Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Tapauksessa oli kyse siitä, voiko jäsenvaltion toimivaltainen laitos työntekijälle myönnettäviä vanhuuseläke-etuuksia laskiessaan jättää huomiotta kolmannen maan konsuliedustustossa suoritetut työskentelykaudet sillä perusteella, ettei työntekijä näinä kausina ollut vakuutettu kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmässä.
Evans oli Ison-Britannian kansalainen. Hän muutti asumaan Alankomaihin vuonna 1973 ja työskenteli 7.11.1973–31.3.1977 Alankomaissa eri yritysten palveluksessa ja 18.4.1977 alkaen vuoden 1980 toukokuun loppuun Ison-Britannian pääkonsulin edustustossa Rotterdamissa. 17.11.1980 lukien hän työskenteli hallinnollisena avustajana Amerikan yhdysvaltojen pääkonsulin edustustossa Amsterdamissa.
Evansin siirryttyä Yhdysvaltain konsuliedustuston palvelukseen Alankomaiden ulkoministeriö myönsi hänelle erioikeusaseman. Yhdysvaltain konsuliedustuston toimittamista tiedoista käy ilmi, ettei Evansin palkasta ollut hänen palvelukseen saapumisensa jälkeen pidätetty yleisiä sosiaalivakuutusmaksuja. Evans myös käytti Alankomaiden lainsäädännössä olevaa mahdollisuutta ja ilmoitti 5.12.1999 päivätyssä ilmoituksessaan valitsevansa ”lähetetyn työntekijän” aseman, mikä merkitsi, että hän ”ei olisi vakuutettuna Alankomaiden sosiaalivakuutusjärjestelmässä eikä siten olisi oikeutettu sen antamaan suojaan”.
Evans oli pyytänyt tietoja Alankomaiden lainsäädännön mukaisista vakuutuskausistaan vanhuuseläkkeen laskentaa varten. Alankomaiden sosiaalivakuutuslaitos ilmoitti, että 7.11.1973–18.11.1980 välinen ajanjakso otetaan laskelmassa huomioon, mutta ei aikaa sen jälkeen, kun Evans aloitti työskentelyn Yhdysvaltain konsuliedustustossa. Evans valitti päätöksestä.
Tuomioistuimen ratkaistavana oli, onko asetuksen N:o 1408/71 2 ja/tai 16 artiklaa tulkittava siten, että Evansin kaltainen henkilö, joka on jäsenvaltion kansalainen, joka on käyttänyt oikeuttaan työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen, johon on sovellettu Alankomaiden sosiaaliturvalainsäädäntöä ja joka sittemmin on ryhtynyt työskentelemään Amerikan yhdysvaltojen Alankomaiden pääkonsulin edustuston palveluksessa, ei tämän työskentelyn alkamisesta lukien enää kuulu asetuksen N:o 1408/71 henkilölliseen soveltamisalaan.
Tuomioistuin totesi, että asetusta N:o 1408/71 sovelletaan sen 2 artiklan 1 kohdan mukaan työntekijöihin, jotka ovat tai ovat olleet yhden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön alaisia ja jotka ovat jäsenvaltion kansalaisia. Tapauksessa tuli tutkia, onko Evansin tilanteen kaltaisessa tilanteessa olevan henkilön eli henkilön, joka on työskennellyt kolmannen valtion sellaisen jäsenvaltion alueella sijaitsevassa konsuliedustustossa, jonka kansalainen hän ei ole mutta jonka alueella hän asuu, katsottava olevan tämän jäsenvaltion lainsäädännön alainen asetuksen N:o 1408/71 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin.
Tuomioistuimen mukaan siltä osin kuin kyse on konsulihenkilöstöön sovellettavasta sosiaaliturvajärjestelmästä vuoden 1963 Wienin yleissopimuksen 48 artiklassa määrätään, että konsuliedustuston jäsenet ovat lähettäjävaltiolle suorittamiensa palvelusten suhteen lähtökohtaisesti vapautetut vastaanottajavaltiossa mahdollisesti voimassa olevista sosiaaliturvaa koskevista säännöksistä, mutta sen 71 artiklan 2 kappaleessa todetaan kuitenkin, että konsuliedustuston jäsenet, jotka ovat vastaanottajavaltion kansalaisia tai siellä vakinaisesti asuvia, nauttivat helpotuksia, erioikeuksia ja vapauksia ainoastaan, mikäli vastaanottajavaltio heille niitä myöntää.
Alankomaiden kuningaskunta on halunnut käyttää sille vuoden 1963 Wienin yleissopimuksen 71 artiklan 2 kohdassa annettua mahdollisuutta jättää tietty Evansin kaltainen konsuliedustuston henkilöstö Alankomaiden sosiaaliturvajärjestelmän ulkopuolelle.
Tuomioistuin katsoi, että asetuksen N:o 1408/71 2 artiklaa, kun se luetaan yhdessä tämän asetuksen 16 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että sellaisen ajanjakson osalta, jonka jäsenvaltion kansalainen on työskennellyt kolmannen valtion sellaisen jäsenvaltion alueella sijaitsevassa konsuliedustustossa, jonka kansalainen hän ei ole mutta jonka alueella hän asuu, tämä kansalainen ei kuulu jäsenvaltion lainsäädännön alaan tässä säännöksessä tarkoitetuin tavoin, jos hän ei asuinjäsenvaltionsa lainsäädännön mukaan, joka on annettu vuoden 1963 Wienin yleissopimuksen 71 artiklan 2 kappaleen mukaisesti, kuulu kansalliseen sosiaaliturvajärjestelmään.