Ohjelmatoimiston kautta työskentelevien ohjelmatoimiston listoilla olevien esiintyjien työeläkevakuuttaminen

Asianumero
1629294
Päätöksen antaja
ETK
Päätöksen antopäivä
10.9.2020
Asiakirjan laji
Lausunto

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Ohjelmatoimisto pyysi Eläketurvakeskukselta yleisluontoista lausuntoa ohjelmatoimiston kautta työskentelevien ohjelmatoimiston listoilla olevien esiintyjien työeläkevakuuttamisesta. Asiassa oli kysymys siitä, onko ohjelmatoimistolla velvollisuus ottaa työntekijän eläkelain mukainen vakuutus. 

Eläketurvakeskus katsoi, että käytettävissä olevan selvityksen perusteella ohjelmatoimistolla on työsuhteisia työntekijöitä ja ohjelmatoimisto on maksanut työntekijöille työntekijän eläkelaissa (TyEL) tarkoitettua vakuutettavaa ansiota. Näin ollen ohjelmatoimiston tulee ottaa TyEL:n mukainen vakuutus. Ohjelmatoimiston tulee vakuuttaa ohjelmatoimistoon työsuhteessa olevat työntekijät TyEL:n mukaan. Lausunnossa ei otettu kantaa siihen, ketkä yksittäiset työntekijät ovat työsuhteessa ohjelmatoimistoon. Yksittäisten työnsuorittajien vakuuttamisesta ei oltu pyydetty kannanottoa.  

Ohjelmatoimiston mukaan se myy ohjelmapalveluja/musiikkikeikkoja. Ohjelmatoimisto välittää esiintyjiä, joista joillakin on oma toiminimi ja osalle maksetaan palkkio ennakonpidätyksen alaisena. Kaikki esiintyjät ovat freelancereita. Kun ohjelmatoimistolta tilataan esiintyjä tai pyydetään suosittelemaan esiintyjää, ohjelmatoimistosta ollaan yhteydessä esiintyjään ja kysytään, onko esiintyjä käytettävissä. Esiintyjä päättää, ottaako keikan vastaan vai kieltäytyykö keikasta. Tilaaja valitsee esiintyjän ohjelmatoimiston antamista vaihtoehdoista. Esiintymiset ovat epäsäännöllisiä. Ohjelmatoimiston ja esiintyjän välillä sovitaan keikka ja palkkio. Asiat sovitaan suullisesti. Palkkio sovitaan tapauskohtaisesti esiintyjän ja ohjelmatoimiston kanssa, kun ohjelmatoimisto myy keikan eteenpäin. Näin ollen freelancerina toimiva esiintyjä määrittelee oman palkkionsa. Esiintyjät käyttävät keikoilla omia soitimiaan, äänentoistolaitteitaan ja työvälineitään. Esiintyjät toimivat kohteessa itsenäisesti, ohjelmatoimisto ei valvo suoritusta paikan päällä. Esiintyjille maksetaan palkkio ja kilometri- ja päivärahakorvaukset. Esiintyjä ei saisi palkkiota, jos asiakas ei maksaisi ohjelmatoimistolle laskua esiintyjästä johtuvasta syystä. Jotkut esiintyjät toimivat y-tunnuksella, toisille maksetaan palkkio, josta pidätetään ennakonpidätys ja maksetaan sava-maksu. Jotkut esiintyjät tekevät keikkoja muidenkin ohjelmatoimistojen kautta. Joillekin esiintyjille toiminta on sivutoimista. 

Eläketurvakeskus on lausunnossaan maininnut mm., että työeläkelakeja sovellettaessa ohjelmatoimiston osoittamassa esiintymispaikassa työskentelevän esiintyjän on vakiintuneen, vakuutusoikeuden ratkaisukäytäntöön perustuvan, tulkinnan mukaan katsottu olevan työsuhteessa ohjelmatoimistoon (vakuutusoikeuden päätös 14.8.2001 Dnro 10594/2000).  Muusikoiden on vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan katsottu pääsääntöisesti työskentelevän työsuhteessa orkesteripalvelujen myyntiä harjoittavaan ohjelmatoimistoon. Jos esiintyjä solmii työsopimuksen esiintymispaikan kanssa, esiintyjä on työsuhteessa kyseiseen tahoon, jonka tulee järjestää esiintyjälle työeläketurva. Jos esiintyjällä on toimintaansa varten oma yritys, joka tekee sopimukset esiintymisistä, on mahdollista, että esiintyjä toimii työeläkelaeissa tarkoitettuna itsenäisenä yrittäjänä, jonka tulee itse järjestää työeläketurvansa. 

Saadun selvityksen arviointi ja johtopäätökset

Ohjelmatoimisto myy ohjelmapalveluja/musiikkikeikkoja. Ohjelmatoimistolta tilataan esiintyjä tai pyydetään suosittelemaan esiintyjää. Asiakas valitsee esiintyjän ohjelmatoimiston tarjoamista vaihtoehdoista. Esiintyjät ovat ohjelmatoimiston listoilla. Ohjelmatoimiston ja esiintyjän välillä sovitaan keikasta ja palkkiosta, kun ohjelmatoimisto myy keikan eteenpäin. Ohjelmatoimiston ja esiintyjän välillä on sopimus työstä / esiintymisestä.

Työsuhteeseen viittaa se, että myydessään keikan ohjelmatoimiston asiakkaalle ohjelmatoimisto hankkii työtilaisuudet listoillaan oleville esiintyjille. Esiintyjän mahdollisuus kieltäytyä keikasta ei automaattisesti merkitse, että kyseessä olisi työeläkelaeissa tarkoitettu itsenäinen omaan lukuun harjoitettu yrittäjätoiminta (työntekijällä voi olla oikeus kieltäytyä tarjotusta yksittäisestä työrupeamasta, ns. nollatuntityösopimus). Ohjelmatoimisto on se taho, joka tarjoaa ja järjestää listoillaan oleville esiintyjille työtilaisuudet. Keikan ajankohta on lähtökohtaisesti ohjelmatoimiston asiakkaan päätettävissä ja asiakkaan toiveet vaikuttavat siihen, ketä esiintyjää ohjelmatoimisto listoiltaan asiakkaalle tarjoaa. Ohjelmatoimisto on kuitenkin se taho, joka esittää / osoittaa asiakkaalle listoiltaan esiintyjän. Työsuhteeseen viittaa myös se, että järjestäessään esiintyjälle työtilaisuuden ja myydessään sovitun ohjelmakokonaisuuden asiakkaalleen, ohjelmatoimisto tosiasiallisesti määrää, missä ja minä ajankohtana sen listoilla olevan esiintyjän on oltava esiintymässä. Työtilaisuuden luonne vaikuttaa siihen, millaisen ohjelmakokonaisuuden ohjelmatoimisto asiakkaalleen myy. Täten ohjelmatoimisto voi käytännössä vaikuttaa myös esiintyjän työsuoritusten sisältöön, esimerkiksi siihen, millaista musiikkia tilaisuudessa voi esittää. Eläketurvakeskuksen mielestä ohjelmatoimistolla on työsuhteessa tarkoitetuin tavoin oikeus johtaa ja valvoa esiintyjien työtä. Eläketurvakeskuksen mielestä ohjelmatoimiston listoilla olevat esiintyjät tekevät työtä ohjelmatoimiston lukuun sen johdon ja valvonnan alaisena.

Se, että ohjelmatoimiston edustaja ei ole keikoilla ohjaamassa tai valvomassa esiintyjien työsuoritusta, ei ole osoitus työsuhteeseen liittyvän työnantajan johto- ja valvontaoikeuden puuttumisesta. Työsuhteeseen liittyvän työn johto- ja valvontaoikeuden olemassaoloon riittää, että työnteettäjällä on oikeus työn johtoon ja valvontaan. Ohjelmatoimistolla tällainen oikeus käytettävissä olevien tietojen perusteella on.

Ohjelmatoimisto laskuttaa myymästään ohjelmakokonaisuudesta asiakastaan. Ohjelmatoimiston mukaan esiintyjät päättävät itse palkkiostaan. Ohjelmatoimisto on kuitenkin ilmoittanut sopivansa palkkiosta esiintyjän kanssa tapauskohtaisesti. Työsuhteeseen viittaa se, että ohjelmatoimisto osallistuu esiintyjän palkkiosta sopimiseen ja määrittelee myymänsä ohjelmapaketin kokonaishinnan asiakkaalleen. Ohjelmatoimisto myös maksaa palkkion esiintyjille. Vero- ja tulorekisteritietojen mukaan ohjelmatoimisto on maksanut esiintyjille suorituksia palkkana ja päivärahoina. Työsuhteeseen viittaa myös se, että ohjelmatoimisto on maksanut esiintyjille suorittamistaan korvauksista ennakonpidätyksiä. Eläketurvakeskuksen mielestä ohjelmatoimiston listoilla olevat esiintyjät tekevät työtä ohjelmatoimiston lukuun vastiketta vastaan. 

Freelancer-nimikkeellä oleva työnsuorittaja voi työskennellä työsuhteessa tai yrittäjänä. Freelancerin, kuten muidenkin työnsuorittajien työskentelyyn sovellettava työeläkelaki määritellään työeläkelakien perusteella. Työnsuorittajan ja työstä maksettavan korvauksen nimike ei ole ratkaiseva, kun ratkaistaan, mitä työeläkelakia työskentelyyn sovelletaan. Kun määritellään, onko kyseessä työsuhteessa vai yrittäjänä tehty työ, merkitystä ei ole myöskään sillä, miten paljon keikkoja esiintyjällä tosiasiassa on, tai onko työskentely pää- vai sivutoimista. Kun ottaa huomioon esiintyjien työn luonteen, omien työvälineiden käyttäminen ei ole osoitus työsuhteen puuttumisesta, vaikka työsuhteessa työnantaja tavallisesti järjestääkin työssä käytettävät työvälineet. Omien työvälineiden käyttö ei tässä sellaisenaan osoita, että kyseessä olisi työeläkelaeissa tarkoitettu yrittäjätoiminta. Osoituksena yrittäjätoiminnasta ei voida sellaisenaan pitää myöskään sitä, että esiintyjä voisi menettää palkkionsa, jos ohjelmatoimiston asiakas ei maksaisi laskua esiintyjästä johtuvasta syystä. Kyse on ohjelmatoimiston myymästä ohjelmakokonaisuudesta, josta ohjelmatoimisto on asiakkaalleen vastuussa. 

Eläketurvakeskuksen mielestä ohjelmatoimiston antamat tiedot viittaavat kokonaisuutena arvioiden siihen, että ohjelmatoimistolla on työsuhteisia esiintyjiä. Kun ottaa huomioon myös esiintyjiä koskevan vakiintuneen soveltamiskäytännön ja vakuutusoikeuden ratkaisukäytännön, niin Eläketurvakeskus on sitä mieltä, että ohjelmatoimistolla on listoillaan ohjelmatoimistoon työsuhteessa olevia esiintyjiä. 

Ohjelmatoimiston mukaan jotkut sen listoilla olevista esiintyjistä laskuttavat esiintymispalkkionsa oman, mahdollisesti ennakkoperintärekisterissä olevan yrityksensä kautta. Sinänsä oma yritys ja sen kautta laskuttaminen voivat viitata yrittäjätoimintaan, mutta tämä seikka tai suorituksen kohtelu verotuksessa ei yksinään ratkaise asiaa, kun määritellään työeläkevakuuttamista. 

Eläketurvakeskus on lausunnossaan käsitellyt yleisellä tasolla piirteitä, jotka voivat viitata yrittäjätoimintaan.

Yrittäjätoiminnasta voi olla kyse, jos esiintyjällä on toimintaansa varten oma yritys, joka solmii esiintymistä koskevat sopimukset. Yrittäjätoiminnasta voi olla kyse, kun yrittäjänä toimiva esiintyjä hankkii itse esiintymiskeikat, määrittää itse esiintymispalkkionsa, yrittäjä/yritys solmii sopimuksen työstä sen tahon kanssa, jolle esiintyjä menee esiintymään ja palkkio esiintymisestä laskutetaan ja maksetaan yritykselle/yrityksen kautta. Tällöin ohjelmatoimisto ei osallistu esiintyjän työnteosta ja palkkiosta sopimiseen eikä ohjelmatoimistolla ole asiassa roolia.

Oman yrityksen puitteissa yritystoimintaa harjoittava esiintyjä voi hyödyntää ohjelmatoimiston palveluja. Kyse saattaa olla yrittäjätoiminnasta, kun oman yrityksensä puitteissa toimintaa harjoittava tai ennakkoperintärekisterissä oleva esiintyjä laskuttaa itse sopimastaan / yrityksen sopimasta keikasta esiintymispalkkion ohjelmatoimiston kautta, jos ohjelmatoimiston rooli on verrattavissa niin sanotun laskutuspalveluyrityksen toimintaan. Tällöin ohjelmatoimisto ei ole sopimassa esiintyjän työsuorituksesta eikä palkkiosta, vaan sen tehtävänä on vain hoitaa laskutus laskutuksen hoitamisesta maksettavaa laskutuspalkkiota vastaan. Laskutuspalveluyrityksen käyttäminen työstä saadun korvauksen laskuttamiseen ei kuitenkaan sellaisenaan merkitse, että kyse olisi työeläkelaeissa tarkoitetusta yrittäjätoiminnasta. Yrittäjätoiminnasta voisi olla kyse myös silloin, kun ohjelmatoimisto myy asiakkaalleen ohjelmakokonaisuuden, johon on sopimuksin sisällytetty ohjelmatoimiston listoille kuulumattoman yrittäjänä toimivan esiintyjän esiintymisosuus, ja kyseisen esiintyjän osuuden laskutus ja palkkion välittäminen esiintyjälle tapahtuu ohjelmatoimiston kautta.

Yrittäjätoiminnasta voi olla kyse myös tilanteessa, jossa ilman omaa yritystä toimiva esiintyjä hankkii itse esiintymiskeikat, esiintyjä määrittää itse esiintymispalkkionsa, esiintyjä solmii itse sopimuksen työstä sen tahon kanssa, jolle menee esiintymään ja palkkio esiintymisestä laskutetaan ohjelmatoimiston kautta. Ohjelmatoimisto laskuttaa palkkion esiintymisestä laskutuspalkkiota vastaan ja maksaa palkkion esiintyjälle. Tällöin ohjelmatoimisto ei osallistu esiintyjän työnteosta ja palkkiosta sopimiseen. Tällöin ohjelmatoimiston rooli voi olla verrattavissa laskutuspalveluyrityksen toimintaan.

Yritystoimintaan viittaa se, että verotuksessa muusikon tai yhtyeen on hyväksytty toimivan omana verotuksellisena yksikkönään. Verotuskohtelu ei automaattisesti merkitse sitä, että myös työeläkelakeja sovellettaessa toimintaa pidettäisiin yrittäjätoimintana.