Oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen

Asianumero
TELK/3888/3000/2013
Päätöksen antaja
TELK
Päätöksen antopäivä
15.1.2014
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

TELK hylkäsi A:n valituksen työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisestä.

A on 58-vuotias mattoasentaja, joka on kertonut toimineensa ammatissaan 37 vuotta.

A:lla on polvi- ja olkapäävaivoja sekä hengityselimistön oireita. A:lle on tehty tähystystoimenpide vasempaan polveen, jossa on todettu löydöksenä nivelrikkoa. Tilankuvauksen mukaan nivelrikkoon ei liity merkittäviä polven toiminnan rajoitteita. Polven liikelaajuudet ovat lähes normaalit, eikä turvotusta, epävakautta tai virheasentoa ole kuvattu. Oikean olkapään kuvantamistutkimuksessa on todettu löydöksenä iänmukaisia muutoksia. A:lla todettuun astmaan on aloitettu lääkehoito, jolla sairauden voidaan arvioida olevan kohtuudella hallittavissa. Keuhkojen toimintakyvyn alentumaa on kuvattu lieväksi.

TELK totesi, että tutkimuslöydösten perusteella A:lla ei voida todeta sellaista sairautta, joka heikentäisi hänen työkykyään työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin.

Vakuutusoikeus ei muuttanut TELK:n päätöstä.

Lainkohdat

Työntekijän eläkelaki 35 § 1 ja 2 mom.