Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
TELK muutti eläkelaitoksen päätöstä ja myönsi A:lle oikeuden työuraeläkkeeseen.
TyEL 53 a §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan työntekijällä on oikeus työuraeläkkeeseen 63 vuotta täytettyään edellyttäen muun muassa, että hän on työskennellyt vähintään 38 vuoden ajan työeläkelakien mukaan vakuutettavassa työssä, joka on ollut 53 b §:ssä tarkoitettua rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttavaa työtä.
TyEL 53 a §:n 2 momentin mukaan 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun aikaan luetaan vähäiset poissaolojaksot työsuhteen aikana sairauden tai lomautuksen vuoksi sekä tilapäinen työttömyys.
Valituksenalaisen päätöksen mukaan A:lla ei ole oikeutta työuraeläkkeeseen, koska työuran pituus ei täytä laissa vaadittua 38 vuoden työskentelyä rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttavassa työssä. Päätöksen mukaan A:n työssäolon katkaisseet poissaolojaksot ovat aiheuttaneet sen, että työskentelyä ei ole voitu pitää päätoimisena kyseisinä vuosina.
TELK totesi, että eläkehakemuksen ja rekisteritietojen mukaan A:lla on ollut työuransa aikana sairaudesta ja lomautuksista johtuvia työstä poissaolojaksoja. Rekisteritietojen mukaan A:n työuran pituus on ollut yli 42 vuotta. Hakemus- ja rekisteritietojen mukaan hänellä on ollut yli kuukauden mittaiset poissaolojaksot vuosina 1982 (35 päivää), 1983 (54 päivää), 1993 (44 päivää), 1994 (69 päivää), 2008 (1,5 kuukautta), 2009 (3 kuukautta) ja 2016 (6 kuukautta).
Nyt käsillä olevassa tapauksessa on keskeistä, mikä merkitys edellä sanotuille poissaolojaksoille on annettava, kun arvioidaan 38 vuoden työskentelyajan täyttymistä.
Lain esitöiden (hallituksen esitys 16/2015, 53 a §:n yksityiskohtaiset perustelut) mukaan arvioitaessa 38 vuoden työuraa koskevan edellytyksen täyttymistä, käytettäisiin pääsääntöisesti työeläkejärjestelmässä kerättyjä rekisteritietoja työntekijän työskentelystä ja vakuuttamisesta. Siten työuran pituutta koskeva arvio perustuisi lähtökohtaisesti pelkästään työeläkejärjestelmässä kerättyihin rekisteritietoihin. Jos työuran pituudesta jäisi rekisteritietojen perusteella epäselvyyttä, työuran pituutta voitaisiin arvioida työntekijän vuosiansioiden avulla. Epäselvissä tilanteissa rekisteröityjä ansiotietoja käytettäisiin työuran pituutta laskettaessa siten, että arvioitaisiin kokonaisuutena, vastaavatko työntekijän rekisteröidyt ansiot esitetyn työuran mukaisia ansioita tai alalle tyypillisiä ansioita. Jos työuran pituudesta jäisi rekisteritietojen ja vuosiansioiden perusteella epäselvyyttä, ansiotietoja voitaisiin myös verrata työntekijän esittämiin työtodistuksiin ja vastaaviin selvityksiin työuran pituuden selvittämiseksi.
Jotta työtä voitaisiin pitää työuraeläkkeessä edellytettävällä tavalla rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttavana, sen tulisi olla päätoimista. Arviossa voitaisiin ottaa huomioon työuran mukaiset tai alalle tyypilliset ansiot, hyödyntäen myös säännöllisen työajan ansiotilastoja, joiden mukainen säännöllisen työajan ansio kuvaa kokoaikaisen työn ansiotasoa. Jos työ olisi sisällöltään muutoin rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttavaa, mutta työntekijä ei olisi työskennellyt päätoimisesti, työn ei kokonaisuutena arvioiden voitaisi katsoa olevan niin rasittavaa ja kuluttavaa, että se täyttäisi kyseisen edellytyksen.
Esitöissä on edelleen todettu, että äitiys-, isyys-, ja vanhempainrahakausien lisäksi työskentelyaikaan luettaisiin sairaudesta tai lomautuksesta johtuvia vähäisiä poissaolojaksoja, joita työntekijällä on ollut työsuhteen aikana sekä työsuhteen ulkopuolisia vähäisiä poissaolojaksoja tilapäisen työttömyyden ajalta. Vähäiset poissaolojaksot voitaisiin hyväksyä työskentelyaikaan niissä tilanteissa, joissa poissaolojaksot eivät olisi aiheuttaneet merkittävää poikkeamaa kunkin vuoden rekisteristä ilmeneviin työansioihin verrattuna työuran mukaisiin ansioihin tai alalle tyypillisiin ansioihin.
TELK totesi, että laissa ei ole määritelty, mitä vähäisillä poissaolojaksoilla tarkoitetaan. Toisaalta työskentelyn pitäisi olla päätoimista eli ainakin säännöllistä, kokoaikaista ja vastata alalle tyypillisiä ansioita.
TELK:n vahvennettu jaosto on työuraeläkettä koskeneessa ratkaisussaan TELK/1504/3099/2018 (päätös on lainvoimainen) katsonut, että enintään kuukauden kestoinen poissaolojakso voidaan hyväksyä työskentelyaikaan, jos tällaisia jaksoja on vuodessa vain yksi. Jos vuositasolla olisi useampi alle kuukauden poissaolojakso, ne voitaisiin hyväksyä, mikäli niiden kesto jäisi alle kahden kuukauden.
TELK totesi, että A:n työuran pituudesta ei ole rekisteritietojen perusteella sinänsä epäselvyyttä ja että TyEL 53 a §:n 2 momenttia sovellettaessa on kyse vain siitä, luetaanko poissaolojakso työuraan vai ei. Sairaudesta ja lomautuksesta johtuneet A:n poissaolo-jaksot vuosina 1982, 1983, 1993, 1994, 2008, 2009 ja 2016 ylittävät kestoltaan kuukauden, joten niitä ei voida pitää vähäisinä poissalojaksoina. A:n koko työuraa ajatellen poissaolojaksojen ei voida arvioida toistuneen säännönmukaisesti vaan melko satunnaisesti.
TELK katsoi, että A:n työskentely vuosina 1977–2019 on ollut kokonaisuutena arvioiden päätoimista ja tulee ottaa huomioon työuraeläkkeen edellytysten arvioinnissa siten, että edellä sanottuja poissaolojaksoja ei lueta työskentelyaikaan. Näin laskettuna A:lla on arvioitava olevan vähintään 38 vuotta työskentelyaikaa rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttavassa työssä, ja hänellä on oikeus työuraeläkkeeseen.
TELK:n päätös on lainvoimainen.