Merimieseläkelaki 14a §

Nimike
Merimieseläkelaki
Lyhenne
MEL-vanha
Numero
72/1956
Pykälä
14a §
Voimassa
1.1.2005 - 31.12.2006


14 a §


(1.10.2004/884)

Vanhuuseläke

(
työttömäksi joutuvan vanhuuseläke
)

Mom. 1

Jos työntekijän työsuhde on päättynyt ennen 14 §:n 2 momentissa säädetyn alennetun eläkeiän täyttämistä ja tämä on johtunut aluksen myymisestä, liikenteestä poistamisesta tai työvoiman supistamisesta taikka siitä, että työntekijä on irtisanonut työsopimuksensa tai purkanut sen merimieslain 46 tai 49 §:ssä säädetyllä perusteella, työntekijän oikeus siirtyä vanhuuseläkkeelle työsuhteen päättymiseen mennessä ansaitsemassaan 14 §:n 2 momentissa säädetyssä alennetussa eläkeiässä säilyy ja myönnettävä vanhuuseläke määräytyy 16 §:n mukaisesti edellyttäen, että työntekijä täyttää 14 §:n 2 momentissa säädetyn alennetun eläkeiän viiden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä ja että hänellä on tältä ajalta oikeus saada työttömyysturvalain mukaista päivärahaa tai työmarkkinatukea taikka 15 e §:n mukaista työttömyyseläkettä. Työttömyyspäivärahan, työmarkkinatuen tai eläkkeen maksamisen keskeytyminen jätetään kuitenkin huomioon ottamatta, jos keskeytyminen ei ole jatkunut yhdenjaksoisena 60 päivää pitempää aikaa.

Mom. 2

Jos työntekijä on ottanut vastaan työvoimaviranomaisen tarjoaman työttömyysturvalain 2 luvun 12 §:ssä tarkoitetun työn, josta hän ei voi kieltäytyä menettämättä oikeuttaan työttömyyspäivärahaan tai työmarkkinatukeen taikka jos hän on siirtynyt työhön 1 §:ssä tarkoitettuun ulkomaiseen alukseen, oikeutta vanhuuseläkkeeseen määrättäessä noudatetaan, mitä 1 momentissa säädetään, edellyttäen, että vakuutettu on työvoimaviranomaisen välityksellä jatkuvasti hakenut 1 §:ssä tarkoitettua työtä.