7 §
(30.12.1965/708)
Mom. 1
Jos työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeutettu työntekijä on 18 vuotta täytettyään tässä laissa tarkoitetussa työssä ansainnut vähintään 800 markkaa puolentoista vuoden aikana välittömästi ennen sitä ajankohtaa, jolloin työkyvyttömyyden pääasiallisena syynä ollut sairaus, vika tai vamma on saatu, luetaan eläkkeeseen oikeuttavaksi myös se palkka, jonka hän työkyvyttömyyden alkamisesta lukien olisi ansainnut eläkeikään mennessä. Tämän palkan vuotuinen määrä edellytetään samaksi työntekijäin eläkelain 9 §:n mukaan korjatuksi markkamääräksi, josta työntekijän työsuhteen perusteella on keskimäärin suoritettu tämän lain mukainen vakuutusmaksu niinä kalenterivuosina, joina hän 1 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa töissä on 18 vuotta täytettyään ansainnut vähintään 800 markkaa tai, jollei hän minään kalenterivuonna ole ansainnut vähintään sanottua määrää, samaksi kuin mainittu rajamäärä. (Mu:20.12.1968/691)
Mom. 2
Jos työntekijä saatuaan 1 momentin mukaan laskettua työkyvyttömyyseläkettä myöhemmin uudelleen saa työkyvyttömyyseläkettä tai vanhuuseläkettä, luetaan eläkkeeseen oikeuttavaksi palkaksi myösse palkka, jonka hän olisi saanut 1 momentin mukaan laskettuna siltä ajalta, jolta hän on 23 vuotta täytettyään saanut ensiksi mainittua työkyvyttömyyseläkettä. Jos kuitenkin uuden työkyvyttömyyden syynä on sama sairaus, vika tai vamma, jonka perusteella hän aikaisemmin sai työttömyyseläkettä maksetaan työkyvyttömyyseläke samojen perusteiden mukaisesti, kuin sitä hänelle aikaisemmin suoritettiin.
Mom. 3
Jos työntekijä on saavuttanut työ- tai virkasuhteen perusteella oikeuden muussa laissa säädettyyn tai julkisen eläkesäännön mukaiseen eläketurvaan siten, että hänen sen mukaan maksettavaa työkyvyttömyyseläkettään määrättäessä otetaan huomioon eläkeiän saavuttamiseen jäljellä oleva aika, ei ennen sanotun työ- tai virkasuhteen alkamista ansaittua palkkaa oteta huomioon ratkaistaessa, onko ansio ylittänyt 1 momentissa mainitun rajamäärän.