vakuutusoikeuden perustelut
Vakuutusoikeus hyväksyi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut.
Vakuutusoikeus totesi lisäksi, että kun työeläkelakeja sovellettaessa ratkaistaan sitä, onko kyseessä työsuhteessa vai yrittäjänä tapahtunut toiminta, keskeistä on arvioida, täyttyvätkö kaikki työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentissa säädetyt työsuhteen tunnusmerkit. Työsuhteen tunnusmerkistön arviointi perustuu viime kädessä kokonaisarviointiin, jossa otetaan huomioon kaikki asiassa saatu selvitys. Työsopimuslaki on pakottavaa oikeutta, eivätkä sopijapuolet voi keskenään pätevästi sopia sen soveltamisesta. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2008:99 lisäksi lausunut, että sopijapuolilla on työsopimuslain säännösten pakottavuudesta riippumatta mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisena heidän sopimussuhdettaan on pidettävä. Tämä puolestaan merkitsee, että solmittua sopimusta ja tosiasiallisia työskentelyolosuhteita on tarkasteltava kokonaisuutena. Velvoiteoikeudellisten periaatteiden mukaisesti huomiota tulee tällöin kiinnittää sopimusasiakirjaan, niihin tietoihin, joita on saatavissa sopimusneuvotteluista, ja siihen, miten sopimusta on käytännössä toteutettu.
Nyt kysymyksessä olevasta toimeksiantosopimuksen muodossa tehdystä A:n työsuoritusta X Oy:lle koskevasta sopimuksesta sekä A:n ja X Oy:n asian eri käsittelyvaiheissa antamista lausumista voidaan päätellä, että sopijapuolten yhteisenä tarkoituksena on ollut tehdä sopimus X Oy:n asiakkaiden palvelua, yrityksen markkinointia ja yrityksen avustavia hallintotehtäviä koskevan kokonaisuuden hoitamisesta A:n toimesta toimeksiantosuhteessa X Oy:öön. Asianosaisten välisellä sopimuksella ei kuitenkaan yksin ole ratkaisevaa merkitystä, vaan asiantilan tulee myös käytännössä vastata työn suorittamisen muodosta tehtyä sopimusta.
Toimeksiantosopimuksessa on sovittu työsuorituksesta maksettavasta tuntiperusteisesta korvauksesta. Ottaen huomioon A:n työtehtävät asiakaspalvelussa, avustavissa hallinnollisissa tehtävissä ja markkinoinnissa, korvauksen määrä ei vakuutusoikeuden arvion mukaan viittaa siihen, että sillä olisi erityisesti tarkoitettu katettavan A:lle yrittäjänä aiheutuvia kustannuksia, kuten YEL-vakuutusmaksun maksamista. Vastikkeen määrä tuntiperusteisena korvauksena viittaa vakuutusoikeuden arvion mukaan enemmän työsuhteessa työskentelyyn, kuin yrittäjänä toimimiseen. Se seikka, että korvaus työstä on maksettu laskutuspalveluyrityksen kautta ei työskentelysuhteen luonnetta työeläkevakuuttamisen kannalta arvioitaessa ole merkitsevää. Laskutuspalveluyrityksen käyttöä voidaan pitää korvauksen maksamiseen liittyvänä käytännön toimenpiteenä.
Keskeisimpänä työsuhteen kriteerinä on vakiintuneesti pidetty työnantajan direktio-oikeutta eli sitä, tehdäänkö työ työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Riittävänä on pidetty, että työnantajalla on oikeus johtaa ja valvoa työtä, muun muassa sen suoritustapaa, laatua, laajuutta, aikaa ja paikkaa, riippumatta siitä, miten tuota oikeutta käytetään. Missä määrin oikeutta on käytetty ei ole ratkaisevaa. Työntekijän kannalta kysymys on velvollisuudesta noudattaa työnantajan antamia ohjeita sekä sallia työnteon ja sen tulosten tarkastaminen. Tyypillistä työsuhteelle normaalisti onkin työn suorittajan epäitsenäinen asema suhteessa työnantajaan. Yrittäjätoiminnan keskeisinä piirteinä on puolestaan yleensä pidetty toiminnan itsenäisyyttä ja vapautta sekä taloudellista sitoutumista toimintaan.
Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A:n asiakaspalvelutehtävät ovat liittyneet X Oy:n asiakkaiden palvelemiseen yrityksen toimitiloissa yrityksen välinein ja yrityksen aukioloaikojen mukaan. Esitetyn selvityksen mukaan A on voinut itse ilmoittaa milloin ottaa työvuoroja ja tarpeen vaatiessa kieltäytyä työvuoroista esimerkiksi lomamatkan ajaksi. Lisäksi A:n on kerrottu työskennelleen osa-aikaisesti muualla sekä tehneen sijaistuksia ravintolassa sopimussuhteen aikana. A:n avustavat hallinnolliset tehtävät ovat koskeneet X Oy:n kanssa sopimussuhteessa olevien työn suorittajien työvuorojen organisointia. Lisäksi A:n tehtävänkuvaan on kuulunut yrityksen markkinointi muun muassa sosiaalisen median kautta. Näiden työtehtävien osalta A:n on kerrottu voivan itse valita työskentelyaikansa ja -paikkansa ja hänellä on ollut mahdollisuus käyttää näihin apulaista.
Direktiotunnusmerkin täyttymisen kannalta ei ole ratkaisevaa, oliko A saanut itse päättää, milloin hän on ollut X Oy:n käytettävissä. Tunnusmerkistön täyttymisen kannalta on merkityksellistä, oliko X Oy:llä ollut halutessaan mahdollisuus vaikuttaa A:n työnteon tapaan, aikaan ja paikkaan, niissä tilanteissa, joissa hän oli ottanut työvuoron vastaan. Vakuutusoikeuden arvion mukaan A:n tapauksessa työn tekemisen tosiasialliset olosuhteet vaikuttavat sellaisilta, että X Oy:llä on ollut mahdollisuus johtaa ja valvoa hänen työskentelyään. Vakuutusoikeus toteaa, että asiakaspalvelutehtävät ovat jo luonteeltaan sellaisia, että X Oy:n on katsottava käyttäneen työnjohto- ja valvontavaltaansa määräten missä ja milloin tehtävät on suoritettava. Myös A:n muut työtehtävät ovat olleet laadultaan sellaisia, jotka edellyttävät yrityksen ohjeiden ja käytäntöjen mukaan toimimista ja sellaista yhteistyötä yrityksen kanssa, että A:n voidaan katsoa toimineen työsuhteelle tyypillisessä epäitsenäisessä asemassa suhteessa X Oy:öön. Vapaus valita työvuoronsa sekä mahdollisuus toimia useammassa osa-aikaisessa työssä koskee myös esimerkiksi keikkatyössä työskenteleviä tai muutoin vaihtelevan työajan piirissä olevia työntekijöitä sekä osa-aikaista työtä tekeviä, eikä kyse siten ole yrittäjätoiminnalle tyypillisestä vapaudesta. Tähän nähden vakuutusoikeus katsoo, että työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy X Oy:n toiminnassa myös direktio-oikeuden osalta.
A:n vetoama riski työn vähenemisestä on ominaista myös niin sanotuissa vaihtelevia työajanjärjestelyjä koskevissa työsuhteissa sekä työskenneltäessä niin sanotusti tarvittaessa töihin kutsuttavina. Vakuutusoikeus katsoo, että taloudellinen hyöty A:n työn tuloksesta on koitunut X Oy:n hyväksi eikä asiassa ole tullut esille A:n osalta sellaista taloudellista sitoutumista tai erityistä osaamista edellyttävää toimintaa, jonka perusteella hänellä voitaisiin arvioida olleen yrittäjätoiminnalle ominainen taloudellinen riski työskentelystään.
Vakuutusoikeus toteaa, että asiassa ei ole tullut esiin yrittäjyyden puolesta puhuvia seikkoja, kuten toiminnan itsenäisyyttä ja vapautta sekä taloudellista sitoutumista toimintaan. A:n työskentelyn tosiasialliset olosuhteet ovat viitanneet työsuhteeseen. Näin ollen vakuutusoikeus katsoo asiassa esitetyn selvityksen perusteella asiaa kokonaisuutena arvioiden, että A:n 1.7.2018 alkaen X Oy:n lukuun tekemä työ on ollut työsuhteessa tapahtunutta työskentelyä ja se on siten kuulunut työntekijän eläkelain soveltamisalaan.
Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole pidettävä kohtuuttomana, että A vastaa itse oikeudenkäyntikuluistaan.
Lainkohdat
Työntekijän eläkelaki 1 § 2 mom., 2 § 1 mom. 2 kohta ja 10 § Yrittäjän eläkelaki 3 § 1 mom. ja 7 § Työsopimuslaki 1 luku 1 § 1 ja 3 mom. Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 95 §