Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
TELK hylkäsi A:n valituksen eläkelaitoksen päätöksestä, jolla hänen apurahatyöskentelynsä on vakuutettu ajalle 24.2.2017–31.12.2017.
A vaati, ettei hänen apurahatyöskentelyään vakuuteta Suomen lainsäädännön mukaan, koska rahoitus hänen väitöskirjatyöhönsä ei tule suoraan X:n yliopiston tukisäätiöltä, vaan rahoituksen on itse asiassa myöntänyt saksalainen säätiö, joka antaa vuosittain summan yliopiston tukisäätiölle, joka siirtää rahan hänelle kuukausittain.
Maatalousyrittäjän eläkelain (MYEL) 1 a §:n 2 momentin mukaan Suomessa asuvan apurahansaajan, joka työskentelee Suomesta myönnetyn apurahan turvin, on vakuutettava itsensä Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa vanhuuden, työkyvyttömyyden ja kuoleman varalta siten kuin tässä laissa säädetään.
MYEL 8 a §:n 1 momentin mukaan tässä laissa apurahansaajalla tarkoitetaan Suomessa asuvaa henkilöä, joka olematta työsuhteessa apurahan myöntäjään tekee Suomessa tieteellistä tutkimusta tai harjoittaa taiteellista toimintaa hänelle Suomesta henkilökohtaisesti myönnetyn apurahan turvin.
Kansaneläkelaitos on antanut 29.9.2017 päätöksen A:n kuulumisesta Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin 4.12.2016 alkaen. Väestötietojärjestelmän mukaan A on asunut Suomessa 22.7.2016 alkaen.
Esitetyn selvityksen mukaan X:n yliopiston tukisäätiö on 24.2.2017 antamallaan päätöksellä myöntänyt A:lle 18 000 euron suuruisen apurahan väitöskirjatyöhön ajalle 1.1.2017–31.12.2017. Tukisäätiön edustaja on 23.10.2017 ja 25.10.2017 saapuneissa sähköpostikirjoituksissaan ilmoittanut, että yliopiston tukisäätiö on myöntänyt A:lle apurahan ja tukisäätiön rooli on olla hallinnoivassa asemassa. Saksalainen säätiö ei myönnä apurahoja yksityishenkilöille.
A on vedonnut siihen, että hänelle myönnetty apuraha ei tule suoraan X:n yliopiston tukisäätiöltä, vaan apurahan on tosiasiallisesti myöntänyt saksalainen säätiö.
Esitetyn selvityksen perusteella TELK katsoi, että X:n yliopiston tukisäätiö on saanut saksalaiselta taholta rahoituksen, mutta yliopiston tukisäätiö on 24.2.2017 antamallaan päätöksellä myöntänyt A:lle henkilökohtaisen apurahan hänen tieteelliseen työskentelyynsä. A asuu ja työskentelee Suomessa hänelle Suomesta myönnetyn henkilökohtaisen apurahan turvin yhdenjaksoisesti yli neljän kuukauden ajan, minkä vuoksi A:n apurahatyöskentely on vakuutettava MYEL:n nojalla.
TELK:n päätös on lainvoimainen.
Lainkohdat
Maatalousyrittäjän eläkelaki 1a §, 8a § ja 10a §