Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Tapauksessa oli kysymys Espanjan vanhuuseläkkeen EU-laskennasta tilanteessa, jossa henkilö oli työskennellyt sekä Espanjassa että Portugalissa. Kysymys oli siitä, onko Espanjassa noudatettava lainsäädäntö teoreettisen eläkkeen määräytymisen osalta sopusoinnussa SEUT (Sopimus Euroopan Unionin toiminnasta) 48 artiklan (työntekijöiden vapaa liikkuvuus ja sen toteuttamiseksi säädetyt sosiaaliturvaa koskevat toimenpiteet) kanssa.
Espanjan kansallisessa lainsäädännössä vanhuuseläkkeen saamista koskevan oikeuden edellytyksenä on mm. se, että vakuutusmaksuja on maksettu vähintään 15 vuoden ajan. Vanhuuseläkkeen määräytymisperuste on se suhdeluku, joka saadaan jakamalla 210:llä henkilön vakuutusmaksuperustat eläketapahtumaa edeltävää kuukautta välittömästi edeltäviltä 180 kuukaudelta.
EU-eläkettä määrättäessä henkilön eläke lasketaan sekä kansallisesti että EU-säännöin (teoreettinen ja pro rata – eläke). Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko EU-oikeuden mukaista se, että Espanjan vanhuuseläkkeen teoreettinen määrä lasketaan aina siten, että työntekijän 15 vuoden kiinteänä viitekautena maksamat vakuutusmaksuperustat jaetaan 210:lla. Tällöin ajanjakson pituutta tai käytettyä jakajaa ei mukautettu sen huomioon ottamiseksi, että työntekijä on käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen.
Salgado Gonzalezille oli myönnetty Espanjasta vanhuuseläke 1.1.2006 lukien. Hän oli työskennellyt Espanjassa (vuosina 1989 – 1999) ja Portugalissa (vuosina 2000 – 2005). Salgado Gonzalezin kohdalla teoreettinen eläke oli laskettu siten, että jakajana oli käytetty 210:aa, vaikka hän ei ollut työskennellyt 15 vuoden viitekautena ainoastaan Espanjassa, vaan myös Portugalissa. Ennakkoratkaisukysymyksen taustana oli kysymys siitä, joutuuko tällainen henkilö, joka on työskennellyt eri EU-maissa, huonompaan asemaan suhteessa sellaisiin työntekijöihin, jotka ovat maksaneet vakuutusmaksuja viitekautena ainoastaan Espanjaan.
Tuomioistuin katsoi, että SEUT 48 artiklaa ja asetuksen 1408/71 säännöksiä on tulkittava siten, että ne ovat esteenä Espanjan kaltaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle. Tällä tarkoitetaan sellaista lainsäädäntöä, jonka mukaan vanhuuseläkkeen teoreettinen määrä lasketaan aina siten, että vakuutusmaksuperustat jaetaan aina kiinteällä jakajalla ilman, että tämän ajanjakson pituutta tai mainittua jakajaa voitaisiin mukauttaa sen huomioon ottamiseksi, että kyseinen työntekijä on käyttänyt oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen.
Lainkohdat
Asetus 1408/71 artiklat 3, 46.2.a, 47.1.g sekä liitteen VI osan H 4 kohta SEUT 48 artikla