Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Suomalaisen X Oyj:n palveluksessa Tanskassa lentokentän lipunmyynnissä ja asiakaspalvelussa työskennellyt A ei kuulunut Suomen lakisääteisen työeläketurvan piiriin kyseisenä työskentelyaikana.
Esitiedot
Eläkelaitos oli myöntänyt A:lle työeläkelakien mukaisen vanhuuseläkkeen 1.12.2008 alkaen, jossa otettiin huomioon A:n työskentely X Oy:n palveluksessa 31.12.1984 saakka.
A haki päätökseen muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalta. A vaati eläkettä työsuhteistaan X Oy:öön ajalta 1.1.1985 – 30.4.1999.
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisu
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi A:n valituksen.
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan perustelut
A on vaatinut, että hänen vanhuuseläkettään määrättäessä otetaan huomioon työskentely X Oy:ssä 1.1.1985 – 30.4.1999 ja Y Oy:ssä 25.11.1966 – 25.7.1967.
A:lle on myönnetty vanhuuseläke, joka perustuu työsuhteista Y Oy:öön 1.8.1967 – 31.5.1969 ja X Oyj:öön 15.10.1974 – 31.12.1984 karttuneeseen eläkkeeseen. Tällä valituksenalaisella päätöksellä on ratkaistu ainoastaan A:n oikeus lakisääteiseen peruseläkkeeseen.
Saadun selvityksen mukaan A on työskennellyt Tanskassa X Oy:n palveluksessa. A:lla on ollut oikeus X Oy:n eläkesäätiön A-osaston lisäetuvapaakirjaan säätiön vanhuuseläkeiässä sitä erikseen haettaessa. Valitusasiakirjoissa on muun muassa lisäeläkkeen ennakkolaskelma, jossa lisäeläkettä laskettaessa on otettu huomioon työsuhdeaikaa X Oy:öön myös 1.1.1985 – 30.4.1999.
Ennen 1.1.1994 työeläkelaeissa ei ollut säännöksiä niiden soveltamisesta ulkomailla tehtävään työhön.
Pohjoismaisessa sosiaaliturvasopimuksessa (voimaan 1.1.1982) lähtökohtana oli alueperiaate. Tämä merkitsi työntekijän asuin- tai työskentelymaan lainsäädännön soveltamista. Lentokuljetusyritysten matkustavaan henkilökuntaan sovellettiin periaatteen mukaisesti kiinteän asemapaikan lainsäädäntöä. Näin ollen ei ole osoitettavissa, että A:n lakisääteistä peruseläkettä määrättäessä olisi enemmälti otettava huomioon työsuhdeaikaa ja työansioita ainakaan 1.1.1994 edeltävältä ajalta.
Uusi pohjoismainen sosiaaliturvasopimus tuli voimaan 1.1.1994, ja se koski sellaisia henkilöitä, joihin yhteisöoikeuden (EU) säännökset eivät tulleet sovellettavaksi. Lentokuljetusyritysten matkustavan henkilökunnan osalta oli viitattu (7 artikla) asianmukaisiin yhteisöoikeuden asetuksiin.
Neuvoston asetuksen (1408/71) 14 artiklan, joka koskee matkustavaa tai lentävää henkilökuntaa, lähtökohtana on yrityksen kotipaikan lainsäädännön soveltaminen. Sivutoimipaikan tai pysyvän edustuston palveluksessa olevaan sovelletaan mainitun toimipaikan sijaintimaan lainsäädäntöä. Matkustava tai lentävä henkilökunta kuuluu kuitenkin aina asuinmaansa lainsäädännön piiriin, jos henkilö pääasiassa työskentelee sen jäsenvaltion alueella, jossa hän asuu, vaikka yrityksellä ei olisi siellä toimipaikkaa, sivutoimipaikkaa tai pysyvää edustustoa.
Näin ollen on pidettävä ilmeisenä, ettei A:n eläkkeen perusteissa ole virheitä tai puutteita myöskään 31.12.1993 jälkeiseltä ajalta.
A:n työsuhde Y Oy:öön ei oikeuta eläkkeeseen, koska työskentely on tapahtunut A:n ollessa alle 23-vuotias.
A:n lakisääteinen Suomen työeläke on valituksenalaisella päätöksellä oikein määrätty.
Muutoksenhaku vakuutusoikeuteen
A haki muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja vaati ensisijaisesti, että työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätös poistetaan ja asia palautetaan työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. A katsoi, että hän oli saanut tietää ratkaisun perusteena olevat oikeusohjeet vasta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksestä ja siten menettely työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa oli ollut virheellistä.
A vaati toissijaisesti, että työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä muutetaan ja hänen ansioeläkkeeseensä lasketaan myös aikavälillä 1.1.1985 – 30.4.1999 tehty työ Tanskassa. A katsoi, että työnantaja oli vakuuttanut hänelle useaan otteeseen, että hänen eläkkeensä kertyy vastaavasti kuin Suomessa työskentelevän työntekijän. Lisäksi A viittasi vakuutusoikeuden päätöksiin dnrot 1097/2004 ja 6647/1998. Tapauksessa 1097/2004 on todettu, että “suomalaisen X Oyj:n palveluksessa työskennellyt japanilainen lentoemäntä tuli vakuuttaa työntekijän eläkelain mukaisesti”. Tapauksessa 6647/98 on todettu, että Pohjoismaisessa sosiaaliturvasopimuksessa on voimassa periaate, jonka mukaan sopimuksen tarkoituksena on, ettei kukaan jää kokonaan ilman sosiaaliturvaa.
A pyysi suullisen käsittelyn toimittamista vakuutusoikeudessa itsensä sekä entisen esimiehensä kuulemiseksi. A ilmoitti todistusteemaksi työnantajan lupauksen käsitellä hänen eläkeasiaansa vastaavasti kuin Suomessa työskentelevän henkilökunnan kohdalla.
Vakuutusoikeuden ratkaisu
Pyyntö suullisen käsittelyn toimittamisesta vakuutusoikeudessa hylättiin.
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä ei muutettu. Valitus hylättiin.
Vakuutusoikeuden perustelut
Suullinen käsittely:
Asian käsittelyyn vakuutusoikeudessa sovellettavan hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin mukaan vakuutusoikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Suullisen käsittelyn tarpeellisuutta arvioitaessa tulee lisäksi ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklasta johtuvat velvoitteet sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on muun muassa tapauksessa Döry vs. Ruotsi (2002) katsonut, että suullisen käsittelyn toimittaminen ei ollut tarpeellista sosiaalivakuutusasiassa, koska asiassa esitetty näyttö oli ristiriidatonta eikä asianosainen ollut perustellut vaatimustaan suullisen käsittelyn toimittamiseksi. Tapauksessa Kaura vs. Suomi (2009) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että menettely oli loukannut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaa, koska suullista käsittelyä ei ollut toimitettu, vaikka asiassa arvioitiin valittajan sekä hänen työnantajansa lausumien uskottavuutta ja tällä arviolla oli merkitystä asian ratkaisemisen kannalta.
Vakuutusoikeus toteaa, että suullinen käsittely voi olla tarpeellinen silloin, kun asiassa arvioidaan ratkaisun perusteena olevia tosiseikkoja. A:n tapauksessa ratkaisun perusteena olevat tosiseikat ovat keskeisiltä osiltaan riidattomia. Näin ollen suullisen käsittelyn toimittamiselle ei ole tarvetta siltä osin kuin A on vaatinut itsensä kuulemista vakuutusoikeudessa. A on lisäksi vaatinut työnantajan edustajan kuulemista työnantajan antamista lupauksista. Työnantajan menettelyllä ei kuitenkaan ole olennaista merkitystä asiassa, koska siinä on kysymys lähinnä siitä, onko A:lla lakiin perustuva oikeus työeläkkeeseen Suomesta ajalta 1.1.1985 – 30.4.1999. Työntekijä ja työnantaja eivät voi sopia keskenään oikeudesta työeläkkeeseen tietystä maasta, vaan oikeus työeläkkeeseen ratkaistaan laissa säänneltyjen periaatteiden mukaisesti. Kysymys oikeudesta työeläkkeeseen liittyy säännösten tulkintaan eikä asian ratkaisemiseksi jouduta arvioimaan siihen liittyviä tosiseikkoja. Vakuutusoikeus katsoo siten mainituilla perusteilla, että suullinen käsittely on ilmeisen tarpeeton.
Asian palauttaminen:
Hallintolainkäyttölain 34 §:n 1 momentin mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus antaa selityksensä muiden tekemistä vaatimuksista ja sellaisista selvityksistä, jotka voivat vaikuttaa asian ratkaisuun. Vaikka lainkohdassa ei erikseen mainita asianosaisen kuulemista ratkaisun perusteena olevista säännöksistä, tulee tuomioistuimen turvata asianosaiselle tasavertainen osallistumismahdollisuus oikeudenkäyntiin kaikilta osin. Kuulemisvaatimuksella yleensä ymmärretään oikeutta saada tieto ja oikeutta lausua vastapuolen esittämästä selvityksestä, jonka tuomioistuin ottaa vastaan oikeudenkäynnin kuluessa.
A on vaatinut asian palauttamista työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaan sillä perusteella, että hän on saanut tietoonsa ratkaisun perusteena olevat säännökset vasta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisusta. A ei ole sen sijaan väittänyt, että hän ei olisi saanut tietoonsa asiassa esitettyä selvitystä, johon työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisu on perustunut. Vaikka A:lle ei ole ennen asian ratkaisemista erikseen ilmoitettu sovellettaviksi tulevia oikeusohjeita, hän on voinut esittää niistä käsityksensä työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalle ja työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksestä vakuutusoikeudelle tekemänsä valituksen yhteydessä hänellä on ollut mahdollisuus lausua asiasta. Näin ollen työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan käsittelyssä ei ole tapahtunut sellaista menettelyvirhettä, jonka perusteella asia tulisi palauttaa työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
Pääasia:
Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen (81/1981) 7 artiklan mukaan henkilö, joka työskentelee muussa pohjoismaassa kuin missä hän asuu, kuuluu tässä työssä työskentelymaan lainsäädännön piiriin, kun on kysymys oikeudesta etuuksiin, jotka riippuvat ansiotyöstä tai sen tuottamasta tulosta. Lento- tai maakuljetusyrityksen matkustavaan henkilökuntaan kuuluvan katsotaan työskentelevän siellä, missä hänellä on kiinteä asemapaikka.
Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen (106/1993) 7 artiklan mukaan henkilöihin, jotka työskentelevät toisessa Pohjoismaassa kuin missä asuvat tai jotka työskentelevät kahdessa tai useammassa Pohjoismaassa tai jotka kuuluvat lento- tai maakuljetusyrityksen matkustavaan henkilökuntaan tai jotka heidän työnantajansa lähettää jostakin Pohjoismaasta työskentelemään tilapäisesti toiseen Pohjoismaahan, sovelletaan vastaavasti neuvoston asetuksen (ETY) 1408/71 II osaston ja neuvoston asetuksen (ETY) 574/72 III osaston säännöksiä.
Neuvoston asetuksen (ETY) 1408/71 13 artiklan 2 a kohdan mukaan, jollei 14-17 artiklasta muuta johdu, jäsenvaltion alueella työskentelevä henkilö on tämän valtion lainsäädännön alainen, vaikka hän asuu toisen jäsenvaltion alueella ja vaikka hänen työantajanaan toimivan yrityksen tai yksityisen henkilön kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella.
Vakuutusoikeus toteaa, että neuvoston asetuksen (ETY) 1408/71 13 artiklan 2 a kohdassa on annettu sovellettavaa lainsäädäntöä koskeva säännös, josta työntekijä ja työantaja eivät voi keskenään sopia toisin. Mainitun säännöksen tarkoituksena on muun muassa estää, että asetuksen soveltamisalaan kuuluvat henkilöt jäisivät vaille sosiaaliturvaa siitä syystä, ettei heihin voida soveltaa mitään lainsäädäntöä. Säännöksellä siten määritellään, minkä valtion lainsäädäntöä työntekijän eläke-etuuteen sovelletaan. Neuvoston asetuksen (ETY) 1408/71 13 artiklan 2 a kohdan perusteella henkilöön sovelletaan pääsääntöisesti sen valtion lainsäädäntöä, jonka alueella hän työskentelee.
Asiassa esitetyn selvityksen perusteella A on työskennellyt 1.1.1985 – 30.4.1999 Tanskassa pääasiassa Kööpenhaminan lentokentän lipunmyynnissä ja asiakaspalvelussa. Lisäksi hän on toiminut edustustehtävissä, joihin on sisältynyt lentämistä. A on myös toiminut lasten saattajana lennoilla. Vakuutusoikeus toteaa, että työtehtäviin sisältyvät lentomatkat eivät ole olleet keskeinen osa A:n työtehtäviä ja tämäkin seikka huomioon ottaen hänen pääasiallisena työskentelymaanaan voidaan pitää Tanskaa. Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen (81/1981) ja neuvoston asetuksen (ETY) 1408/71 asianomaisten säännösten mukaan A:n työskentelyyn sovelletaan ajalla 1.1.1985 – 30.4.1999 Tanskan lainsäädäntöä. A:lla ei siten ole oikeutta myönnettyä suurempaan vanhuuseläkkeeseen.
A on vedonnut vakuutusoikeuden ratkaisuun 1097/2004/3857. Koska A:ta ei voida pitää lentokuljetusyrityksen matkustavaan henkilökuntaan kuuluvana, ei mainittu vakuutusoikeuden ratkaisu ole merkityksellinen tämän asian ratkaisun kannalta.
A ei ole kuulunut Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen ja EY:n sosiaaliturva-asetuksen sovellettavaa lainsäädäntöä koskevien säännösten perusteella Suomen lakisääteisen työeläketurvan piiriin ajalla 1.1.1985 – 30.4.1999, vaan hänen työskentelyynsä sovelletaan kyseisellä ajalla Tanskan lainsäädäntöä. Kun maa, jonka lainsäädäntöä A:n työskentelyyn sovelletaan on sanotuin tavoin määritettävissä, ei annettu ratkaisu ole ristiriidassa vakuutusoikeuden päätöksessä 6647/1998/3565 todetun periaatteen kanssa, että Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen tarkoituksena on, ettei kukaan jää ilman sosiaaliturvaa.
Vakuutusoikeus toteaa lisäksi A:n syrjintää koskevan väitteen osalta, että Tanskan lainsäädännön soveltaminen A:han on perustunut Suomen kansainvälisiin sopimusvelvoitteisiin eikä niistä johtuen A:ta voida rinnastaa eläkeoikeutensa osalta saman työantajan palveluksessa olleisiin työntekijöihin, joiden työskentely on tapahtunut Suomessa.
Sovelletut oikeusohjeet
Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus 6 artikla 1 kohta
Työntekijäin eläkelaki 1 §, sellaisena kuin se oli voimassa 31.12.2004 saakka
Pohjoismainen sosiaaliturvasopimus (81/1981) 7 artikla
Pohjoismainen sosiaaliturvasopimus (106/1993) 7 artikla
Neuvoston asetus (ETY) 1408/71 sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 13 artikla
Hallintolainkäyttölaki 34 § 1 mom., 38 § 1 mom. sekä 74 § 1 mom.
Osasto
2
Asian aikaisemmat vaiheet:
ETK40316
TELK/1275/3002/2009