Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.
Erityisäitiyslomaa koskevia säännöksiä sovelletaan kuitenkin vasta 1 päivästä heinäkuuta 1991. Tämän lain 7 §:n 3 momentin säännöstä sovelletaan työsuhteeseen, joka on päättynyt tämän lain voimaantulon jälkeen. Lakia sovellettaessa otetaan huomioon vuonna 1990 pidetty palkaton äitiys- tai vanhempainloma sekä hoitovapaa. Työntekijän vaatimuksesta otetaan huomioon myös 1 päivänä tammikuuta 1981 ja 31 päivänä joulukuuta 1989 välisenä aikana pidetty palkaton äitiys- tai vanhempainloma sekä hoitovapaa. Työntekijän on esitettävä vaatimuksensa tueksi sellainen selvitys kuin häneltä kohtuudella voidaan edellyttää, kun otetaan huomioon myös eläkelaitoksen mahdollisuudet hankkia selvitys.
Lain 10 a §:n 1 momentin määräaikaa ei sovelleta sellaisten työsuhdetietojen selvittämisvaatimukseen, joka on tullut vireille ennen kuin kuusi kuukautta on kulunut siitä, kun työntekijä on lain voimaantulon jälkeen ensimmäisen kerran saanut otteen eläketurvakeskuksen työsuhderekisteristä. Mainittua määräaikaa voidaan kuitenkin aina soveltaa, jos vaatimus työsuhdetietojen selvittämisestä tulee vireille yli kymmenen vuoden kuluttua lain voimaantulosta.