Dodl ja Oberhollenzer Kotihoidontuki Oikeus samanlaisiin etuuksiin työskentelyvaltiossa ja asuinvaltiossa

Asianumero
C-543/03
Päätöksen antaja
EYTI
Päätöksen antopäivä
7.6.2005
Asiakirjan laji
Tuomio

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Dodl ja Oberhollenzer työskentelivät Itävallassa, mutta asuivat Saksassa. He olivat kumpikin eri pituisen jakson lasten syntymän jälkeen kotona. Heidän työsuhteensa olivat sinä aikana ”lepääviä”, eivätkä he joutuneet tuolloin maksamaan Itävaltaan sosiaaliturvamaksuja. (He olivat sairausvakuutuksen piirissä). He hakivat Itävallasta kotihoidontukea, jota eivät saaneet Saksasta. EYTI totesi, että henkilö ei menetä työntekijän statustaan, jos hänellä on yhdenkin vakuutustapahtuman varalta joko pakollinen tai vapaaehtoinen vakuutus asetuksen 1408/71 artiklan 1 kohdan a alakohdassa mainitussa yleisessä tai erityisessä sosiaaliturvajärjestelmässä. Sen, kuuluvatko henkilöt maan järjestelmään palkattuina työntekijöinä, ratkaisee kansallinen tuomioistuin. (Vrt. Weide C 153/03). Tuomioistuin totesi lisäksi, että jos oikeus perhe-etuuksiin on asuinjäsenvaltion ja työskentelyvaltion lainsäädännön mukaan, toimivaltainen valtio on lähtökohtaisesti työskentelyjäsenvaltio. Mutta, jos aviopuoliso tai avopuoliso harjoittaa ammatillista toimintaa asuinjäsenvaltiossa, sen on maksettava perhe-etuudet. Työskentelyjäsenvaltio maksaa tällöin mahdollisesti erotusta, jos sen etuudet ylittävät asuinvaltion maksamat etuudet.

Alkuperäinen teksti

Lainkohdat

Asetus 1408/71 Artikla 1.a I osasto Asetus 574/72 Artiklat 10.1.a, 10.1.b II osasto