Eläkevakuutusmaksujen maksuluokkaa ei voida vahvistaa ennen vakuutusmaksun maksuunpanoa

Asianumero
TELK/1460/3099/2010
Päätöksen antaja
TELK
Päätöksen antopäivä
28.2.2011
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta kumosi eläkelaitoksen päätöksen, jossa oli ennakollisesti ennen vuoden 2010 eläkemaksujen maksuunpanoa vahvistettu yritykselle Y maksuluokka vuodelle 2010.

Yritys Y oli vaatinut vakuutusmaksujen maksuluokan vahvistamista eläkelaitokselta aiemman suuruusluokan mukaisesti vuodelle 2010. Eläkelaitoksen saamien ennakkotietojen perusteella yritys oli yritysfuusioiden seurauksena noussut maksuluokissa, koska fuusioituneissa yrityksissä oli neljän työkyvyttömyyseläkkeen eläketapahtumat kohdistuneet fuusioiden perusteella yritys Y:lle. Työntekijän eläkelain mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteiden mukaan luovuttaneen työnantajan vakuutukset otetaan huomioon vastaanottaneen työnantajan maksuluokkaa määrättäessä samoin säännöin kuin vastaanottaneen työnantajan omat vakuutukset.

Eläkelaitos oli antanut yritys Y:lle päätöksen maksuluokasta saatuihin ennakkotietoihin perustuen. Eläkelaitos ei ollut kuitenkaan vielä tehnyt vakuutusmaksujen maksuunpanoa vuodelle 2010. TELK totesi, ettei TyEL 11 luvun säännösten perusteella voida antaa ennakkotiedon pohjalta eläkelaitoksen toimesta valitusosoituksella varustettua päätöstä erikseen maksuluokasta, koska asia ratkaistaan osapuolia sitovasti vuotta 2010 koskevalla lopullisella maksuunpanolla, johon voidaan hakea muutosta TyEL 131 §:n nojalla tehdyllä perustevalituksella.

Lainkohdat

Työntekijän eläkelain 131 §