Sosiaali- ja terveysministeriön asetus eläkkeen muuntamisesta vastaamaan 62 vuotta alempaa eläkkeelle siirtymisikää (kumottu) 3 §

Nimike
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus eläkkeen muuntamisesta vastaamaan 62 vuotta alempaa eläkkeelle siirtymisikää (kumottu)
Lyhenne
MuuntamisA
Numero
1413/2006
Pykälä
3 §
Voimassaolo päättyen
31.12.2016

3 §

Voimaantulo

Mom. 1

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007.

Mom. 2

Asetusta sovelletaan eläkkeisiin, jotka alkavat 1 päivänä tammikuuta 2007 tai sen jälkeen.

Mom. 3

Jos eläkkeenhakija on täyttänyt muun kuin merimieseläkelain mukaisen eläkeiän ennen 1 päivää tammikuuta 2005 tai jos ennen 1 päivää tammikuuta 2005 päättyneeseen, muuhun kuin merimieseläkelain mukaiseen työsuhteeseen liittyvän täysitehoisen työkyvyttömyys- tai työttömyyseläkkeen eläketapahtuma on ennen 1 päivää tammikuuta 2006, muunnetaan 1 §:ssä tarkoitettu eläke merimieseläkelain mukaista eläkettä lukuun ottamatta vastaamaan eläkkeelle siirtymisikää 31 päivänä joulukuuta 2004 voimassa olleiden työeläkelakien mukaista vähimmäisturvaa vastaavan vapaakirjan ehtojen ja perusteiden 6 §:n mukaisesti ja 1 §:ssä tarkoitettu merimieseläkelain mukainen eläke 31 päivänä joulukuuta 2004 voimassa olleiden merimieseläkelain mukaisten vapaakirjan ehtojen ja perusteiden 1 §:n mukaisesti.

Mom. 4

Jos eläkkeenhakija on täyttänyt merimieseläkelain mukaisen eläkeiän ennen 1 päivää tammikuuta 2005 tai jos merimieseläkelain mukaisen täysitehoisen työkyvyttömyys- tai työttömyyseläkkeen eläketapahtuma on ennen 1 päivää tammikuuta 2006, muunnetaan 1 §:ssä tarkoitettu eläke merimieseläkelain mukaista eläkettä lukuun ottamatta 31 päivänä joulukuuta 2004 voimassa olleiden työeläkelakien mukaista vähimmäisturvaa vastaavan vapaakirjan ehtojen ja perusteiden 6 §:n mukaisesti vastaamaan eläkkeelle siirtymisikää tai ikää, johon tuleva aika on laskettu.

Mom. 5

Jos ennen vuotta 1947 syntynyt, osa-aikaeläkkeellä oleva eläkkeenhakija siirtyy varhennetulle vanhuuseläkkeelle ennen 63 vuoden iän täyttämistä, muunnetaan 1 §:ssä tarkoitettu eläke merimieseläkelain mukaista eläkettä lukuun ottamatta vastaamaan eläkkeelle siirtymisikää 31 päivänä joulukuuta 2004 voimassa olleiden työeläkelakien mukaista vähimmäisturvaa vastaavan vapaakirjan ehtojen ja perusteiden 6 §:n mukaisesti. Edellä 1 §:ssä tarkoitettu merimieseläkelain mukainen eläke muunnetaan vastaavasti soveltaen 31 päivänä joulukuuta 2004 voimassa olleiden merimieseläkelain mukaisten vapaakirjan ehtojen ja perusteiden 1 §:ää. Eläkkeenhakijan siirtyessä merimieseläkelain mukaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle 1 §:ssä tarkoitettuun merimieseläkelain mukaiseen eläkkeeseen tehdään tällöin kuitenkin varhennusvähennys 65 vuoden iästä tai sitä alemmasta merimieseläkelain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetusta eläkeiästä eläkkeen alkamiseen 31 päivänä joulukuuta 2004 voimassa olleen merimieseläkelain 22 §:n 2 momentissa säädetyn varhennuskertoimen mukaisesti.

Mom. 6

Jos eläkkeen hakija on täyttänyt vanhuuseläkeiän ennen 1 päivää tammikuuta 2005 ja vanhuuseläke alkaa 1 päivänä tammikuuta 2007 tai sen jälkeen, lasketaan eläkkeeseen, siltä osin kuin eläke on laskettu ennen 1 päivänä tammikuuta 2005 voimassa olleiden säännösten mukaisesti, vanhuuseläkkeen lykkäytymisen perusteella tuleva korotus 31 päivänä joulukuuta 2004 voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Jos kuitenkin eläkkeenhakija on täyttänyt vanhuuseläkeiän ennen 1 päivää tammikuuta 2000, korotus ajalta ennen mainittua päivää lasketaan 31 päivänä joulukuuta 1999 voimassa olleiden säännösten mukaan.