11 §
Mom. 1
Eläkeoikeuden ja eläkkeen suuruuden määräämistä varten muunnetaan se aika, jolta ansaitusta palkasta vakuutusmaksu on suoritettava, maksukuukausiksi siten, että se kalenterivuosittain päivissä laskettuna jaetaan kolmellakymmenellä. Jos tällöin jää jäljelle vähintään 15 päivää, katsotaan niiden vastaavan yhtä maksukuukautta.(Mu:11.12.1970/768)
Mom. 2
Jos työkyvyttömyys on johtunut sellaisesta sairaudesta, viasta tai vammasta, joka henkilöllä oli tämän lain tarkoittaman merimiestoimen alkaessa ja tämä sairaus, vika tai vamma on saatu sellaisena aikana, jolta henkilö ei ole ollut velvollinen suorittamaan eläkekassalle maksua, ei sitä palvelusaikaa, jonka alkamisesta työkyvyttömyyden alkamiseen ei ole kulunut vähintään yhtä vuotta, oteta huomioon oikeutta työkyvyttömyyseläkkeeseen eikä mainitun eläkkeen perusteena olevien maksukuukausien määrää ratkaistaessa.(30.12.1966/739)