37 §
(29.12.1989/1309)
Mom. 1
Hallituksen tehtävänä on:
1) ratkaista eläkeasiat;
2) antaa lausuntoja ja tehdä esityksiä merenkulkijoiden eläketurvaa ja sen kehittämistä koskevissa asioissa;
3) päättää eläkekassan varojen sijoittamisesta valtuuskunnan vahvistamien periaatteiden mukaisesti;
4) nimittää eläkekassan toimitusjohtaja sekä muut johtavat toimihenkilöt sekä päättää heidän palkkauksestaan ja muista näihin toimiin liittyvistä asioista;
5) laatia vuosittain eläkekassan tilinpäätös ja vuosikertomus; (Mu:3.11.1995/1253)
6) kantaa ja vastata eläkekassan puolesta; sekä
7) hoitaa eläkekassan ne asiat, jotka eivät kuulu valtuuskunnan hoidettaviksi.
Mom. 2
Hallituksella on oikeus antaa 1, 3, 6 ja 7 kohdassa mainitut asiat tai osa niistä jaostonsa, jäsenensä taikka muun sellaisen toimihenkilön ratkaistavaksi, joka täyttää 35§:n 2 momentissa mainitut kelpoisuusvaatimukset.