Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Työeläkevakuutusyhtiö pyysi Eläketurvakeskuksen lausuntoa. Asiassa oli kysymys Rakennusalan toimihenkilöiden ajalla 16.2.2005–30.9.2007 voimassa olleesta työehtosopimuksesta, joka oli vahvistettu yleissitovaksi. Työehtosopimus koski rakennusalan toimihenkilöitä ja sen osapuolina olivat Rakennusteollisuus RT ry, Suomen Maanrakentajien keskusliitto ry, Asfalttiliitto ry ja Kattoliitto ry työnantajaosapuolina sekä Toimihenkilöunioni TU ry työntekijäosapuolena.
Työehtosopimuksen 33 §:ssä, joka kuului sopimuksen V-osaan ”kulukorvaukset” ja oli otsikoitu nimellä ”matkustamista koskevat yleiset määräykset”, työnantaja oli velvoitettu korvaamaan toimihenkilölle kaikki tarpeelliset matkakustannukset, joihin luettiin matkalippujen hinnat, matkatavarakustannukset sekä, milloin matka tapahtui yön aikana, makuulippujen hinnat.
Työehtosopimuksen 35 §:n, joka oli otsikoitu nimellä ”Matkat työmaatehtävissä”, mukaan työnantaja oli velvollinen maksamaan kahden viikon välein matkakustannukset kotipaikkakunnalla käynnistä. Muilta viikonlopuilta maksettiin joko päiväraha vapaapäiviltä tai kotimatkakorvaus sen mukaan kumpi oli pienempi. Samoin meneteltiin valtakunnallisten juhla-, pyhä- ja vapaapäivien suhteen. Mikäli matka-aika kotipaikkakunnan asunnon ja työkohteen välillä kesti yhteen suuntaan yli puolitoista tuntia, maksettiin toimihenkilölle tässä kohdassa mainituilta matkoilta tämän ajan ylimenevältä osalta korvauksena peruspalkka. Matka-aikaa ei luettu työajaksi.
Työehtosopimuksen 35 §:n edellä selostetun määräyksen tarkoituksena oli korvata viikonlopun matka-kustannuksia. Aikanaan kyseessä olevat kustannukset olivat tuloverotuksessa verovapaita. Tuloverolakia (1535/1992) uudistettaessa tuloverolain 72 §:n 3 momenttiin kirjattiin periaatteet, milloin viikonloppumatkoja pidetään työmatkoina ja milloin ei. Siinä yhteydessä viikonlopulta maksettavat kustannusten korvaukset tulivat veronalaisiksi siinä tapauksessa, että verotuksessa viikonlopun matkustamista tulkitaan siten, että työkomennus ei katkea. Mikäli työkomennus katkeaa, kyseessä olevia kustannuksia voidaan maksaa verovapaasti.
Eläketurvakeskuksen kanta
Rakennusalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen perusteella edellä tarkoitetuissa tilanteissa maksettavia päivärahoja ja muita matkakustannusten korvauksia sekä yli puolentoista tunnin matka-ajalta maksettavia korvauksia ei otettu huomioon työntekijöiden TEL:n mukaisina eläkkeen perusteena olevina työansioina, vaikka ne kokonaan tai osittain olisi katsottu veron ennakonpidätyksenalaiseksi palkaksi ja/tai työntekijöiden veronalaiseksi tuloksi lopullisessa verotuksessa.
Eläketurvakeskuksen kannan keskeisiä perusteluja
TEL:n 7 §:n 1 momentin 1. virkkeen mukaan eläkkeen perusteena olevaa työansiota määrättäessä otetaan huomioon palkka, tulospalkkio tai muu vastike, joka on maksettu tai sovittu maksettavaksi korvauksena työstä.
TEL:n 7 §:n 3 momentissa on esimerkkiluettelo sellaisista työntekijälle maksettavista suorituksista, joita ei pidetä 1 momentissa tarkoitettuna työstä maksettuna vastikkeena. Momentin 5 kohdan mukaan eläkkeen perusteena olevaa työansiota määrättäessä ei oteta huomioon työmatkasta saatua päivärahaa tai muuta kustannusten korvausta. Siitä, mitä TEL:a sovellettaessa pidetään työmatkana, ei ole tarkempaa säännöstä työeläkelainsäädännössä.
Vuodesta 2005 alkaen ei työeläkelakien mukaista eläkkeen perusteena olevaa työansiota ollut enää lain sanamuodonkaan mukaan sidottu ennakkoperintälain (EPL) mukaiseen palkkakäsitteeseen tai ennakonpidätysvelvollisuuteen eikä myöskään tuloverolaissa (TVL) säädettyihin tulon veronalaisuutta koskeviin säännöksiin.
Eläketurvakeskuksen soveltamisohjeiden mukaan eläkkeen perusteena oleviin työansioihin kuulumattomien kustannusten korvausten (enimmäis-)määrien osalta oli työeläkelakeja sovellettaessa vakiintuneesti noudatettu niitä enimmäismääriä, jotka verohallitus vuosittain päätöksellään oli vahvistanut tuloverotusta varten. Samoin suorituksen nimittämiselle kulukorvaukseksi ei voitu poistaa sen vastikeluonteisuutta, jos kysymys tosiasiallisesti oli työnteon perusteella maksettavasta vastikkeesta.
Sen sijaan, jos työnantaja maksoi työntekijälle työmatkakustannusten korvauksia verohallituksen vuotuisen kustannuspäätöksen mukaisten enimmäismäärien puitteissa, mutta lievemmin perustein kuin, mitä tuloverolaissa ja sen nojalla annetuissa säädöksissä säädettiin korvausten verovapauden edellytyksistä, ei suorituksia kuitenkaan pidetty veronalaisiksi luetuiltakaan osin eläkkeen perusteena olevina työansioina, jos ne työehtosopimuksen velvoittavan määräyksen mukaan kuitenkin olivat työntekijälle maksettavia työmatkakustannusten korvauksia. Jos kyse ei ollut työehtosopimuksen velvoittavaan määräykseen perustuvasta työmatkakustannusten korvauksesta, pidettiin korvauksia veronalaiselta osaltaan eläketyöansiona.
Työeläkelainsäädännössä ei ole mitään viittausta EPL:n mukaista palkkaa taikka tuloverolain tai sen nojalla annettuihin alemmanasteisiin tulon veronalaisuutta koskeviin säännöksiin. Myöskään työntekijälle maksettavan suorituksen kustannusluonteisuudesta ei TEL:ssa ole tarkempia säännöksiä tai viittauksia muuhun lainsäädäntöön.
Työeläkelakien soveltamiskäytännössä ja Eläketurvakeskuksen eläkkeen perusteena olevia työansioita koskevissa soveltamisohjeissa oli kuitenkin vakiintuneesti lähdetty siitä, että työmatkakulukorvauksen kustannusluonteisuus määräytyi pääsääntöisesti samoin perustein kuin korvausta pidettiin ennakkoperinnässä palkkana ja tuloverotuksessa työntekijän veronalaisena tulona. Koska mitään viittaussäännöstä verotusta koskeviin säännöksiin ei ollut, saattoi kustannusluonteisuus kuitenkin perustua myös työnantajia ja työntekijöitä velvoittavien työehtosopimusten määräyksiin, jos työntekijälle maksettava suoritus oli työehtosopimuksessa määritelty työmatkakustannusten korvaukseksi. Sopiessaan työehtosopimuksella jonkin työntekijälle maksettavan suorituksen olevan kustannusten korvausta, sopijapuolet ovat tietoisia siitä, että sellainen suoritus ei kerrytä työntekijälle eläketurvaa.
Myös Rakennusalan toimihenkilöiden työehtosopimuksessa olevan velvoittavan määräyksen perusteella yli puolentoista tunnin matka-ajalta maksettavaa korvausta oli TEL:a sovellettaessa pidettävä työmatkakustannuksen korvauksena, vaikka korvauksen suuruus määräytyikin toimihenkilön peruspalkan suuruuden perusteella. Kysymys ei tältäkään ollut työstä maksettavasta vastikkeesta vaan työmatka-ajan korvauksesta.
Eläketurvakeskus totesi lisäksi, että työnantajan työntekijälleen maksaman työmatkakustannusten korvauksen kustannusluonteisuus saattoi työeläkelakeja sovellettaessa perustua korvauksen veronalaisuutta koskevien säännösten lisäksi vain työehtosopimuksen työnantajaa velvoittaviin määräyksiin. Siten esimerkiksi työnantajan ja yksittäisen työntekijän välisessä työsopimuksessa ei voitu sopia siitä, että jokin työntekijälle maksettava veronalaiseksi tulkittava suoritus olisi työeläkelakeja sovellettaessa ollut kustannusten korvausta.