oikeus ammatilliseen kuntoutukseen, työelämään vakiintuminen

Asianumero
TELK/4622/3001/2014
Päätöksen antaja
TELK
Päätöksen antopäivä
19.1.2015
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

TELK hylkäsi A:n valituksen ammatillisen kuntoutuksen myöntämisestä.

A on 35-vuotias farmaseutti, jolla on ammatillisena pohjakoulutuksena farmaseutin ja proviisorin tutkinnot. Hän on työskennellyt nykyisen työnantajansa palveluksessa vuodesta 2013 lukien.

Hallituksen esityksessä Eduskunnalle työntekijän eläkelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 45/2005) todetaan, että työelämään vakiintumisen osalta nuoren henkilön kohdalla tarkastellaan, miten hän on ennättänyt kiinnittyä työelämään. Tällöin huomioon otetaan se, moneltako vuodelta hänelle on karttunut työeläkettä työnteon perusteella.

TELK totesi, että A:lle on rekisteröity vakuutettua työskentelyä vuodesta 2007 lukien noin 51 kuukaudelta, mistä hänelle on karttunut eläkettä noin 80 euroa kuukaudessa. Vakiintuneen oikeuskäytän­nön mukaan työntekijältä on edellytetty vakuutettua työskentelyä noin viiden vuoden ajalta, jotta hänet on voitu katsoa ammatillisen kuntoutuksen edellyttämällä tavalla vakiintuneeksi työelämään.

TELK katsoi asiassa esitetyn selvityksen perusteella, että A ei ole ammatillisen kuntoutuksen edellyttämällä tavalla vakiintunut työelämään eikä hänellä näin ollen ole oikeutta työeläkelakien mukaiseen ammatilliseen kuntoutukseen.

TELK:n päätös on lainvoimainen.

Lainkohdat

Työntekijän eläkelaki 25 §