Eläkesäätiölaki (voimassa 31.12.2021 saakka) 146 §

Nimike
Eläkesäätiölaki (voimassa 31.12.2021 saakka)
Lyhenne
ESL
Numero
1774/1995
Pykälä
146 §
Voimassa
1.1.1996 - 31.12.2021

146 §

Mom. 1

Ennen uuden lain voimaantuloa rekisteröidyn eläkesäätiön on täytettävä 47 §:n vaatimukset eläkkeellä olevien henkilöiden alkaneiden eläkkeiden sekä heidän ja heidän edunsaajiensa vastaisten eläkkeiden ja muiden etuuksien osalta siten, että neljän vuoden kuluttua uuden lain voimaantulosta näistä eläkkeistä aiheutuvasta eläkevastuusta on katettu 75 prosenttia. Säätiön on täytettävä edellä mainittu kattamisvaatimus siten, että ensimmäisen kalenterivuoden lopussa uuden lain voimaantulosta on oltava katettuna vähintään kuusi yhdeksäsosaa, toisen kalenterivuoden lopussa vähintään seitsemän yhdeksäsosaa ja kolmannen kalenterivuoden lopussa kahdeksan yhdeksäsosaa 75 prosentin kattamisvaatimuksesta.

Mom. 2

Kun alkaneista eläkkeistä aiheutuvasta eläkevastuusta on katettu 1 momentin mukaisesti 75 prosenttia, eläkesäätiön on katettava jäljellä oleva 25 prosenttia tästä eläkevastuusta viiden vuoden kuluessa 1 momentissa tarkoitetun määräajan loppumisesta siten, että ensimmäisen kalenterivuoden lopussa vastuusta on katettu vähintään yksi viidesosa, toisen kalenterivuoden lopussa vähintään kaksi viidesosaa ja vastaavasti seuraavien kalenterivuosien lopussa kuluneiden vuosien osoittama määrä viidesosia kattamisvaatimuksesta.

Mom. 3

Ennen uuden lain voimaantuloa rekisteröidyn eläkesäätiön on täytettävä 47 §:n vaatimukset toimintapiiriin kuuluvien ja kuuluneiden henkilöiden ja heidän edunsaajiensa vastaisten eläkkeiden ja muiden etuuksien osalta eläkevastuusta viidentoista vuoden kuluessa uuden lain voimaantulosta siten, että ensimmäisen kalenterivuoden lopussa uuden lain voimaantulosta tästä eläkevastuusta on katettu vähintään yksi viidestoistaosa, toisen kalenterivuoden lopussa vähintään kaksi viidestoistaosaa ja vastaavasti seuraavien kalenterivuosien lopussa lain voimaantulosta kuluneiden vuosien osoittama määrä viidestoistaosia kattamisvaatimuksesta.

Mom. 4

Mitä 47 §:n 4 momentissa säädetään katteen luetteloimisesta, sovelletaan myös 1–3 momentissa säädettyjä eläkevastuun osia katettaessa.

Mom. 5

Sosiaali- ja terveysministeriö voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksia tämän pykälän säännöksistä.