29.1.2016/98:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.
Sen lisäksi, mitä 43 §:n 2 momentin 4 kohdassa säädetään, indeksikorotusvastuuta saa käyttää myös työntekijän eläkelain muuttamisesta annetussa laissa (69/2016) säädetyistä alimman vanhuuseläkeiän muutoksista aiheutuvan eläkevastuun kasvun peittämiseen. Indeksikorotusvastuun ylärajaa määrättäessä voidaan tällöin ottaa huomioon eläkevastuun kasvu 31 päivästä joulukuuta 2016. Finanssivalvonta voi antaa tarkempia määräyksiä tässä momentissa tarkoitetun indeksikorotusvastuun kartuttamisesta ja käyttämisestä.

HE 16/2015
StVM 5/2015
EV 37/2015