Tiivistelmä päätöksen sisällöstä
A haki muutosta eläkelaitoksen päätökseen, jolla eläkelaitos vahvisti A:n työtuloehdotukseen antamasta vastauksesta poiketen hänen yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutuksensa työtuloksi 12 576,15 euroa 1.8.2023 alkaen. Päätöksen mukaan Eläkelaitos ei ole voinut hyväksyä hänen ehdottamaansa työtuloa, koska hän ei ole esittänyt työtuloon vaikuttavia olennaisia perusteluja. Uusi työtulo perustuu toimialan mediaanipalkkaan ja Verohallinnolta saatuihin tietoihin A:n yrittäjätoiminnan laajuutta kuvaavasta liikevaihdosta.
A:n mukaan eläkelaitos on nostanut työtuloa ilman hänen suostumustaan. Hän on viitannut valituksen liitteenä toimittamaansa verokorttiin. A on kertonut myös olleensa jalan tapaturman vuoksi noin vuoden ajan sairauslomalla, jonka aikana hän ei ole voinut työskennellä juuri ollenkaan, eikä hän saanut vakuutusyhtiöltä tässä asiassa mitään apua. A on myös vedonnut taloudelliseen tilanteeseensa ja on toivonut, että hänen YEL-työtulonsa pidettäisiin siinä missä se on ollut.
TELK kumosi eläkelaitoksen päätöksen, koska A:n yrittäjän eläkelain mukaisen vakuutuksen työtulon tarkistamiselle ei ole perusteita.
YEL 112 §:n 1 momentin mukaan eläkelaitos vahvistaa yrittäjälle vakuutuksen alkaessa yrittäjän työpanosta vastaavan vuotuisen työtulon. Työtulo on se palkka, joka kohtuudella olisi maksettava, jos hänen tässä laissa tarkoitettua yrittäjätoimintaansa suorittamaan olisi palkattava vastaavan ammattitaidon omaava henkilö, tai se korvaus, jonka muutoin voidaan katsoa keskimäärin vastaavan sanottua työtä.
Saman pykälän 2 momentin mukaan työtulo vahvistetaan kokonaisarvion perusteella. Työtuloa vahvistaessaan eläkelaitos pitää edellä tarkoitettuna palkkana ja korvauksena yksityisen sektorin kyseisen toimialan kokoaikaista työtä tekevien mediaanipalkkaa ja ottaa huomioon muut yrittäjän työpanoksen määrää, yrittäjätoiminnan laajuutta, yrittäjän ammattitaitoa ja yrittäjän työpanoksen arvoa kuvaavat tiedot.
YEL 112 a §:n 2 momentin mukaan eläkelaitos tarkistaa yrittäjälle aiemmin vahvistetun työtulon joka kolmas vuosi antamalla yrittäjälle kirjallisen ehdotuksen uudesta työtulosta eläkelaitoksen saatavilla olevien 112 §:n 2 momentissa tarkoitettujen tietojen perusteella. Ehdotuksen saatuaan yrittäjä voi antaa eläkelaitokselle lisätietoja työpanoksensa taloudelliseen arvoon vaikuttavista seikoista, jolloin eläkelaitoksen tulee arvioida yrittäjän antamien uusien tietojen vaikutus työtuloon. Jos yrittäjä ei vastaa työtulosta annettuun ehdotukseen 2 viikon kuluessa ehdotuksen tiedoksisaannista eikä asiassa ilmene muutakaan työtulon arviointiin vaikuttavaa tietoa, eläkelaitos vahvistaa uuden työtulon yrittäjälle annetun ehdotuksen tarkistamisen vireille tuloa seuraavan toisen kuukauden alusta lukien.
YEL:n muuttamisesta annetun lain 1157/2022 voimaantulosäännöksen 2 momentin mukaan sen estämättä, mitä 112 ja 112 a §:ssä säädetään, ennen lain voimaantuloa (1.1.2023) alkaneen vakuutuksen työtulo tarkistetaan 112 a §:n mukaisesti kolmen vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Eläkelaitos tarkistaa vuoden 2023 loppuun mennessä niiden yrittäjien työtulot, joilla työtulo on alle 15 000 euroa, jollei yrittäjän työtuloon ole tehty olennaista tarkistusta viimeisen kolmen kalenterivuoden aikana.
Voimaantulosäännöksen 4 momentissa on säädetty, että työtuloa, joka on vahvistettu edellisen kerran ennen tämän lain voimaantuloa, voidaan tämän lain voimaantulon jälkeen tapahtuvalla ensimmäisellä tarkistuskerralla tarkistaa enintään 4 000 euroa ylöspäin ja toisella tarkistuskerralla edellisellä kerralla vahvistetusta työtulosta enintään 4 000 euroa ylöspäin. Tästä tarkistusmäärästä voidaan poiketa ylöspäin yrittäjän suostumuksella.
A on aiemmin vakuutettu yrittäjätoiminnasta eläkelaitoksessa 1.4.2017 alkaen 8 745,56 euron vuotuisella työtulolla. Tällöin A ilmoitti vakuutushakemuksessa olevansa yksityinen elinkeinonharjoittaja LVI-teknisen suunnittelun toimialalla ja arvioi yrittäjätoiminnan liikevaihdoksi 100 000 euroa vuodessa. A:n työtuloa ei ole tämän jälkeen tarkistettu.
Valituksenalaisella päätöksellä eläkelaitos on tarkistanut A:n vuotuiseksi YEL-työtuloksi 12 576,15 euroa 1.8.2023 alkaen. Ennen tarkistusta A katsoi aiemman työtulonsa olevan edelleen ajantasainen, ja ilmoitti liikevaihdon tulevan olemaan 20 000–30 000 euroa. Eläkelaitos on päätöksessä perustellut uutta työtuloa toimialan mediaanipalkalla ja yrittäjätoiminnan liikevaihtotiedoilla. Eläkelaitoksen työtuloehdotuksessa toimialan mediaanipalkkana mainittiin 49 668,83 euroa ja A:n yrittäjätoiminnan liikevaihtona 23 950,79 euroa.
TELK totesi, että työtulon vahvistaminen perustuu laissa säädettyyn työtulon määritelmään ja sen pohjalta tehtävään kokonaisarvioon työtulon tasosta, jossa huomioidaan yksityisen sektorin kyseisen toimialan kokoaikaista työtä tekevien mediaanipalkan lisäksi muut laissa määritellyt seikat.
Saadusta selvityksestä kuvautuu, että eläkelaitos on tarkistanut työtulon mediaanipalkan ja liikevaihdon perusteella ottamatta riittävässä määrin huomioon muita työtuloon vaikuttavia seikkoja.
TELK katsoi, että eläkelaitos ei ole esittänyt riittäviä perusteita tarkistaa A:n yrittäjätoiminnan vuotuista työtuloa 12 576,15 euroksi, kun huomioidaan YEL 112 §:stä ilmenevä työtulon määritelmä ja siinä kokonaisarviossa huomioitavat seikat. A:n aiemman alemman työtulon on edelleen 1.8.2023 alkaen katsottava vastaavan hänen työpanostaan yrittäjänä.
TELKin päätös on lainvoimainen.
Lainkohdat
YEL 112 §:n 1 ja 2 momentit sekä 112 a §:n 2 momentti, YEL:n muuttamisesta annetun lain 1157/2022 voimaantulosäännöksen 2 ja 4 momentit