Merimieseläkelaki 26 §

Nimike
Merimieseläkelaki
Lyhenne
MEL-vanha
Numero
72/1956
Pykälä
26 §
Voimassa
1.1.1982 - 31.12.2003

26 §

(Mu:4.5.2001/379)

Mom. 1

Eläkettä on haettava kirjallisesi eläkekassan hallitukselta. Hakemukseen on hakijan liitettävä omalla kustannuksellaan hankkimansa hallituksen määräämä selvitys.

Mom. 2

Työkyvyttömyyseläkettä suoritetaan, jollei 28 §:n 4-8 momentin säännöksistä muuta johdu, sitä kuukautta lähinnä seuraavan kuukauden alusta, jonka aikana oikeus eläkkeen saamiseen on syntynyt, ei kuitenkaan takautuvasti pitemmältä ajalta kuin eläkkeen hakemista seuraavaa kuukautta edeltäneen vuoden ajalta. (26.6.1981/476)

Mom. 3

Työkyvyttömyyseläkkeen hakija tai sen saaja on velvollinen vaadittaessa käymään sairauden, vian tai vamman selvittämistä varten tutkittavana eläkekassan määräämän lääkärin luona tai eläkekassan määräämässä sairaalassa. Eläkekassa on velvollinen suorittamaan tällaisesta tutkimuksesta aiheutuneet kustannukset, joihin luetaan kuuluvaksi, mikäli henkilö on määrätty tutkittavaksi asuinpaikkakuntansa ulkopuolelle, myös kohtuullinen korvaus matkakuluista ja kohtuullinen matkapäiväraha.

Mom. 4

Jos hakija tai eläkkeensaaja ei noudata eläkekassan 3 momentin nojalla antamaa määräystä, voidaan hakemuksen käsittely määrätä raukeavaksi tai jo myönnetyn eläkkeen suorittaminen määrätä lopetettavaksi.