Erityinen eläkeikä

Asianumero
TELK/2961/3099/2014
Päätöksen antaja
TELK
Päätöksen antopäivä
10.11.2014
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

TELK hylkäsi A:n valituksen, jossa hän vaati eläkeiäkseen 58 vuotta. A vetosi siihen, että hän on ollut 1.7.1989 lain voimaan tullessa valtion eläkeasetuksen mukaisessa tehtävässä. A:n mukaan hän on ilmoittanut kirjallisesti Valtiokonttorille haluavansa säilyttää valtion eläkeasetuksen mukaisen erityisen eläkeiän. Tämä valintailmoitus on saapunut Valtiokonttoriin 29.4.1999 eli määräajassa. A:n mielestä valtion eläkelain säännöksissä ei ole asetettu lisäedellytyksiä valintahetken virkanimikkeelle.

Valtion eläkelain muuttamisesta annetun lain (3.2.1989/103) voimaantulosäännöksen mukaan lain voimaan tullessa (1.7.1989) jatkuneessa eläkkeeseen oikeuttavassa palveluksessa olevalla edunsaajalla on oikeus eläkkeeseen tällä lailla muutettujen ennen tämän lain voimaantuloa voimassa olleiden säännösten mukaan, jos hän vuoden 1999 kesäkuun loppuun mennessä joko eläkettä hakiessaan tai muutoin kirjallisesti ilmoittaa valtiokonttorille niin haluavansa. Voimaantulosäännöksen mukaan oikeus edellytti, että edunsaaja oli lain voimaan tullessa sellaisessa virassa tai tehtävässä, jossa oli ennen lain voimaan tuloa voimassa olleiden säännösten mukaan valtion eläkeasetuksen 5 §:ssä tarkoitettu erityinen eläkeikä tai että hän vuoden 1999 kesäkuun loppuun mennessä olisi tullut edellä tarkoitettuun virkaan tai tehtävään. Voimaantulosäännöksen tarkoitus oli, että valintaoikeus on henkilöllä, joka oli valtion eläkeasetuksen 5 §:ssä tarkoitetussa virassa tai tehtävässä.

Sen estämättä, mitä valtion eläkelain muuttamisesta annetun lain (103/1989) voimaantulosäännöksessä säädetään, sellaisella edunsaajalla, jolla on ollut mainitun lain voimaantulosäännöksen 2 momentissa tarkoitettu oikeus erityiseläkeiän valintaan ja joka on tätä oikeuttaan käyttänyt, on oikeus vanhuuseläkkeeseen valitsemassaan erityiseläkeiässä, jos edunsaajan palvelus jatkuu yhdenjaksoisesti kyseiseen eläkeikään asti. Tämän lain voimaantulosta lukien palvelus katsotaan yhdenjaksoiseksi, jos tämän lain 1 §:n 4 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät.

Valtion eläkeasetuksen (611/1966) 5 §:n mukaan erityisenä eläkeikänä on edunsaajalla, joka on valtion palveluksessa muun muassa poliisissa palvelevana ylikonstaapelina, ylietsivänä, etsivänä, vanhempana tai nuorempana konstaapelina taikka naiskonstaapelina, ei kuitenkaan sellaisella, joka suorittaa yksinomaan kansliatöitä tai muita niihin verrattavia tehtäviä, 58 vuotta.

A:lla ei ollut kyseistä valintaoikeutta 29.4.1999 tehdessään valintailmoituksen valtiokonttorille, koska hän oli rikoskomisarion virassa, joka ei ole valtion eläkeasetuksen 5 §:ssä tarkoitettu virka, jossa ennen lain voimaantuloa oli erityinen eläkeikä.


TELK:n päätös ei ole lainvoimainen.

Lainkohdat

Valtion eläkelain muuttamisesta annetun lain (3.2.1989/103) voimaantulosäännös, Valtion eläkeasetus 5 §, sellaisena kuin se oli voimassa 30.6.1989 saakka, Valtion eläkelain muuttamisesta annetun lain (679/2004) voimaantulosäännöksen 14 momentti