Eläketurvan järjestämisen laiminlyönti (TEL:n mukainen pakkovakuutus)

Asianumero
ELK1209/01
Päätöksen antaja
ELK
Päätöksen antopäivä
14.8.2001
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Ky:llä oli verotietojen ja ETK:n tarkastuskertomuksen mukaan ollut vuosina 1996–1988.
TEL:n piiriin kuuluvia työntekijöitä, joille työantaja Ky ei ollut järjestänyt TEL:n mukaista eläketurvaa. ETK kehotti työantajaa järjestämään työntekijöiden eläketurvan tietyssä ajassa muutoin ETK ottaa vakuutuksen työnantajan puolesta tämän kustannuksella. Kun työnantaja ei reagoinut kehotuskirjeisiin, otti ETK TEL-vakuutuksen yhtiöstä A työantajan kustannuksella. Vakuutuksen laiminlyöntiaika oli 16.1.1996–28.12.2000. Eläkelaitos A:lla oli oikeus vakuutuksen laiminlyöntiajalta korottaa vakuutusmaksua enintään vakuutusmaksun suuruiseksi.

Ky vaati ETK:n päätöksen kumoamista. Ky ilmoitti, ettei yrityksellä ole vakinaisia työntekijöitä eikä se käsityksensä mukaan ole ollut velvollinen järjestämään eläketurvaa tilapäisille työntekijöille.

Eläkelautakunta hylkäsi valituksen. Koska oli selvitetty, että Ky:llä oli ollut TEL:n piiriin kuuluvia
työntekijöitä, eikä se ollut ETK:n kahdesta kehotuksesta huolimatta järjestänyt työntekijöilleen TEL:n mukaista vakuutusta, oli ETK menetellyt TEL:n 15 §:n 1 momentin mukaisesti ottaessaan vakuutuksen työantajan kustannuksella. Tietämättömyys eläketurvan järjestämisvelvollisuudesta ei poista työnantajan velvollisuutta järjestää eläketurvaa mainitulla tavalla.

Lainkohdat

TELl 15 § 1 mom. TEL 1 § 1 mom.