Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
X vaati ulkomaan työskentelyn eläkettä kartuttaviksi ansioiksi todellisia maksettuja ansioita sekä autoetua täysimääräisenä koko ajalta.
X oli ollut ulkomaantyössä 1984-1986. Vuodelta 1984 X:n ja työnantajan välillä on sovittu vakuutuspalkasta. Vuosilta 1985 ja 1986 X:n eläkkeen perusteena olevaksi ansioksi oli hyväksytty vuoden 1984 tosiasiallisten ansioiden perusteella laskettu laskennallinen ansio. X ei ollut esittänyt vuosilta 1985-1986 riidatonta selvitystä tosiasiallisesti maksetun palkan määrästä. X:n eläkettä kartuttavan autoedun määräksi oli hyväksytty 1 200 markkaa kuukaudessa vuosille 1985 ja 1986.
TELK hylkäsi valituksen katsoen, että X:n eläkkeen perusteena olevat ansiot on määrätty lain mukaisesti 1984-1986, eikä X ole voinut esittää riidatonta näyttöä eläkelaitoksen päätöksestä poikkeavista ansioista.
Riidattomalla näytöllä tarkoitetaan työsuhteen olemassaolosta ja työsuhteen ansioista saatua luotettavaa selvitystä, jonka perusteella ansiot voidaan ottaa eläkettä määrättäessä huomioon. Jos kyse on TEL:n mukaisista ansioista, jotka on ansaittu ennen 1.1.2005, riidaton näyttö edellyttää selvitystä myös työsuhteen kestoajasta.
Oikeuskäytännössä on riidattomana näyttönä hyväksytty muun muassa työsuhteen aikana tai välittömästi työsuhteen päättyessä annetut palkka- ja työtodistukset sekä verotiedot.
X:n eläkkeen perusteena olevana työansiona on vuoden 1984 osalta käytetty X:n ja A Oy:n sopimaa eläkkeen perusteena olevaa kuukausiansiota. Koska erikseen ei ole muuta todettu, sovitun eläkepalkan on katsottu käsittäneen myös autoedun arvon.
X:llä ei ole esittää kirjallisia sopimuksia tai muuta kirjallista näyttöä toteutuneista palkan korotuksista vuosilta 1985 ja 1986, riidattoman näytön vaatimus ei näiden vuosien osalta täyty. Koska X:n vuosien 1985 ja 1986 tosiasiallisista ansioista ei ole saatu riidatonta selvitystä, kyseisten vuosien ansioina on käytetty X:n vuoden 1984 tosiasiallisia ansioita, joiden osalta on riidaton selvitys.
Työntekijäin eläkelaeissa ei ollut erityissäännöksiä työansion määräämisestä siinä tapauksessa, että työ tehtiin ulkomailla. Tapauksissa, joissa veron ennakonpidätystä ei tullut tehtäväksi, yritykset yleensä sopivat ulkomaankomennukselle lähetettävän työntekijän kanssa siitä, minkä suuruista työansiota käytetään eläkkeen ja vakuutusmaksun perusteena työkomennuksen aikana. Lain soveltamisessa olleen epäselvyyden voidaan katsoa poistuneen, kun vakuutusoikeus antoi 7.6.1984 (vakuutusoikeus 3471/83) päätöksen eläkepalkan määräytymisestä ulkomaantyössä. Päätöksessä on todettu, että palkka, josta vakuutusmaksu on suoritettava, määräytyy samojen perusteiden mukaan, joita sovelletaan veron ennakkoa pidätettäessä. Sillä seikalla, että henkilön palkasta ei erityissäännöksen nojalla ole toimitettava ennakonpidätystä, ei voida katsoa olevan merkitystä vakuutusmaksua määrättäessä.
Suomalaisten työnantajien, joilla oli työntekijöitä ulkomaankomennuksilla, olisi tullut ilmoittaa eläkelaitokselle työntekijälle todellisuudessa maksettu palkka 1.1.1985 lukien riippumatta siitä, mitä työkomennussopimuksessa oli eläkkeen perusteena käytettävästä palkasta sovittu. Tätä edeltävänä aikana eläkepalkan määräämistä työnantajan ja työntekijän yhteisesti sopimalla perusteella ei voida pitää suoranaisesti lainvastaisena.
Verohallituksen vahvistamat laskentaperusteet eivät soveltuneet sellaisinaan ulkomaantyössä saatujen luontoisetujen arvon määrittämiseen. Yleisenä soveltamisohjeena onkin ollut, että ulkomaantyössä saatujen ja TEL-palkassa huomioon otettavien luontoisetujen arvo määritellään kussakin yksityistapauksessa erikseen ottaen huomioon Suomessa noudatettavat periaatteet. Esimerkiksi autoedun määrä on voitu arvioida edun verotusarvoa matalammaksi eläkepalkkaa määriteltäessä. Tämän linjauksen vakuutusoikeus on hyväksynyt päätöksessään 27.2.1992 (vakuutusoikeus 1615/91).
Päätös ei ole lainvoimainen. Valitus vireillä VakOssa 9.12.2010 lähtien dn:o 7079/2010/11j, ETK40373VakOn päätös 20.12.2012: valitus hylätty.