Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
TELK hylkäsi A:n valituksen eläkelaitoksen päätöksestä, jolla hänen perhe-eläkehakemuksensa hylättiin.
A vaati perhe-eläkkeen myöntämistä. A kertoi, että hänet oli vihitty edunjättäjän kanssa 5.7.1969 ja heillä on kolme yhteistä lasta. Heidän ensimmäinen avioliittonsa päättyi 5.6.2014, mutta heidät vihittiin toiseen avioliittoon 29.9.2014. Avioeron yhteydessä ei toimitettu ositusta eivätkä puolisot muuttaneet erilleen asumaan.
TELK totesi perusteluissaan, että leskellä on työntekijän eläkelain mukaan oikeus leskeneläkkeeseen, jos hän on solminut avioliiton edunjättäjän kanssa ennen kuin tämä oli täyttänyt 65 vuotta ja hänellä on tai on ollut yhteinen lapsi edunjättäjän kanssa. TELK totesi, että laissa tarkoitetaan avioliittoa, joka on voimassa edunjättäjän kuollessa. Edunjättäjän kuollessa voimassa ollut avioliitto oli solmittu sen jälkeen kun edunjättäjä oli täyttänyt 65 vuotta, joten leskeneläkkeen saamisen edellytys ei täyty.
Lainkohdat
Työntekijän eläkelaki 55 §