Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Työnsuorittaja on työskennellyt X Oy:n työntekijöiden työnohjaajana. Työnohjaus on toteutettu osittain X Oy:n tiloissa ja osittain työnsuorittajan muualta järjestämissä tiloissa. Työskentelystä on tehty kirjallinen sopimus. Työnohjausistunnot ovat kestäneet 1,5 tuntia kerrallaan ja istuntoja on pidetty kerran kuukaudessa tai kerran kolmessa viikossa. Työnsuorittajalle on maksettu kustakin työnohjausistunnosta sovitun suuruinen kertakorvaus. X Oy on suorittanut ennakonpidätyksen verokortin mukaan.
Työnsuorittajan oikeutta työskennellä samanaikaisesti muille työnteettäjille ei ole rajoitettu, mutta hän ei ole saanut käyttää sijaista tai apulaista työnteettäjää kuulematta. Hän ei ole saanut päivärahaa tai matka-, puhelin- yms. kulukorvauksia. X Oy:n työyksiköiden johtajat ja työntekijät ovat asettaneet työnohjauksen tavoitteet sekä arvioineet vuosittain työnohjauksen laatua ja tarkoituksenmukaisuutta. Päätäntävalta työnohjauskertojen määrästä ja kestosta on ollut X Oy:n työyksiköiden johtajilla. X Oy:n yksikön johtaja on ollut paikalla jokaisessa työnohjaustilaisuudessa.
ETK:YEL
Työnsuorittajan työ on hänen erityisosaamiseensa perustuvaa asiantuntijatyötä. Työskentely on perustunut työnsuorittajan ja X Oy:n väliseen sopimukseen, jossa on sovittu lähinnä tietystä valmiista työn tuloksesta (työnohjausistunnon toteuttaminen). Työnsuorittaja on voinut työn luonteesta johtuen tehdä työn asiantuntemuksensa pohjalta itsenäisesti. Työskentelystä ei ole maksettu aikapalkkaa vaan tehtäväkohtainen palkkio. Työnsuorittajalla ei myöskään ole ollut oikeutta päivärahaan, kulukorvauksiin tai palkalliseen vuosilomaan. Edellä mainitut seikat viittaavat yrittäjätoimintana tehtyyn työskentelyyn.
Se, että X Oy on asettanut työnohjauksen tavoitteet, arvioinut työnohjauksen laatua ja tarkoituksenmukaisuutta vuosittain ja päättänyt työnohjausistuntojen määrästä, ei merkitse välttämättä sitä, että työnsuorittaja olisi ollut X Oy:n johdon ja valvonnan alainen. Eläketurvakeskuksen mielestä kysymys ei ole ollut työnantajan direktio-oikeuden käytöstä vaan työnteettäjän ohjausoikeudesta. Myöskään se, että yksikön johtajat ovat olleet läsnä työyksiköille järjestetyissä työnohjausistunnoissa, ei ole osoitus direktio-oikeuden olemassaolosta, vaan kyse on toimeksiantoon liittyvästä tilaajan oikeudesta valvoa toimeksiannon toteuttamista.
Lainkohdat
YEL 1 §,3 §,4 § TyEL 1 §,2 §,4 §