Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
Eläkelaitos pyysi Eläketurvakeskuksen ratkaisua siitä, mitä työeläkelakia on sovellettava A:n työskentelyyn B Oy:lle. B Oy oli toteuttanut alustan, jonka kautta A voi ottaa vastaan työtehtäviä. Työtehtävät olivat kotitalouspalvelut yksityishenkilöille.
A:n työskentelyssä oli viitteitä sekä työsuhteen tunnusmerkeistä että yrittäjänä tehdystä työstä. Jokainen alustatyötä koskeva ratkaisu on tehtävä tapauskohtaisen kokonaisarvioinnin perusteella. Eläketurvakeskus oli tässä tapauksessa kokonaisuutena arvioiden sitä mieltä, että A:n työskentelyssä oli viitteitä enemmän yrittäjäasemassa tehdystä työstä kuin työsuhteesta, eikä B Oy:llä ollut selvää työn johto- ja valvontaoikeutta. Tämän vuoksi Eläketurvakeskus totesi, että A oli työskennellyt yrittäjänä ja hänen työskentelyynsä B Oy:lle 26.9.2018 alkaen sovelletaan yrittäjän eläkelakia.
Päätöksessä Eläketurvakeskus kävi läpi tekijöitä, jotka viittasivat yrittäjätoimintaan ja tekijöitä, jotka viittasivat työskentelyyn työsuhteessa.
Palvelusopimuksen ehdot ja sanamuodot viittasivat yrittäjätoimintaan. B Oy oli sopimusta tehtäessä ja alkukoulutuksessa pyrkinyt korostamaan, että kysymyksessä on yrittäjäasemassa tehtävä työ. Ratkaisevaa ei ole, minkä nimisen sopimuksen perusteella työtä tehdään, mutta tälle voidaan antaa merkitystä, kun se vastaa tosiasiallisia olosuhteita ja osapuolten tarkoitusta. Yrittäjätoimintaan viittasi myös se, että sopimuksen mukaan A voi noudattaa työssä omia tekniikoitaan. Se, että B Oy antaa näihin (vapaaehtoisia) vinkkejä ja käy alkukoulutuksessa läpi hyväksyttävän työsuorituksen osa-alueet, viittasi työsuhteessa tehtyyn työhön.
B Oy ei kohdistanut suoraa valvontaa työnsuorittajaan kuten työsuhteeseen liittyisi. B Oy sai kuitenkin käytännössä tietoja asiakaspalautteista, joita pyydettiin jokaisen työsuorituksen jälkeen.
Yrittäjätoimintaan viittasi se, että A sai itse määrittää pari kuukautta etukäteen työaikansa ja alueet järjestelmään. Siinä, että hänen oli otettava näille ajoille tarjotut työt vastaan, oli viitteitä työsuhteessa tehtävästä työstä. Tämä ei kuitenkaan Eläketurvakeskuksen mielestä osoittanut vielä selvää työnantajan johto- ja valvontaoikeutta. Asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, millä perustein työtehtävät jakaantuivat eri työnsuorittajille.
Yrittäjätoimintaan viittasi se, että B Oy ei voinut velvoittaa työnsuorittajaa tulemaan paikalle eikä sanktioinut tulemattajättämistä. Tekemättä jätetyistä töistä ei maksettu korvausta. Työntekemistä muille työnteettäjille ei oltu rajoitettu.
A:n saama tuntipalkkio oli suurempi kuin yleensä työsuhteessa vastaavaa työtä tehtäessä. Tämä viittaisi siihen, että osapuolet olivat tarkoittaneet, että palkkiossa on otettu huomioon työnsuorittajan itse maksama YEL-vakuutusmaksun osuus ja A oli myös ottanut YEL-vakuutuksen. B Oy:n asiakkaalta laskuttama hinta oli merkittävästi korkeampi kuin A:n saama palkkio. Erotuksen voitaneen kuitenkin katsoa sisältävän alustan ylläpidon lisäksi myös esimerkiksi markkinointi yms. kuluja, eikä A:n voitu sen perusteella katsoa tekevän työtä täysin B Oy:n lukuun.
Yrittäjätoimintaan viittasi se, että palkkio maksettiin A:lle hänen tekemänsä laskun perusteella jokaisesta keikasta. Se, että A:n oli pyydettävä lupa ennen laskun lähettämistä, ei liity tyypillisesti yrittäjätoimintaan. B Oy seurasi laskutuksen oikeellisuutta. Palkkio määräytyi sopimukseen kirjatun taulukon mukaan, johon vaikutti A:n saama asiakaspalaute. Asiassa ei oltu esitetty selvitystä siitä, onko A:lla ollut yrittäjäasemassa tosiasiallista mahdollista vaikuttaa palkkion suuruuteen sopimusta tehtäessä. Laskutus tehtiin laskutuspalveluyrityksen kautta.
Työsuhteeseen viittaavia tekijöitä A:n työskentelyssä oli mm. se, että hän sai vastikkeen työstä tekemiensä työtuntien perusteella, eikä tuloksen perusteella. Työvälineet olivat A:n mukaan B Oy:ltä. B Oy:n mukaankaan työnsuorittaja ei ollut välineiden käytössä sopimusosapuoli eikä hän joutunut maksamaan niiden käytöstä B Oy:lle. Näytti siltä, että B Oy:n työsuhteisten ja yrittäjäasemassa olevien henkilöiden työskentelyolosuhteissa ei ollut kovin suuria eroja.
B Oy vastasi siitä, että asiakas sai sen palvelun, minkä suorittamiseen B Oy oli sopimuksessa sitoutunut. Tämä viittaisi työsuhteeseen. Kun B Oy osti palvelun ei-työsuhteiselta työnsuorittajalta, työnsuorittaja sitoutui hoitamaan palvelun B Oy:n kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisilla ehdoilla. Tuon sopimuksen kautta työnsuorittaja tuli osaltaan vastuulliseksi asiakkaalle tehtävästä työstä. B Oy:n mukaan se voi hylätä ja on myös asiakkaan reklamaation perusteella hylännyt työsuorituksen, jolloin työnsuorittaja ei saa palkkiota. Näin ollen työnsuorittajan korvaus on riippuvainen siitä, että työnsuorittaja on täyttänyt oman sopimusvelvoitteensa asianmukaisesti. Tällaiset tekijät liittyivät yrittäjänä tehtyyn työhön.
Eläketurvakeskus totesi myös, että päätöksessä ei otettu kantaa siihen, muodostuuko A:n ja työkohteiden välille työsuhdetta. Asiakirjoissa ei ollut tätä koskevaa selvitystä, eikä tästä myöskään oltu pyydetty ratkaisua.