3 §
Mom. 1
Vakuutettu ja hänen työnantajansa ovat kumpikin velvolliset suorittamaan saman suuruisen vakuutusmaksun merimieseläkekassalle. Vakuutusmaksu, jonka sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa, on määrättävä tuhannesosissa vakuutetun aluksella saamasta tulosta.(28.12.1990/1346)
Mom. 2
Aluksella saadulla tulolla tarkoitetaan tässä laissa palkkaa taimuuta rahassa arvioitua etua, jonka työnantaja työsuhteenperusteella on vakuutetulle maksanut aluksella tai hänenmääräyksestään väliaikaisesti aluksen lukuun muualla kuin aluksellatehdystä työstä. Palkkaan luetaan tällöin myös ruoka ja muutluontoisedut, jotka arvioidaan merimiesverolaissa (208/58)säädetyllä tavalla.(18.4.1980/280)
Mom. 3
Edellä 1 momentissa mainittu vakuutusmaksu on vahvistettava niinsuureksi, että kassalle tulevat vakuutusmaksut vahvistetun suuruisinaja määräajoin suoritettuina yhdessä 4 §:ssä säädetyn valtionsuorituksen kanssa peittävät kassan 1 §:n mukaisen vastuun sekä siitäjohtuvat hoitokustannukset.(18.4.1980/280)
Mom. 4
Kassan on viimeistään joka viides vuosi tai sosiaaliministeriön määräyksestä useamminkin toimitettava kassan tilan selville saamiseksi vakuutusteknillinen tutkimus. Jos tällöin havaitaan, että maksut eivät turvaa kassan vakavaraisuutta tai että ne ovat liian korkeat, tulee kassan viipymättä ilmoittaa siitä sosiaaliministeriölle ja tehdä esitys maksujen muuttamiseksi.(Mu:29.1.1999/100)
Mom. 5
Eläkekassan on kirjattava sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden mukaisesti vastuuvelkana tämän lain mukaisen eläketurvan järjestämisestä johtuvien tulevien menojen peittämiseen tarvittavat varat siihen määrään asti, johon kassan ne tulot, joita ei ole käytettävä muihin tarkoituksiin, riittävät mainittujen menojen peittämiseen.(28.12.1990/1346)