Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Esitiedot:Eläkelaitos oli antanut X:lle ehdollisen päätöksen luopumistuen alkamisesta 1.9.2008 sukupolvenvaihdosluovutuksen perusteella. Luopumistuen maksaminen voi alkaa muiden töiden ansiotulojen jäädessä alle tulorajan. Eläkelaitos hylkäsi X:n osaaikaeläkehakemuksen, koska hänelle oli myönnetty luopumistuki.
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisu:X:llä katsottiin olevan oikeus osa-aikaeläkkeeseen, koska X ei saa muuta omaan työskentelyyn perustuvaa eläkettä.
Perustelut:
Valtion eläkelain 14 §:n mukaan osa-aikatyöhön siirtyneellä 58-67-vuotiaalla työntekijällä on oikeus saada osa-aikaeläkettä edellyttäen, että hän ei saa muuta omaan työskentelyyn perustuvaa eläkettä tai vastaavaa ulkomaista tai kansainvälisen järjestön tai Euroopan yhteisöjen toimielimen palvelukseen perustuvaa eläkettä.
X:lle on myönnetty oikeus luopumistukeen, mutta koska edellytykset sen maksamiseen eivät täyty, niin X ei tosiasiallisesti saa sitä. Tämän vuoksi muutoksenhakulautakunta on katsonut X:llä olevan oikeuden osa-aikaeläkkeeseen.
Lainkohdat
Valtion eläkelain 14 §