Evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaki (kumottu) 60 §

Nimike
Evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaki (kumottu)
Lyhenne
KiEL
Numero
261/2008
Pykälä
60 §
Voimassaolo päättyen
31.12.2016

60 § (25.11.2011/1180)

Vanhentumisaikojen siirtymäsäännökset

Mom. 1

Edellä 29 §:n 2 momentissa, 30 §:n 1 momentissa ja 54 §:n 2 momentissa säädettyä viiden vuoden vanhentumisaikaa sovelletaan vuoden 2013 alusta lukien. Vuosina 2007 ja 2008 mainittu vanhentumisaika on kymmenen vuotta, vuonna 2009 yhdeksän, vuonna 2010 kahdeksan, vuonna 2011 seitsemän ja vuonna 2012 kuusi vuotta. Vanhentumisaikoja laskettaessa otetaan huomioon myös ennen tämän lain voimaantuloa kulunut aika.