Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Lausuntopyyntö
Yhdistys X pyysi Eläketurvakeskuksen lausuntoa siitä, otetaanko työntekijöille työehtosopimuksen perusteella maksettavia työmatkakulujen korvauksia miltään osin huomioon työntekijäin (TEL) mukaisina eläkkeen perusteena olevina työansioina, jos niitä ennakonpidätystä tai tulon veronalaisuutta koskevien säännösten perusteella pidetään kokonaan tai osittain veronalaisena palkkana. Lausuntopyynnössään yhdistys X oli yksilöinyt seuraavat tilanteet:1. Työntekijä on ollut useita vuosia yhdenjaksoisesti työssä työhönottopaikan ulkopuolella samassa asiakkaan osoittamassa työkohteessa, esimerkiksi teollisuuslaitoksessa, sairaalassa, liikekiinteistössä tai telakalla. Työehtosopimuksen mukaan työntekijälle on maksettava päivittäin ateriakorvaus sekä matkalippujen korvaus joko julkisen matkalippujen aiheuttamien kustannusten tai oman auton käyttöä koskevan kilometrikorvauksen mukaan.
Tuloverolain 72 a §:n mukaan työkohdetta on eräissä tapauksissa pidettävä sen pitkän yhdenjaksoisen ajallisen keston perusteella työntekijän varsinaisena työntekemispaikkana. Tällöin työntekijälle työehtosopimuksen perusteella maksettavat ateriakorvaukset ja matkakulujen korvaukset muodostuvat työntekijän veronalaiseksi tuloksi, josta työnantajan on toimitettava ennakonpidätys.
2. Väliaikainen työkohde (esim. tavanomainen rakennustyömaa) sijaitsee yli viiden kilometrin päässä työehtosopimuksessa tarkoitetusta työhönottopaikasta, mutta kuitenkin lähellä työntekijän asuntoa. Työntekijän työaika alkaa ja päättyy työkohteessa. Työntekijän tosiasiassa kulkema päivittäinen työmatka muodostuu hänen kotinsa ja työkohteen välisestä edestakaisesta matkasta. Työntekijä ei käy asianomaisina työpäivinä lainkaan työhönottopaikassa. Työehtosopimuksen perusteella työntekijälle on näissä olosuhteissa maksettava matkakulujen korvaus työhönottopaikan ja työkohteen väliseltä edestakaiselta matkalta. Työnantajan on siis maksettava työntekijälle työehtosopimuksen mukaista matkakulujen korvausta sellaiseltakin matkalta, jota työntekijä ei tosiasiassa ole matkustanut.
Työehtosopimuksen mukainen matkakulujen korvaus matkalta, jota työntekijä ei ole tosiasiassa matkustanut, muodostuu verolainsäädännön mukaan työntekijän veronalaiseksi tuloksi, josta työnantajan on toimitettava ennakonpidätys.
3. Työntekijä on työssä väliaikaisessa työkohteessa (esimerkiksi tavanomainen rakennustyömaa), joka sijaitsee esimerkiksi noin 300 metrin päässä työntekijän työhönottopaikasta. Työehtosopimuksen perusteella työntekijälle on maksettava ateriakorvaus, jos työntekijä on työkohteessa vähintään neljä tuntia saman työvuorokauden aikana.
Verottajan useissa tapauksissa tekemän tulkinnan mukaan työntekijällä on edellä kuvatuissa olosuhteissa työhönottopaikan ja työkohteen lyhyen etäisyyden vuoksi mahdollisuus aterioida ruokailutauon aikana tavanomaisella ruokailupaikallaan. Työntekijälle työehtosopimuksen perusteella maksettava ateriakorvaus muodostuu tällöin työntekijän veronalaiseksi tuloksi, josta työnantajan on toimitettava ennakonpidätys.
Vastaava tilanne voi syntyä myös silloin, kun työkohteen etäisyys työhönottopaikasta on sinänsä suuri, mutta etäisyys työntekijän asunnosta on vähäinen. Työehtosopimus kuitenkin velvoittaa työnantajan maksamaan työntekijälle ateriakorvauksen myös sellaisessa tilanteessa, vaikka verolainsäädäntöä tulkittaisiin siten, että ateriakorvaus katsotaan työntekijän veronalaiseksi tuloksi.
Työehtosopimuksen määräykset
Asiassa oli kysymys Talotekniikka-alan sähköasennustoimialan ajalla 22.3.2002–31.1.2005 voimassa olleesta työehtosopimuksesta, joka oli vahvistettu yleissitovaksi. Työehtosopimus koski rakennuksissa ja rakennelmissa tehtäviä sähköasennusalan töitä. Työehtosopimuksen osapuolina olivat Tieto- ja tekniikka – alojen työnantajaliitto TIKLI ry ja Sähköalojen ammattiliitto ry.
Työehtosopimuksen (jäljempänä TES:n) mukaan kunkin työntekijän työsopmuksessa oli sovittava työntekijän työhönottopaikasta. TES:n määritelmän mukaan työhönottopaikkana voitiin pitää vain yrityksen toimintaorganisaatioon liittynyttä pysyväistä toimipaikkaa (pää- tai haaratoimistoa), jossa työntekijä oli työhön otettu.
Eläketurvakeskuksen kanta
Talotekniikka-alan sähköasennustoimialan työehtosopimuksen perusteella lausuntopyynnössä tarkoitetuissa, edellä kohdissa 1–3 selostetuissa tilanteissa maksettavia matkakustannusten korvauksia ei otettu huomioon työntekijöiden TEL:n mukaisina eläkkeen perusteena olevina työansioina, vaikka ne kokonaan tai osittain olisi katsottu veron ennakonpidätyksenalaiseksi palkaksi ja/tai työntekijöiden veronalaiseksi tuloksi lopullisessa verotuksessa.
Eläketurvakeskuksen kannan keskeisiä perusteluja
TEL:n 7 §:n 1 momentin 1. virkkeen mukaan eläkkeen perusteena olevaa työansiota mää-rättäessä otetaan huomioon palkka, tulospalkkio tai muu vastike, joka on maksettu tai sovittu maksettavaksi korvauksena työstä.
TEL:n 7 §:n 3 momentissa on esimerkkiluettelo sellaisista työntekijälle maksettavista suorituksista, joita ei pidetä 1 momentissa tarkoitettuna työstä maksettuna vastikkeena. Momentin 5 kohdan mukaan eläkkeen perusteena olevaa työansiota määrättäessä ei oteta huomioon työmatkasta saatua päivärahaa tai muuta kustannusten korvausta. Siitä, mitä TEL:a sovellettaessa pidetään työmatkana, ei ole tarkempaa säännöstä työeläkelainsäädännössä.
Vuodesta 2005 alkaen ei työeläkelakien mukaista eläkkeen perusteena olevaa työansiota ollut enää lain sanamuodonkaan mukaan sidottu ennakkoperintälain (EPL) mukaiseen palkkakäsitteeseen tai ennakonpidätysvelvollisuuteen eikä myöskään tuloverolaissa (TVL) säädettyihin tulon veronalaisuutta koskeviin säännöksiin.
Eläketurvakeskuksen soveltamisohjeiden mukaan eläkkeen perusteena oleviin työansioihin kuulumattomien kustannusten korvausten (enimmäis-)määrien osalta oli työeläkelakeja sovellettaessa vakiintuneesti noudatettu niitä enimmäismääriä, jotka verohallitus vuosittain päätöksellään oli vahvistanut tuloverotusta varten. Samoin suorituksen nimittämiselle kulukorvaukseksi ei voitu poistaa sen vastikeluonteisuutta, jos kysymys tosiasiallisesti oli työnteon perusteella maksettavasta vastikkeesta.
Sen sijaan, jos työnantaja maksoi työntekijälle työmatkakustannusten korvauksia verohallituksen vuotuisen kustannuspäätöksen mukaisten enimmäismäärien puitteissa, mutta lievemmin perustein kuin, mitä tuloverolaissa ja sen nojalla annetuissa säädöksissä säädettiin korvausten verovapauden edellytyksistä, ei suorituksia kuitenkaan pidetty veronalaisiksi luetuiltakaan osin eläkkeen perusteena olevina työansioina, jos ne työehtosopimuksen velvoittavan määräyksen mukaan kuitenkin olivat työntekijälle maksettavia työmatkakustannusten korvauksia. Jos kyse ei ollut työehtosopimuksen velvoittavaan määräykseen perustuvasta työmatkakustannusten korvauksesta, pidettiin korvauksia veronalaiselta osaltaan eläketyöansiona.
Lausuntopyynnössä kuvatut tilanteet 1–3 olivat kaikki sellaisia, joissa työnantaja oli työehtosopimuksen mukaan velvollinen suorittamaan työntekijälle työmatkakustannusten korvausta, joka ennakkoperintää ja tuloverotusta koskevien säännösten mukaan kuitenkin katsottiin ainakin osittain työntekijän saamaksi veronalaiseksi palkaksi.
Työeläkelainsäädännössä ei kuitenkaan ollut mitään viittausta EPL:n mukaista palkkaa taikka tuloverolain tai sen nojalla annettuihin alemmanasteisiin tulon veronalaisuutta koskeviin säännöksiin. Myöskään työntekijälle maksettavan suorituksen kustannusluonteisuudesta ei TEL:ssa ollut tarkempia säännöksiä tai viittauksia muuhun lainsäädäntöön.
Työeläkelakien soveltamiskäytännössä ja Eläketurvakeskuksen eläkkeen perusteena olevia työansioita koskevissa soveltamisohjeissa oli kuitenkin lähdetty siitä, että työmatkakulukorvauksen kustannusluonteisuus määräytyy pääsääntöisesti samoin perustein kuin korvausta pidettiin ennakkoperinnässä palkkana ja tuloverotuksessa työntekijän veronalaisena tulona. Koska mitään viittaussäännöstä verotusta koskeviin säännöksiin ei ollut, saattoi kustannusluonteisuus kuitenkin perustua myös työnantajia ja työntekijöitä velvoittavien työehtosopimusten määräyksiin, jos työntekijälle maksettava suoritus oli työehtosopimuksessa määritelty työmatkakustannusten korvaukseksi. Sopiessaan työehtosopimuksella jonkin työntekijälle maksettavan suorituksen olevan kustannusten korvausta, sopijapuolet olivat tietoisia siitä, että sellainen suoritus ei kerryttänyt työntekijälle eläketurvaa.
Lausuntopyynnössä tarkoitetuissa tilanteissa ei ollut kysymys sellaisista Talotekniikka-alan sähköasennustoimialan työehtosopimuksen 11 §:n E-kohdassa tarkoitetuista korvauksista, jotka olisivat ylittäneet verovapaiksi säädetyt rahamäärät, vaan sellaisista suorituksista, jotka työnantaja oli velvollinen maksamaan työntekijöille lievemmin perustein kuin, mitä korvausten verovapauden edellytyksistä oli verotusta koskevissa säännöksissä säädetty.
Eläketurvakeskus totesi lisäksi, että työnantajan työntekijälleen maksaman työmatkakustannusten korvauksen kustannusluonteisuus saattoi työeläkelakeja sovellettaessa perustua korvauksen veronalaisuutta koskevien säännösten lisäksi vain työehtosopimuksen työnantajaa velvoittaviin määräyksiin. Siten esimerkiksi työnantajan ja yksittäisen työntekijän välisessä työsopimuksessa ei voitu sopia siitä, että jokin työntekijälle maksettava veronalaiseksi tulkittava suoritus olisi työeläkelakeja sovellettaessa ollut kustannusten korvausta.